Arkisto

5.2.2020 Yliopistoa linssin läpi

Jouko Keto on turkulainen valokuvaaja. Hän kuvasi vuosina 1982-1983 Jyväskylän yliopistoa ensimmäistä valokuvateosta varten, joka julkaistiin vuonna 1984. Hän on lahjoittanut kaikki kuvaamansa lähes 3000 kuvaa digitoituna yliopistolle. ​Turkulaista Jouko…

9.5.2019 Outo, patologinen vai normaali?

Mielenterveydestä puhutaan nyt paljon: psykologian ja psykiatrian diagnostiset termit ja diskurssit ovat tulleet osaksi arkipäivää median, taiteen ja tutkimuksen kautta. Uutuusteos Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus tarjoaa näihin teemoihin tuoreen näkökulman tarkastelemalla niitä…

30.10.2018 Yliopistopäivillä annettiin taiteiden ja luovuuden viedä!

Vuoden 2018 yliopistopäivillä isäntälaitoksena toimi musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Laitoksessa tehtävä  tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus tuotiin kaupunkilaisten ja muiden yliopistolaisten tietoisuuteen monitieteellisellä ja -taiteellisella tavalla. Erilaisia tapahtumia oli niin…

3.10.2018 Taide ja luovuus pääosissa yliopistopäivillä

Vuoden 2018 yliopistopäiviä vietetään vahvasti kulttuurin merkeissä, sillä yliopistopäiviä isännöi Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Perjantaipäivän ohjelma tarjoilee monipuolisen kattauksen erilaisia maistiaisia laitoksen tutkimustoiminnasta sekä taiteellisista sisällöistä. Aamupäivän ohjelmassa…

6.8.2018 Aikamatkailua Chydeniuksen hengessä

Lähde seikkailemaan historialliselle Keski-Pohjanmaalle. Matkan aikana tutustut paikan henkeä rikastuttaviin faktoihin, legendoihin ja kertomuksiin. Historiallisen Keski-Pohjanmaan kulttuuriperintökohteet on nyt reititetty matkailukohteiksi. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Genius Loci -kehittämishankekokonaisuudessa on kerätty paikkakertomuksia…

M.A. Numminen ja Arttu Seppänen
17.7.2018 Jyväskylän kesä tarjoili talouspolitiikkaa ja rockrunoutta

Kaupunkifestivaali Jyväskylän kesä toi heinäkuussa tuhatpäin yleisöä Seminaarinmäelle ja ympäri kaupunkia nauttimaan monipuolisista kulttuurielämyksistä. Päärakennuksen juhlasalissa avajaispäivänä 4.7. järjestetyn seminaarin avauspuheenvuorossa rehtori Keijo Hämäläinen iloitsi perinteikkään, monitaiteisen kulttuurifestivaalin paluusta syntysijoilleen,…

Suodata avainsanan mukaan