Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on koulutettu kaksi vuotta akateemisia personal trainereita. Noin puolen vuoden pituiselle opintojaksolle voivat hakea vain tiedekunnassa vähintään kolmatta vuotta opiskelevat opiskelijat.

Personal trainerien koulutusta myyvät yksityiset yritykset ja kursseille voi osallistua kuka tahansa. Koulutusta on tarjolla eripituisina ja -hintaisina ja myös koulutusten sisältö vaihtelee. Tiedekunnan opintojakson opiskelijoilla on jo tieteellistä koulutusta ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta sekä teoriapohjaa ja käytännön osaamista opettamisesta ja valmentamisesta. Näin koulutuksessa voidaan keskittyä enemmän ihmisen ohjaamiseen ja laaja-alaiseen hyvinvointiin.

– Yliopistomaailman ulkopuolella ehkä ajatellaan, että joku on ”vain” liikuntatieteiden maisteri. Personal trainereilla uskotaan olevan enemmän osaamista ja ammattitaitoa henkilökohtaisen valmennuksen antamiseen. Näin ei kuitenkaan aina ole.

– Haluamme kehittää PT-osaamista ja ammattitaitoa ja samalla antaa näille maistereille mahdollisuuden käyttää PT -auktorisointia nimensä perässä, akateemisten personal trainereiden kouluttajana toimiva LitM, PT Kaisa Wallinheimo sanoo.

Ajatus uudesta koulutusmuodosta tuli Wallinheimolta itseltään.

– Liikuntatieteellinen tiedekuntahan on Suomen ainoa, josta valmistuu liikunnan alan akateemisia ammattilaisia. Tiedekunnassa ei kuitenkaan tarjottu tätä lisäkoulutusmahdollisuutta, jolla opiskelijat saisivat mahdollisuuden toimia myös auktorisoituna henkilökohtaisena valmentajana, Wallinheimo kertoo.

Kaisa Wallinheimo on innoissaan akateemisten personal trainereiden koulutuksesta.

Wallinheimo otti yhteyttä professori, varadekaani Mirja Hirvensaloon. Hirvensalo oli pitkään vetänyt tiedekunnassa aikuisliikunnan kurssia, jolla opiskelijat pääsivät kurssin nimen mukaisesti ohjaamaan aikuisia.

– On tärkeää, että opiskelijat pääsevät soveltamaan oppimaansa teoriaa myös aikuisväestön kanssa. Aikuisilla on erilaisia ongelmia ja lähtökohtia kuin lapsilla ja nuorilla, joita liikunnanopettajat ohjaavat koulumaailmassa. Kursseille oli paljon osallistujia, joten selkeästi tälle oli tarvetta, Hirvensalo sanoo.

Suunnitteluun otettiin alusta alkaen mukaan liikuntabiologian puolelta yliopistotutkija Juha Ahtiainen. Kolmikko lähti edistämään asiaa, ja ensimmäinen akateeminen Personal Trainer -koulutus järjestettiin lukuvuoden 2018–2019 aikana. Mukaan pääsi 20 liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijaa yli 50 hakijan joukosta.

– Tiedekunnan opiskelijoilla on jo vahva perusosaaminen PT:n ammattia varten. Meidän noin puolen vuoden koulutuksen aikana pääsemme hiukan syventämään opiskelijoiden taitoja esimerkiksi asiakkaiden kohtaamisessa ja markkinoinnissa. Esimerkiksi saliliikkeiden tai muiden urheilusuoritusten perustaitoihin ei näiden opiskelijoiden kanssa kannata käyttää paljoa aikaa, Wallinheimo kertoo.

Personal trainer edistää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia

Tärkeänä Wallinheimo pitää myös opiskelijoiden ymmärtämisen lisäämistä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Personal trainerin tulee nähdä ihminen kokonaisuutena ja antaa asiakkaalle mahdollisuus lähteä parantamaan omaa hyvinvointiaan erilaisilla tavoilla.

– Kaikilla se ei välttämättä edes ole liikunta. Personal trainerit eivät missään nimessä ole ainoastaan kuntosaleilla toimivia ohjaajia. PT:n avulla voi miettiä myös ravintoaan, unen ja palautumisen laatua tai mielen hallintaa.

– Pidän erittäin tärkeänä, että opiskelijat miettivät niitä osa-alueita, joissa heidän pitäisi vielä lisätä omaa osaamistaan. Koulutuksen jälkeen voi ymmärtää tarvitsevansa enemmän koulutusta esimerkiksi ravinnon tai joidenkin liikkumista rajoittavien sairauksien osalta, Wallinheimo sanoo.

Akateemiseen PT-koulutukseen kuuluu puolen vuoden aikana viisi lähiopetusviikonloppua, kirjallisia tehtäviä, harjoitusasiakkuus, josta tehdään loppuraportti sekä annetaan näyte omasta valmentamisesta perustellen. Aikaa opiskelijoilla on arvioitu menevän noin 270 tuntia ja koulutuksesta saa 10 opintopistettä. Koulutuksen päätteeksi opiskelijat saavat personal trainer -auktorisoinnin Trainer4You-yrityksen kautta.

Tiedekunnasta valmistuneet PT:t pääsevät kokeilemaan yliopiston sisällä siipiään henkilökohtaisina valmentajina ensi vuoden aikana, kun Hyvinvoiva opettaja -projektin osallistujilla on mahdollisuus ostaa uusien osaajien palveluita korkeakoululiikunnan kautta.

– Tämä on hieno linkitys ylipistomme sisällä. Ensin yliopisto tarjoaa koulutusta ja antaa sitten mahdollisuuden käytännön työhön, Hirvensalo iloitsee.

Myös Wallinheimo on tyytyväinen opiskelijoidensa mahdollisuudesta päästä heti kokeilemaan osaamistaan oikeassa ympäristössä matalalla kynnyksellä.

– Ihmisillä on hyvin erilaisia tarpeita tämän päivän työelämässä. Akateemiset personal trainerimme ovat koulutettuja kiinnittämään huomiota siihen, mikä tarvitsee huomiota, Wallinheimo summaa.

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.