
Musiikki on alue, jossa tutkija voi lähestyä aihettaan erittäin monista suunnista ja monin eri menetelmin. Tämän osoittaa vuoden alussa aloittaneen Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikön (CoE MMBB) suunnitelma siitä,…
Musiikki on alue, jossa tutkija voi lähestyä aihettaan erittäin monista suunnista ja monin eri menetelmin. Tämän osoittaa vuoden alussa aloittaneen Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikön (CoE MMBB) suunnitelma siitä,…
Oletko koskaan päättänyt muuttaa omia piintyneitä tapojasi: vaihtaisit terveellisempiin elintapoihin, lopettaisit heräteostosten teon tai vaikkapa vähentäisit yksityisautoilua? Ajatus aloittamisesta voi olla vahva, mutta sitten muutos itsessään tuntuukin kovin vaikealta. Miksi…
Hanna Siefen on psykologi, jonka on innostunut oppimisesta. Hän tahtoo nostaa esiin etenkin uteliaisuuden ja arjen tuomat mahdollisuudet oppia uutta. Tällä hetkellä Hanna auttaa yrityksiä ja yksilöitä parantamaan omaa kilpailukykyään…
Psykologian tohtori Elina Marttinen työskentelee huolestuneiden nuorten parissa. Nuorten kehityksen kannalta selkeän identiteetin muodostuminen on tärkeää. Osalle nuorista identiteetti jää kuitenkin epäselväksi ja hajanaiseksi. Elämänvalintojen vaikeus heijastuu puolestaan hyvinvoinnin ongelmiin.…
Psykologian laitoksella toimii koko maan mitassa ainutlaatuinen psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka. Asiakastoiminnan, opetuksen ja tutkimuksen yhdistäminen parantaa toiminnan laatua. Yli 20 vuotta toiminut kokonaisuus on ainutlaatuinen koko maan mitassa. Yksi…
Oululaislähtöisen Tuija Turusen ei tarvinnut nuorena koskaan miettiä ammatinvalintaa. Se oli ollut selvä asia lukiosta lähtien, hänestä tulisi psykologi. Niin hänestä tulikin. Tuijalle on työuran aikana kertynyt vankka kokemus niin…
Aivot tekevät työtään omaehtoisesti omistajansa hyväksi. Ne helpottavat elämää arvioimalla, mitä kannattaa painaa mieleen ja mitä ei. Muistiin tallentuu tapahtumia ja opittua, mutta sieltä myös poistuu asioita. Mitään asiaa ei…
Pala sielusta jäi Jyväskylään Hollolasta kotoisin oleva Leea Mattila on valmistunut psykologiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2002. Nykyään hän työskentelee psykologina oman yrityksensä Psykologipalvelut MindLinkin kautta. Monille Leea on tuttu kasvo Toisenlaiset…
Länsimaissa syntyvyys on kovassa laskussa. Suomessa syntyvyyden elvyttämiseksi on ideoitu niin synnytystalkoita, työllisyysasteen nostamista kuin älypuhelinten käytön vähentämistä. Jyväskylän yliopiston Vanhemmuuden voimavara- ja kuormitustekijät –tutkimuksen alustavat tuloksen toivat alkusyksystä hälyttävää…
Tietääköhän Svetlana Rönkkö itsekään, että yleisön naurattamisen ohella hän auttaa kielentutkijoita työssään. Putouksesta tuttu Svetlana-hahmo on yksi esimerkki huumorista, jossa hyödynnetään vierasta aksenttia. Aksentteihin puolestaan liittyy paljon asenteita, joiden esiin…