JYUnity

– Vika ei ole lapsessa, vaikka oppimisessa olisi ongelmia, erityispedagogiikan professorit painottavat. Heidän oppiaineestaan valmistuu erityisosaajia, jotka ymmärtävät, miten hyvä oppimisen tuki toimii ja mitä se tarkoittaa. – Erityispedagogiikka lähtee siitä, että oppijat ja tuen tarpeet ovat yksilöllisiä, professori Mikko Aro tiivistää.

Mikko Aro toivoo oppimisen tukitoimiin lisää kohdentamista ja arviointia.

Erityispedagogiikan polun alkupäässä 70 vuotta sitten keskiössä olivat erityislapset, joilla oli tunnistettu ongelma. Oppiaineen alkutaipaleella keskityttiin erilaisuuden tunnistamiseen. – Nyt lähdetään näyttöön perustuvan tuen kautta, erkka on tukea. Hyvä tuki on hyvää koulunpitoa, professori Hannu Savolainen lisää. – Ja meidän tutkijoiden asia on toimia niin, että opettaja saa työhönsä tarvitsemaansa tukea.

Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikka on kulkenut pitkän taipaleen ensimmäisen professorinsa Niilo Mäen ajasta. Hän oli taustaltaan psykologi ja loi perustan tutkimukselle suojelukasvatus- ja parantamiskasvatusopin virassa vuosina 1948–1968, millä nimellä oppituolia alun alkaen kutsuttiin. Viimeiset 30 vuotta erityispedagogiikka on toiminut kiinteässä käytännön yhteistyössä Niilo Mäki -nimeä kantavan instituutin kanssa.

Suomessa on oppilaan ja oppimisen tukemisen lainsäädäntö kunnossa, ja sen myötä on määritelty tuen portaat, muodot ja rakenteet. Käytännön koulutyössä on erityispedagogiikan professoreiden mukaan kuitenkin luiskahdettu liiaksi siihen, että huolehditaan dokumenteista, kun pitäisi keskittyä tuen sisältöön. – Tuesta puhutaan usein hallinnollisella kielellä ja siitä laaditaan asiakirjoja, mutta me haluamme puhua tuen sisällöstä ja siitä, mitä sillä tarkoitetaan.

Fokusointia ja konkretiaa

Yksi prosessin pullonkaula on professoreiden mielestä se, että tuki ei fokusoidu riittävästi. Se ei aina kohdistu juuri tarvittavaan ja tarkasteltavaan ongelmaan tai asiaan. Ei ehkä mietitä riittävästi mitä tuen keinot ovat, eikä sitä, mikä sen tavoite on. Silloin ei voida tietää, milloin tuki on ollut riittävää tai pitäisikö sitä lisätä tai keventää.

– Tuen fokusointi ja sen vaikutusten arviointi jäävät liian vähälle, niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Käytettyjen tuen keinojen ja niiden vaikutusten kirjaamista tulisi dokumentoinnissakin painottaa, Aro ehdottaa.

– Fokusointi on sitä, että mietitään konkreettisesti, miten tuetaan, mitä sillä tavoitellaan, ja mitä lapsen harjoittelu käsittää, Aro listaa.

Ei vielä riitä, että lapsi on tuen piirissä. Vaikuttavuuden arviointia täytyy myös kehittää ja tuen vaikutuksia seurata. Faktoihin perustuva palaute on tärkeää niin oppilaalle kuin opettajallekin. Pelkkä kehuminen ilman pohjaa ei tue kehitystä. Pitää pystyä tunnistamaan ja osoittamaan, missä asioissa näkyy edistystä ja missä tarvitaan vielä työtä.

Prosessi etenee vaikkapa niin, että luokassa tehdään esimerkiksi lukemisen ryhmätesti. Siinä havaitaan joillakin lukemisvaikeutta. Usein tämän jälkeen ryhdytään antamaan tukea lukemiseen eikä mietitä, mihin kohtaan taidossa ja sen kehityksessä tuki pitäisi kohdentaa. Onko ongelma lukemisen sujuvuudessa, motivaatiossa, onko lukeminen virheellistä, vai onko ongelma luetun ymmärtämisessä? Tarkalla tuen kohdentamisella päästään parhaiten eteenpäin. – Ongelman tunnistaminen edellyttää opettajan ammattitaitoa, ja juuri siihen meillä opiskelijat koulutetaan, Savolainen vakuuttaa.

– Erkka on tukea ja hyvä tuki on hyvää koulunpitoa, Hannu Savolainen muistuttaa.

Toimivaa tukea arvioidaan ja seurataan

– Esimerkiksi lukusujuvuuden kehittymistä olen itse arvioinut tuen aikana niin, että annan lapselle tekstin, jota hän lukee vaikkapa kolme minuuttia. Sitten lasketaan luetut sanat. Sen jälkeen harjoitellaan ja tietyn ajan kuluttua toistetaan arviointi. Oppijan motivaatiota kohottaa, kun hänelle voi paperilla näyttää, että taidot ovat kehittyneet Aro kertoo. – Katso nyt, kun aloitettiin, luit tämän verran ja nyt pääset jo näin pitkälle. Samalla saa itse palautetta työstä.

Kaikkiin ongelmiin ei tietenkään voi olla erityistä testiä tai arviointivälinettä. Olennaista on systemaattinen tapa kerätä tietoa ja saada arviointi toistettua. Mietitään, ketkä ovat mukana tuessa, mitä se sisältää ja missä vaiheessa katsotaan tuloksia. Tuki voidaan tuoda luokkaan normaaliin työhön. Silloin erityisopettajan rooli voisi olla konsultatiivinen.

Arviointi ei ole mystiikkaa tai laboratoriohommaa, eikä sen pidä rajoittua akateemisiin taitoihin.  Savolainen on tutkimusryhmänsä kanssa kehittänyt tukea toivottavan käyttäytymisen ja työrauhan parantamiseksi. Jos luokassa on käyttäytymisongelmia, möläyttelyä tai muuta häiritsevää, koulussa tiedetään kuinka asiaan kannattaa puuttua. – Lapsi saa onnistumisista positiivisen palautteen tai kannustuksen viittaamiseen ennen puhumista. Opettaja voi myös kirjata ylös onnistumiset. Syntyy faktatietoa siitä, kuinka asia on edennyt.

Opettajat tiiviimmin yhteistyöhön

Savolainen on huolissaan opettajankoulutuksen eriytyneisyydestä. – Me tuotamme edelleen erilaisia opettajuuden identiteettejä. Ratkaisuksi hän ehdottaa Jyväskylässä kehitettyjä koulutusmalleja, joissa ovat mukana niin jo työelämässä toimivat opettajat kuin alan opiskelijat. Opettajien asiantuntemus syntyy ja kehittyy koulutuksen ja kokemuksen kautta. – Yhdistetään opettajien perus- ja täydennyskoulutus.

– Voi olla, että luokanopettaja on harjoitellut sellaisessa koulussa, jossa ei ole ollut erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita. Koulutyön alku sen jälkeen on kuin altaan syvässä päässä selviämistä kylmiltään, Savolainen vertaa.

– On totuttu ajattelemaan niin, että luokan-, aineen- ja erityisopettajat toimivat erikseen. Valitettavan usein koulun toimintakulttuurissa ajatellaan, että tukitoimi kuuluu erityisopettajalle. Kuitenkin tukeen osallistuvat kaikki koulun aikuiset, hän muistuttaa.

Erityisopettajain valmistuskurssi vuonna 1965 D-rakennuksessa. Kuvan on ottanut Olavi Nöjd. (OSC/tiedemuseo)

Yhteistyötä ja interventioita

Erityispedagogiikka on mukana monissa tutkimushankkeissa usein yhteistyössä psykologian ja kasvatustieteiden kanssa. Mikko Aron viimeisimmässä akatemiahankkeessa on tutkittu lukemisen ja aritmetiikan taitojen sujuvuuden kehitystä sekä näiden ongelmien taustaa. Sama teema on Aron osuutena syksyllä käynnistyneessä Marie Curie ITN-hankkeessa.

Myös minäuskomukset ja erilaiset oppimiseen ja koulutyöhön liittyvät interventiot ovat oppiaineen tutkimusprofiilissa vahvasti mukana. Isoissa kehittämishankkeissa, kuten Lukiloki, Opa ja Ula, on myös erityispedagogiikan tutkijoita mukana.

Hannu Savolainen on ollut viemässä ProKoulu-tutkimushankkeen tuloksia käyttäytymisongelmien ennaltaehkäisystä koulumaailmaan ja varhaiskasvatukseen. Hänellä on vastuullaan tutkimustoiminnan johtaminen myös ERASMUS-hankkeessa, jossa vastaavia tukitoimia kehitetään ja testataan Suomen ohella Kyproksella, Kreikassa ja Romaniassa.