Tietääköhän Svetlana Rönkkö itsekään, että yleisön naurattamisen ohella hän auttaa kielentutkijoita työssään. Putouksesta tuttu Svetlana-hahmo on yksi esimerkki huumorista, jossa hyödynnetään vierasta aksenttia. Aksentteihin puolestaan liittyy paljon asenteita, joiden esiin saamiseksi tutkijat joutuvat usein turvautumaan vippaskonsteihin.

Millaisia asenteita tavallisella kielenkäyttäjällä on murteita, ääntämistapoja ja vieraita aksentteja kohtaan? Näitä asioita Mia Halonen selvittää työkseen.

– Kaikki kieleen liittyvät asenteet kohdistuvat oikeastaan kielen puhujaan. Aksentissahan on kyse aina siitä, että puheen taustalla kuuluu jonkinlainen ensikielen vaikutus, ja tällä perusteella aletaan jo niputtaa ihmisiä kieliryhmittäin, Halonen kertoo.

Se, millaisia asenteita eri kielten puhujiin kohdistuu, vaihtelee. Aksentti nimittäin kantaa mukanaan melkoista painolastia: kansallisuuksia ja kansallisvaltioita, kategorisointeja ja stereotypioita sekä tietyn alueen yhteisiä kokemuksia jostakin toisesta alueesta.

Asenteita on meillä kaikilla, mutta harva lausuu niitä ääneen ja aina emme myöskään huomaa olevamme asenteellisia. Asenteiden esiin saaminen vaatiikin tutkijoilta hieman kieroa peliä. Apuna käytetään usein niin sanottua match-guised -tekniikkaa eli valepukutekniikkaa.

– Valepukutekniikassa sama puhuja tuottaa kaksi erilaista tuotosta. Koehenkilöt arvioivat sitten esimerkiksi puhujan miellyttävyyttä tai oikeakielisyyttä eli asioita, jotka eivät niinkään liity kieleen vaan puhujaan ihmisenä. Tällä tavoin päästään kiinni siihen, mikä on koehenkilöiden suhde vaikkapa Savon murteeseen tai yleiskieleen, kun puhuja pysyy molemmissa näytteissä muuttumattomana, Halonen kuvailee.

Testeissä voidaan myös käyttää vain yhtä puhunnosta, joka alustetaan kertomalla tai kuvaa näyttämällä, millainen ihminen siinä puhuu. Sitten katsotaan, kuinka tämä vaikuttaa siihen, miten puhunnos kuullaan. Preppaus voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, että puheessa kuullaan terävämpi s-kirjain, kun koehenkilö olettaa kuulevansa sellaisen.

– Tämähän on vähän tällaista ihmisten jallittamista, Halonen hymähtää.

Sketsihahmo tutkimusassistenttina

Populaarikulttuurissa aksenttia on usein hyödynnetty huumorin lähteenä. Suomalaisille sketsihahmoille on tyypillistä, että ensikielestä otetaan jokin piirre, jonka jokainen voi välittömästi tunnistaa. Tätä voisi verrata siihen, kuinka pilapiirtäjä korostaa kohteensa tunnistettavia piirteitä ja luo niiden pohjalta pelkistetyn karikatyyrin. Lisätehoja irtoaa, kun sanoista saadaan kaksimielisiä yhtä kirjainta muuttamalla.

Meillä Suomessa asiassa ovat viime vuosina kunnostautuneet esimerkiksi Putous-hahmot Svetlana Rönkkö, Tove Hanson ja Karim Zyskowich. Näissä hahmoissa keskeistä on kokonaishabitus, ei vain kieli ja aksentti. Näyttelijät ovat Halosen mielestä tehneet todella hyvää työtä hahmojen luomisessa.

– Tutkijan kannalta kiinnostavaa on, että nämä hahmot näyttävät meille kansanlingvistisen analyysin siitä, miltä vaikkapa venäläinen kuulostaa. Tätä on ehkä kiinnostavampaa tutkia kuin sitä, miltä venäläinen oikeasti kuulostaa. Tavallaan näyttelijät tekevät kielentutkijoiden puolesta yhden analyysivaiheen, ja me voimme sitten katsoa, mitä he ovat poimineet ja kuinka hahmon saaman vastaanoton valossa onnistuneet, Halonen kertoo.

Halosen mukaan on kiinnostavaa ja aika hulluakin, millaisiin asioihin kiinnitämme huomiota.

– Esimerkiksi Svetlanan joka väliin suhauttama suhuässä riittää tekemään hänestä venäläisen, vaikka venäjän kielessä on seitsemän erilaista s-kirjainta! Meillä kun on suomen kielessä vain yksi, niin erilaiset ja voimakkaat s-äänteet riittävät meidän korvaan identifioimaan venäläisen, Halonen sanoo.

Asiantuntijakin kompastuu aksenttiin

Moni ei ehkä tiedä, että Jyväskylän yliopisto toteuttaa kansallista kielitutkintojärjestelmää eli Yleisiä kielitutkintoja. Nämä tutkinnot toimivat keskeisenä portinvartijana siinä, kuka saa Suomen kansalaisuuden ja kuka ei. Siksi onkin tärkeää selvittää, millaisia asenteita tutkintojen arvioijilla on. Uudessa hankkeessaan Rik­ki­näis­tä suo­mea: Ak­sent­tien ar­vioin­ti yh­teis­kun­nal­li­sena por­tin­varti­ja­na Halonen ja tutkimusryhmä tutkivat juuri tätä.

– Hankkeessa keskitymme nimenomaan suomen kielen suullisiin testeihin. Arvioijat ovat hyvin koulutettuja, mutta aiemmat tutkimukset osoittavat, etteivät kieliasiantuntijat juurikaan poikkea maallikoista asenteiden suhteen, Halonen huomauttaa.

Hankkeen aineistoksi on valittu sellaisten ensikielten puhujia, joita kohtaan suomalaisilla on tutkimusten mukaan erilaisista syistä juontuen kielteisiä asenteita. Aineisto koostuu arabian, venäjän, viron, thain ja suomenruotsin puhujista.

– Aineisto paljastaa, että jos arvioija ei tunnista puhujan ensikieltä, puhuja saa ääntämisestä korkeammat pisteet kuin henkilö, jonka ensikielen arvioija tunnistaa. Tässä näkyy tilastollisesti merkittävä lasku. Vaikka yleisarvio kielitaidosta ei silti laskekaan, on esimerkiksi ääntämisen kriteeriä syytä tarkastella tuloksen valossa ja tutkia ja kehittää yleisemminkin Yleisten kielitutkintojen kriteerejä, jotta järjestelmä pysyisi oikeudenmukaisena, Halonen kertoo.

Halonen itse toivoisi, että aksentista ei tarvitsisi edes puhua tai kiinnittää siihen huomiota.

– Jos voimme sanoa, että joku puhuu jollain aksentilla, niin tässä vaiheessahan olemme jo tunnistaneet, että hän puhuu jotain tiettyä kieltä ja ymmärretty, mitä hän sanoo. Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, millä tavalla hän on asian sanonut. Mutta emmehän me olisi hanketta rakentaneetkaan, jos näin olisi reaalimaailmassa, Halonen sanoo.

Voiko asenteisiin sitten vaikuttaa? Nopeaa reittiä tuskin on olemassa, mutta jokainen pystyy omalla kohdallaan vaikuttamaan siihen, että tulee tietoiseksi omista asenteistaan.

– Et voi estää tunnetta tulemasta, mutta jos osaat tarkkailla itseäsi, voit estää sen, ettet toimi tunteen mukaan. Tässä tietysti auttaa myös peruskoulutuksen pitäminen korkealla tasolla, siellä voidaan tehdä todella paljon tällaisen eteen, Halonen painottaa.