Kun puhumme islamista, käsitämme sen herkästi isoksi yhtenäiseksi ilmiöksi. Islamin filosofisen ja teologisen perinteen tuntemus vie pohjaa fundamentalismilta, islamofobialta sekä tarkoitushakuiselta yhteiskunnalliselta vastakkainasettelulta.

Islamin pelko on henkilökohtainen kokemus, jolla on samalla myös yhteiskunnallinen ulottuvuus. Pelosta ja sen lietsomisesta hyötyvät ennen muuta oikeistopopulistit ja islamistiradikaalit.

Jari Kaukua on kansainvälisesti tunnustettu keskiajan filosofian tutkija. Hänen erityisalaansa on islamilainen filosofia. Näin hän arvioi muutamia islamiin liitettyjä väitteitä.

Väite 1: Islam on muuttumaton ja taantumuksellinen uskonto.

Aatehistorian näkökulmasta tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa.

Islamissa ei ole yhtä yksiselitteistä opillista auktoriteettia, ja sen sisällä on perinteisesti suvaittu paljon opillista erimielisyyttä.

Islamin teologinen oppi on käynyt läpi suuria muutoksia 600-luvulta ainakin 1600-luvulle. Ajanjaksona keskusteltiin isoista kysymyksistä kuten jumalan ykseydestä, jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta ja ihmisen eettisestä vastuullisuudesta. Samalla omaksuttiin myös aktiivisesti kreikkalaista tieteellistä ja filosofista perintöä.

Islamiin liittyy olennaisesti käsitys uskonnollisesta laista ja ihmisyhteisöjen hallitsemisesta ilmoitettujen periaatteiden kautta. Mutta sunnalaisessa laintulkinnassakin on olemassa neljä tunnustettua koulukuntaa, eivätkä niiden eriävät tulkinnat ole ongelma. Yksi aikamme jyrkimmistä jakolinjoista löytyy shiiojen ja sunnien välillä, mutta senkin eskaloitumisen syyt ovat enemmän poliittisessa kuin aatehistoriassa.

Fundamentalismin merkittävää asemaa on tänä päivänä toki turha kiistää, mutta historiallisesti se on melko uusi ilmiö. Nykymuodossaan se on saanut alkunsa 1800–1900 lukujen taitteessa.

Väite 2: Islamin arvot eivät ole samanlaisia kuin muissa kulttuureissa ja uskonnoissa.

Jokaisella uskonnolla on erottavia tekijöitä, eihän muuten olisi eri uskontojakaan. Islamin keskeiset arvot ovat kuitenkin olennaisesti samoja kuin useimmissa maailman uskonnoissa. Yhdistäviä arvoja ovat käsitys hyvästä elämästä, johon liittyy toisten kunnioittaminen ja heistä huolehtiminen, sekä oman persoonan eettinen ja tiedollinen kehittäminen.

Kristinuskoon verrattuna islamissa lähimmäisenrakkaus ilmenee eri lailla.

Jos tulkitsemme Jeesuksen opetuksia kirjaimellisesti, meidän pitäisi luopua kaikesta lähimmäistemme hyväksi. Islamissa toisen huomioiminen on vähemmän ehdotonta ja lähempänä yhteisössään oikeudenmukaisesti toimivan ihmisen elämän mallia.

Esimerkiksi henkilökohtaisen omaisuuden hankkiminen on suotavaa, kunhan ei syyllisty vääryyteen ja antaa puutteenalaisille osansa.

Kysymys sukupuolten tasa-arvosta on esillä myös oman aikamme islamilaisessa keskustelussa. Tyypillinen argumentti islamilaisen feminismin puolesta on, että profeetallinen ilmoitus oli merkittävä parannus naisten asemaan 600-luvun beduiiniyhteisössä. Jos muslimi seuraa lain henkeä eikä sen historiallisesti määrittynyttä kirjainta, hänen on ajettava sukupuolten tasa-arvon asiaa myös tänä päivänä. Kysymys on kuitenkin kiistanalainen, ja naisten asema on hyvin erilainen erilaisissa muslimiyhteisöissä.

Myös suhtautuminen väkivaltaan eroaa kristinuskosta. Siinä missä Jeesuksen opetus kieltää sen kokonaan, islamissa tällaista edellytystä ei ole. Väkivallan käyttö oman yhteisön ja sen jäsenten puolustamiseksi on sallittua – itse asiassa jopa velvollisuus.

Tässä mielessä islamin käsitys väkivallasta on lähempänä myöhempiä kirkollisia kantoja kuin Jeesuksen opetusta.

Väite 3: Islam on väkivaltainen uskonto, joka kannustaa terrorismiin tai tappamiseen.

Terrorismin yhteydessä puhutaan usein jihadista, jonka yksi merkitys on uskonnollisesti oikeutettu sodankäynti. Kaikissa neljässä sunni-islamin lainopillisessa koulukunnassa sillä tarkoitetaan muslimiyhteisön puolustussotaa ulkoista uhkaa vastaan.

Islamissa jihad on yhteisön asia: yksilöllä ei ole oikeutusta lähteä kokoamaan sotajoukkoja, vaan puolustussodan on oltava aina yhteisön poliittisten vallanpitäjien johtamaa. Terroristisen toiminnan oikeutus on siis klassisen laintulkinnan valossa lähtökohtaisesti ongelmallista.

Myös siviiliuhrien käyttäminen sotatoimien välineenä tuomitaan yksiselitteisesti.

Moderni jihadismi poikkeaa jyrkästi perinteisestä ajattelusta. 1900-luvun puolivälissä vaikuttaneen islamistiajattelija Said Qutbin mukaan terrorismi on oikeutettua, koska missään ei ole islamin näkökulmasta hyväksyttävää hallintoa, joka voisi ohjata voimankäyttöä. Siksi se on väistämättä yksilön asia.

Samoin kaikki länsivaltojen asukkaat ovat osallisia siihen vääryyteen, joita länsimaat muslimimaissa harjoittavat. Tämän takia jokainen heistä on oikeutettu kohde. Näillä radikaaleilla tulkinnoilla Qutbin teki tietoisen pesäeron klassiseen ajatteluun.

Väite 4: Islam ei hyväksy arvostelua eikä huumoria.

Huumorilla ei taida olla kovin keskeistä sijaa minkään uskonnon opissa. Mutta kulttuureissa, joissa uskonnot vaikuttavat, esiintyy uskonnollisiin asioihin liittyvää huumoria ja pyhille asioille nauramista, eikä islam ole poikkeus. Ja yhtä lailla kuin löytyy kristittyjä, joiden kanssa ei voi laskea leikkiä teologisista kysymyksistä, niin varmasti löytyy samanlaisia muslimeja.

Eri lailla relevantti kysymys ovat ne tapaukset, joissa islamista tehty pila on johtanut väkivaltaan. Näissä uskonto on väline, joilla ihmisiä on saatu toimimaan. Mutta ainut selittävä tekijä se ei ole.

Jos ajattelemme tapaa, jolla länsimainen ulkopolitiikka näyttäytyy tavalliselle Lähi-idän asukkaalle, niin vaikutelma on helposti tekopyhä. Tällaisessa tilanteessa uskonnon pilkkaa on helppo käyttää kiihottamiseen.

Jos taas ajatellaan niitä eurooppalaisia muslimeja, jotka ovat syyllistyneet terrori-iskuihin, niin taustalta löytyy työttömyyttä, syrjäytymistä ja rasismia. Nämä eivät missään nimessä oikeuta tekoja, mutta jos haluamme aidosti ymmärtää jihadistista terroria, ne olisi syytä ottaa huomioon.

Jihadistinen viesti toimii vain, jos sille on sopiva maaperä, jossa se voi lähteä kasvamaan.

4
Keskustele

  Tilaa  
uusimmat vanhimmat
Ilmoita
Rukhsana

I appreciate that someone has conducted this type of study to bring forth the right message and essence of Islamic teaching, however it lacks strong evidences to interpret Jihad. In a true sense , Jihad signifies struggling, or striving or persistent efforts against all evils and odds, it does not mean holy war which is a misunderstood or misinterpreted concept by West. It has many meanings with various types. Speaking against the tyranny or atrocities in a society is also another form of jihad, where one finds injustice and expresses boldly.

Jari Kaukua

Dear Rukhsana, you’re perfectly right about the manifold meanings of jihad, and of course many Muslim writers have emphasised the vastly greater importance of the interior ethical jihad. Having said that, there’s no denying that one of the classical meanings was centrally governed state level warfare. Yet again, the classical understanding of jihad was very different from the frequently distorted public image today. Historians of Islamic jurisprudence (fiqh), such as Khaled Abou El Fadl and Ahmed Al-Dawoody, have shown that it actually comes remarkably close to early modern just war theories, with the jurisprudents addressing at length questions related to… Lue lisää »

Asko Ali-Löytty

Usein keskustelu Islamista pyörii sen opin ympärillä, mutta unohdetaan ns. kansan Islam, joka on taas asia erikseen. Lähi-idässä asuessani ymmärsin Islamin olevan sekä uskonnon että kulttuurin yhteenliittymä, josta on mahdotonta erottaa kumpaakaan osaansa. Opin erittäin paljon.

Jari Kaukua

Naulan kantaan. Historiallinen, kulttuurinen ja sosiaalinen vaihtelu uskonnon harjoittamisessa ja tulkinnassa olisi syytä pitää mielessä aina, kun uskontoa tarkastellaan selittävänä tekijänä yhteiskunnalliselle toiminnalle. Oppihistoriallinen näkökulma ei yksin riitä ruohonjuuritason ilmiöiden ymmärtämiseen.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.