”Mahtaako kukaan kirjoittaa minulle”, pohti tutkijatohtori Emilia Leinonen koronan pistäessä ovet säppiin keväällä 2020. Leinonen oli laittanut pikimmiten liikkeelle kirjoituspyynnön ikääntyneille. Kirjeitä tuli lopulta paljon ja niiden perusteella hän piirtää kaksijakoisen kuvan ikäihmisten karanteenioloista. Viranomaiset saavat tutkimuksesta hyvää oppia tulevien kriisien viestintään, hän sanoo.

Suomi vetäytyi eristykseen muun maailman tavoin, ja Leinosenkin työpaikalla Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella keskusteltiin, miten vanhimmat ihmiset tilanteessa pärjäävät.

Ajatukset olivat yli 70-vuotiaissa, jotka tiukka viranomaisohjeistus niputti yhteen ja käytännössä eristi koteihinsa.

”Pohdimme, miten saisimme tietää, miten he pärjäävät ja kokevat tilanteen, jossa heidät on määrätty karanteeninomaisiin olosuhteisiin”, Leinonen muistelee tutkijayhteisön tunnelmia maaliskuun lopussa 2020.

Hän viimeisteli väitöskirjaansa ikääntyneiden perhehoidon kysymyksistä, ja hän päätti pyytää kirjeitä  yli 70-vuotiailta. Korona laittoi kasvokkaiset tutkimushaastattelut hetkellisesti hyllylle, ja Leinosta mietitytti, mahtaako kukaan ryhtyä kirjoittamaan hänelle.

Huoli oli turha, sillä kirjeitä tuli lopulta kaikkiaan 77.

”Pisin oli 70-sivuinen päiväkirja, lyhimmät muutaman rivin mittaisia sähköposteja. Vanhin kirjoittaja oli 93-vuotias, nuorin oli juuri täyttänyt 70 vuotta. Yhtä’äkkiä rajoitukset koskivat siis häntäkin. Vastaajat olivat siinä määrin hyväkuntoisia, että pystyivät kirjoittamaan, muutama kirje oli saneltu”, tutkija kertoo.

Kirjoituspyyntö välittyi tehokkaimmin Facebookissa sekä niillä seuduilla, joissa paikallislehdet tarttuivat aiheeseen ja julkaisivat uutisen tutkimuksesta.

Osa piti hyvänä suojeluna, toisille identiteettikysymys

Ja millaisia kirjeitä posti toikaan?

Leinosen mukaan hyvin erilaisia. Hän on ryhmitellyt vastaajia ryhmiin sen mukaan, miten karanteeninomaiset olosuhteet vastaajia käytännössä kohtelivat.

”Osalle eristys oli järkytys ja identiteettikysymys, he eivät kokeneet itseään vanhoiksi ja heillä oli vielä omat vanhemmatkin elossa. Toiset pitivät saamastaan suojelusta, toiset eivät uskaltaneet lähteä kotoaan edes kauppaan.  Osa vastaajista puolestaan nautti, kun sai yhtä’äkkiä ollakin rauhassa”, Leinonen kuvailee.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin kesäkuussa Journal of Aging studies -julkaisussa.

Yksi vastaajista kirjoitti yllättävästä velvollisuuksista vapautumisesta näin:

”Eräs isoin muutos  itselläni tapahtui, kun kaikenlainen talkootoiminta loppui. Nyt korona vapautti minut ja huomasin, että on vain itsestä kiinni, jatkanko näitä. Aivan uskomattoman vapauttava tunne oli sanoa ITSELLE, ei sinun tarvitse enää tehdä tässä iässä mitään, mistä et itse pidä. Koronakevään isoin ilonaihe olikin pystyä vapauttamaan itseni näistä velvollisuuksista. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin ja saanut valtavasti energiaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin tehdä hyvällä omallatunnolla asioita, joista itse pidän  enkä koe tarvetta selittää mitään.”

Vanhin vastaajista, 93-vuotias, kirjoitti, miten koronarajoitukset varastavat häneltä aikaa:

”Tällaistahan tämä nyt on, kuitenkin harmittaa, kun tunnen, että minulta ja muiltakin vanhemmilta varastetaan aikaa! Tiedän, ettei elämämme tule entiselleen! Se ei kerkiä.”

Toinen puolestaan kirjoitti näin tuntemuksistaan, joita ikäihmisille varattu aamuvarhainen ostosaika herätti.

”Paikallinen kauppias ilmoitti oitis avaavansa ovet kello kuusi riskiryhmäläisille, joten aamu-unisuudestani huolimatta aloin suunnata kerran viikossa kauppaan ennen heräämistä! ”

Monenlaiset kokemukset kertovat siitä, että ikähaarukka 70:stä vuodesta yli sataan vuoteen oli liian iso. Pelkkään ikään perustuva rajoitus meni siis pieleen, sanoo Leinonen.

Leinosen mukaan koronarajoitusten viestinnän epäonnistumisesta voi ottaa opiksi.

”Ohjeistus yli 70-vuotiaille tehtiin varmasti tuolloin parhaan tiedon mukaisesti. Viestinnällisesti olisi kuitenkin pitänyt olla selkeämpi, koska osa luuli, ettei kotoa saa poistua ollenkaan. Lisäksi olisi pitänyt paremmin harkita rajoitusten kohdistamista niin laajalle joukolle ”, Leinonen toteaa.

Millainen on ollut koronavuosien oppi, esimerkiksi viranomaisille?

”Kaikille rajoituksille tulee olla selkeät perusteet ja viestinnän rajoituksista pitää myös olla yhdenmukaista ja selkeää.”

Ymmärrys koronan vaikutuksista lisääntyy – kokonaiskuva puuttuu vielä

Koronapandemian tässä vaiheessa tiedetään jo aika lailla siitä, miten poikkeusvuodet ovat vaikuttaneet esimerkiksi ikääntyneisiin. Emilia Leinosen mukaan nyt aletaan ymmärtää, että osalla yksinäisyys on lisääntynyt, osalla elämä on jatkunut ennallaan.

Hoiva-alalla monet rajoitustoimet yhä jatkuvat. Kokonaiskuvaa ei ole vielä kenelläkään eli käsitystä siitä, miltä osin asiat ovat palautuneet ennalleen, arvioi Leinonen.

”On kiinnitettävä huomiota esimerkiksi siihen, miltä osin päivystyksen ruuhkat ovat koronan seurausta tai miten kotihoidon rutiinit toimivat nyt”, Leinonen sanoo.

Erityisen haavoittuvaisia poikkeusaikana ovat olleet suurimmassa vastuussa olevat omaishoitajat. Leinonen oli mukana keväällä ilmestyneessä tutkimuksessa, jossa kävi ilmi, että omaishoitajat ovat jääneet pandemian aikana yksin ilman tarpeellista tukea.

Vapaiden järjestäminen oli omaishoitajille hankalaa, kun esimerkiksi sitä ei voitu järjestää perhehoitona. Omaishoitajat eivät myöskään saaneet koronaa vastaan suojavälineitä terveydenhoidon ammattilaisten tavoin.

”Omaishoitajien unohtaminen on ollut ongelmallista”, Leinonen painottaa.

Riskiryhmien aseman Leinonen haluaakin nostaa esille. Vaikka yhteiskunta on monelta osin jo avautunut, riskiryhmäläisiä ei pidä unohtaa.

”Korona ei ole ohi kaikille, miten sen voisimme paremmin huomioida”, hän kysyy.

Huippuyksiköstä paljon tuloksia korona-ajalta

Koronavuosien vaikutuksista ropisee nyt satoa, kun moni tutkija on Leinosen saanut pandemiaan kytkeytyviä tutkimuksia valmiiksi ja tuloksia julkaistua.

Leinonen itse suunnittelee jo jatkoa koronavuosien alkaneen tutkimuksen jatkamista. Hänellä on optio jatkaa tutkimusta haastatteluin.

Mitä haluaisit jatkossa tutkia ja kysyä kirjoituspyyntöösi vastanneilta juuri nyt?

”Olen parhaillaan kirjoittamassa artikkelia ikääntyneiden ajankäytöstä ja sen muutoksesta koronan aikana. Olisi kiinnostavaa kuulla, miltä karanteenissa oleminen näin jälkikäteen tuntuu ja muuttuiko jokin asia arjessa pysyvästi ”, hän kertoo.

Leinonen kuuluu Jyväskylän yliopiston johtaman Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) tutkijoihin. Hän kuuluu professori Teppo Krögerin ryhmään, jossa on hiljattain ilmestynyt useita ikääntyneiden korona-aikaisiin kokemuksiin liittyviä tutkimuksia.

Huippuyksikössä koronatutkimuksia ovat julkaisseet myös Tampereella professori Marja Jylhän ja tutkimuspäällikkö Outi Jolangin johtaman ryhmän tutkijat sekä Helsingissä professori Sirpa Wreden ryhmän tutkijat.  Jyväskylän yliopistossa apulaisprofessori Sakari Taipaleen johtamassa ryhmässä on valmistumassa tutkimustuloksia siitä, miten korona on vaikuttanut ikääntyneiden teknologian käyttöön eri maissa.