JYUnity

Suomen mitassa ainutlaatuinen tietovaranto seurakuntien esineellisestä kulttuuriperinnöstä, pääasiassa maalaustaiteesta, löytyy Seminaarinmäeltä Educa-rakennuksen kaapeista ja tietokoneilta. Ja jos jotain kysyttävää tulee tätä asiaa harrastavien mieleen, niin kohta taidehistorian professori Heikki Hangan puhelin hälyttää. Yleensä ongelmiin löytyvät samasta numerosta myös vastaukset. Ja mitä ei heti tiedetä tai muisteta, luvataan selvittää.

Harva tulee ajatelleeksi, kuinka merkittävä ja iso osa suomalaista kulttuuriperintöä on seurakuntien omistuksessa. Esineellistä kirkkotaidetta on tutkittu systemaattisesti 80-luvulta aina vuosituhannen vaihteeseen jyväskyläläisten tutkijoiden voimin, mutta paljon arvokasta materiaalia on edelleen odottamassa kunnollista kartoitusta.

Evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat nyt vihdoin heränneet inventoimaan kirkollista esineistöään. Toimeen on yritetty herätellä kiinnostusta jo useiden vuosien ajan muun muassa kirkkohallituksen kiertokirjeillä, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia.

”Asiaan tarttumista on hidastanut se, että kyseiset kiertokirjeet ovat luonteeltaan suosituksia, eivätkä käskyjä, joten käytännön toimenpiteissä ei ole kiirehditty”, professori Heikki Hanka arvioi.

Professori Heikki Hanka on evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategiatyöryhmän puheenjohtaja.

Hän on ollut osaltaan vauhdittamassa asiaa eteenpäin evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategiatyöryhmän puheenjohtajana. Hanka on huomannut, että verkostoitumalla päästään visioimaan ja vaikuttamaan asioiden etenemiseen. Hän on parhaillaan mukana Suomen Ortodoksisen kirkkokunnan vastaavassa työryhmässä.

Luterilaisten kirkkojen esineistön kartoituksessa on jo kiire, sillä seurakuntien täytyy tehdä kulttuuriperintöstrategian 2024 mukaisesti esineinventointinsa valmiiksi vuoden 2024 loppuun mennessä. Kentällä etsitään nyt kiireellä tekijöitä määräajan lähestyessä.

Esineellisen kirkkotaiteen tutkijana Hanka on huolissaan siitä, tehdäänkö seurakunnissa kartoitus tarpeeksi osaavalla ja asiantuntevalla tavalla.

”Toteutuksessa arveluttaa ainakin se, jos työtä joutuvat tekemään siihen kouluttamattomat henkilöt. Osa vanhasta esineistöstä on sellaista, ettei niiden käyttötarkoitusta välttämättä edes tiedetä ilman erityisasiantuntemusta.”

”Kunnolla tehty asiantuntijatyö maksaa kyllä itsensä takaisin, kun asioita ei tarvitse selvitellä moneen kertaan”, Hanka muistuttaa.

Työhön sopivaa akateemista opetusta tarjolla

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos onkin vastannut seurakuntien tarpeeseen opiskelijoiden asiantuntija- ja inventointikoulutuksella. Tavoitteena on, että osa opiskelijoista kävisi inventointikurssin, jotta he saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot tehtävään.

Tohtori Paula Mäkelä koordinoi kevätlukukaudella luterilaisen kirkkoesineistön inventointikurssia. Syksyn opetustarjonnassa on myös kolmen kurssin kokonaisuus, jonka suoritettuaan opiskelija hallitsee kulttuuriperintötiedon rakentumisen ja osaa tulkita sitä eri konteksteissa.

Paula Mäkelä inventointityössä Kempeleen kirkossa. Kuva: Paula Mäkelä

Tämä on tärkeää, jotta syntyisi ymmärrys inventointityön laajemmasta merkityksestä. Näkökulma laajenee myös esineaineiston ulkopuolelle rakennettuun ympäristöön. Rakennushistoria- ja kulttuuriympäristöselvitysten tekijöistä on kentällä pulaa ja tähänkin tarpeeseen koulutuksella pyritään vastaamaan.

Mäkelä tekee myös itse kaiken aikaa inventointeja seurakunnissa hyvin tiiviillä tahdilla. Hänen kalenterinsa on jo ensi vuodellekin täynnä työvarauksia.

”Aiemmin joissakin seurakunnissa on toteutettu arvoesineiden inventointia, mutta nyt on tarkoitus tutkia ja luetteloida kaikki irtain ja kiinteä esineistö. Mukaan kuuluvat taide-esineiden lisäksi erimerkiksi kirkkotekstiilit, ehtoollisvälineet ja urut – hautausvälineitä unohtamatta. Kaikki kirkollinen esineistö, mitä löytyy paitsi kirkoista myös kellotapuleista ja seurakuntataloista, otetaan mukaan. Myös esimerkiksi kotiseutumuseoihin talletetut kirkkoesineet on luetteloitava tietokantaan”, Mäkelä luettelee.

”Inventointiin pitää varata runsaasti aikaa. Työ on hyvin hidasta. Esineet kuvataan ja tiedot tallennetaan kirkkohallituksen tilaamaan digitaaliseen tietokantaan. Inventointiohjelman sisältöä ja toimintaperiaatetta käsitellään kurssilla. Oikeudet ohjelman käyttöön saa sitten, kun aloittaa inventointityön seurakunnassa. Oikeus on seurakuntakohtainen”, Mäkelä kertoo.

Taidehistorioitsijat kartoittaneet systemaattisesti kirkkotaidetta

Kulttuuriperinnön tutkimus on ollut pitkään yksi musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen keskeisistä osaamisalueista. Sen kohteita ovat niin esinekulttuuri kuin laaja ei-esineellinenkin kulttuuri.

”Kohteena se kattaa laajan alueen kriittisestä kulttuuriperintötutkimuksesta esineelliseen kulttuuriin”, laitoksen johtajana pitkään toiminut Heikki Hanka tarkentaa.

Yksityiskohta Suomenniemen kirkon alttaritaulusta. Kuva: Paula Mäkelä

Kirkkotaiteen tutkimuksen juuret ulottuvat Jyväskylässä 1980-luvun alkuun. Vaikka silloinen yleinen ilmapiiri työnsi syrjään kirkkotaiteen, Seminaarinmäellä asiasta innostuttiin. Taidehistorioitsijat ryhtyivät kartoittamaan systemaattisesti seurakuntien materiaalia, alussa erityisesti alttaritauluja. Työtä laajennettiin kirkolliseen maalaustaiteeseen ja keskityttiin uskonpuhdistuksen jälkeiseen aikaan.

Alussa lähdettiin liikkeelle pienillä apurahoilla ja tiedekunnan sisäisellä rahoituksella. Akatemian projektirahoitus auttoi syventämään ja laajentamaan tutkimusta. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kanssa on tehty noilta ajoilta lähtien yhteistyötä. Professori Kalevi Pöykön aikana kirkkotaideteemasta tehtiin runsaasti myös opinnäytetöitä kandidaatintöistä väitöskirjoihin.

1990-luvun lopulle saakka täydennettiin aineistoja ja tietotekniikkaa käytettiin siinä määrin kuin siihen aikaan oli mahdollista.

”Me taidehistorioitsijat olimme varmaan varhaisimpia tietotekniikkaa hyödyntäviä humanisteja. Isot analyysit syötettiin rivikirjoittimille ja niiden annettiin usein jauhaa viikonlopunkin yli, koska tekniikka oli todella hidasta. Maanantaisin sitten kerättiin kymmenien metrien paperihaitarit lattialta”, Hanka sanoo.

Kootut aineistot ovat palvelleet myös muiden yliopistojen tutkijoita materiaaleina, ja Jyväskylästä on löytynyt aiheesta kiinnostuneille useita ohjaajia.

”Uskontoon perustuvan taiteen tutkimus palvelee paitsi kulttuuria ja matkailua myös yleensä sivistystä”, Hanka perustelee.

”Tutkimus on uskontokunnista vapaata, tietenkin tiedostamme kontekstin, mutta emme ota kantaa tunnustuksellisiin näkemyksiin.”

Jyväskylän yliopistolla on ollut hyvin keskeinen rooli tietoisuuden herättäjänä kirkkotaiteen merkityksestä.

”Se on ollut tiedon kartoittamista ja tutkitun tiedon välittämistä”, Hanka tiivistää.

Hyvin tehty perustyö kestää aikaa

Heikki Hanka palaa mielellään tutkimaan koottua materiaalia, kun muut työt vähän antavat myöten. Monet asiat houkuttelevat vielä palaamaan.

”Jälkeenpäin katsottuna paljon asioita tehtiin aikoinaan hyvin. Kun perusempiria on kunnossa, koottu materiaali kestää aikaa. Tulkinnat ja analyysit ovat ajan saatossa vaihtelevia, mutta hyvin tehty aineiston empiirinen kartoitus pitää kutinsa vuosien ajan.”

Esineellisen kulttuuriperinteen asiantuntijuus on vuosien mittaan ohentunut ja siirtynyt akateemisen alueen ulkopuolelle. Kiinnostuneet kansalaiset ovat ottaneet paikan tiedon tuottajina ja kerääjinä.

”Kansalaistiedon ja akateemisen tiedon pitää kuitenkin olla yhteydessä toisiinsa, muuten kerätty tieto ei jalostu eikä palvele ketään”, Hanka perustelee.