Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksiköllä on tärkeä rooli Vuokatin urheiluopistolla olevien kiinalaisurheilijoiden valmentamisessa ja testauksessa kohti Pekingin 2022 olympialaisia.

Vuokatin urheiluopistolla Sotkamossa käy harjoittelemassa ja asumassa satoja kiinalaisurheilijoita seuraavien vuosien aikana. Vuokatin urheiluopisto on tehnyt useita sopimuksia Kiinan valtion kanssa eri urheilulajien edustajien vierailuista, kertoo Vuokatin valmennuskeskuksen johtaja, Jyväskylän yliopiston alumni Jyri Pelkonen.

– Viime vuodesta alkaen ryhmiä on ollut systemaattisesti, Pelkonen kertoo. Tämän vuoden helmikuussa saapui edelleen opistolla oleva 16 urheilijan ryhmä, joka on Vuokatissa vuoden ja nyt elokuussa tuli seuraava ryhmä, joka viipyy täällä ainakin useamman kuukauden.

Opistolle on saapunut esimerkiksi hiihtäjiä ja lumilautailijoita ja tänä syksynä harjoittelemaan tulee jääkiekkoilijoiden ryhmä. Kiinasta on myös tullut lahjakkaita soutajia ja melojia, joille on opetettu maastohiihtoa.

– Helmikuussa tulleesta ryhmästä osa ei ollut edes koskaan nähnyt lunta, mutta nyt elokuussa he voivat vetää jo hyvinkin vauhdikkaita harjoituksia suksilla ja rullasuksilla, kertoo Pelkonen kiinalaisurheilijoiden kehityksestä.

– Kaikkia ei kuitenkaan ole tarkoitus käännyttää hiihtäjiksi, mutta jos joku osoittautuu erityisen lahjakkaaksi hiihtäjäksi, voi hän jäädä tänne harjoittelemaan pidemmäksi aikaa.

Yhteistyö yliopiston kanssa

Jyväskylän yliopiston Sotkamon yksikkö oli tärkeässä roolissa kiinalaisten urheilijoiden saamisessa Vuokattiin. Professori Vesa Linnamo kertoo, että ensimmäisiä kontakteja luotiin vierailulla Kiinassa muutama vuosi sitten. Kiinalaiset ovat saaneet monilta mailta yhteydenottoja ja vierailuja erilaisiin valmennuskuvioihin liittyen sen jälkeen, kun maalle myönnettiin vuoden 2022 talviolympialaisten isännöinti.

– Kun vierailimme Pekingin yliopistossa, oli samalla viikolla siellä seitsemän ulkomaalaista delegaatiota esittelemässä omaa toimintaansa, Linnamo kertoo.

Vuokatin etuna on erityisesti tutkimuspuolen yhdistyminen kiinteästi harjoitteluun. Vuokatissa pystytään tarjoamaan laadukasta valmennusta, kilpailukykyiset olosuhteet, testaaminen ja majoitus samassa ympäristössä. Vuokatin hiihtoputki ja joka vuosi 10.10. klo 10 avattava ensilumen latu ovat jo pitkään tuoneet kansainvälistä väkeä runsaasti urheiluopistolle lumettomaan aikaan.

– Suomalaisten hiihtomenestys on myös auttanut herättämään mielenkiintoa meitä kohtaan, kertoo Linnamo. Olympiavoittaja Iivo Niskasen valmentaja Olli Ohtonen, joka viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa Vuokatissa, on kova nimi kansainvälisesti.

Myös Pelkonen toteaa lumilajeihin ja tutkimukseen keskittyneen Vuokatin yksikön olleen erinomainen kilpailuvaltti valmennusosaamisen lisänä.

– Olemme tehneet yliopiston kanssa monta vuotta yhteistyötä ja tehneet useita yhteistyöhankkeita. Kaikki on mennyt hienosti, yhteistyö toimii ja kiinalaisetkin arvostavat tutkimuksen ja valmennuksen yhdistävää toimintatapaamme, Pelkonen toteaa. Yliopisto on meille ykköspaikka rekrytoidessamme valmentajia ja esimerkiksi kieltenopettajia.

Tulevaisuuden olympiaurheilijoita

Sekä Linnamo että Pelkonen uskovat, että Vuokatissa on valmennuksessa tällä hetkellä tulevia kiinalaisia olympiaurheilijoita ja jopa olympiamitalisteja.

– Kiinalaisurheilijoiden kanssa on erittäin helppo toimia ja he ovat innokkaasti mukana kaikessa, Pelkonen kertoo.

Pekingin 2022 olympialaiset saattavat tulla mitalimenestyksen suhteen liian nopeasti vastaan nuorille kiinalaisurheilijoille, mutta Pelkosen mukaan Vuokatissa valmennusta saaneet kiinalaiset ovat mahdollisesti palkintopallilla Pekingin jälkeisissä talviolympialaisissa.

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.