Suomalaisten korkeakoulujen panostukset yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ovat vielä perin vaatimattomia. On siis aika uudistua. Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus tulkitaan usein merkittäväksi vain silloin, kun se toteutetaan yritysyhteistyönä, start up -yrityksenä tai innovaationa. Yhteiskuntaorientoitunut tutkija on se, joka pääsee aviisiin, radioon tai televisioon.

Ei ihme, että selvitykset kertovat karua kieltä. Tutkimustieto ei tavoita ruohonjuuritason kansalaistoimijoita. Yliopisto on rakentanut suhteita vain liike-elämän suuntaan. Sidosryhmät ja alumnit eivät ole mukana oppiaineiden tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistyössä. Yhteisiä projekteja sidosryhmien ja oppiaineiden välillä on vähän.

Myös yliopiston suurin vaikuttajaryhmä – opiskelijat – on sivuutettu yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittämistyössä.

Kaikesta tästä voi päätellä, että suomalaiset korkeakoulut eivät tunnista kunnolla yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja sen laajempia ulottuvuuksia. Integroituminen alueellisiin toimintaympäristöihin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin on jäänyt lapsipuolen asemaan ja yksittäisten tutkijoiden harteille.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on nyt tarttunut asiaan. Seuraavalla korkeakoulujen auditointikierroksella huomio kiinnitetään opiskelijakeskeisyyteen, työelämäyhteyksiin sekä yhteistyöhön sidosryhmien ja alumnien kanssa. Jokaiseen korkeakouluun halutaan toimintakulttuuri, joka edistää vaikuttavuutta.

Visiossa on paljon yhtäläisyyksiä Isoon-Britanniaan. Siellä yhteiskunnallinen vuorovaikutus tarkoittaa aitoon vuorovaikutukseen ja kuuntelemiseen perustuvaa kaksisuuntaista prosessia. Onnistumista mitataan esimerkiksi sillä, miten sidosryhmille jaetaan tietoa, miten kumppanuuksia rakennetaan ja ylläpidetään ja saavatko sidosryhmät käyttää yliopiston tiloja maksutta.

Ison-Britannian malli korostaa vapaaehtoistyötä, eriarvoisuuden vähentämistä ja valtasuhteiden tasapainottamista. Tyypillisimmät yhteistyökumppanit löytyvät julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan aloilta.

Olisikin siis tärkeää, että yhteiskunnallista vuorovaikutusta edistävä toimintakulttuuri ei jäisi yksinomaan yliopiston henkilökunnan julkaisujen ja esiintymisten, tai taloudelliseen uudistamiseen tähtäävän toiminnan varaan. Myös opiskelijoilla, sidosryhmillä, alumneilla ja alueellisilla toimijoilla olisi paljon annettavaa kehittämistyöhön.

Sanonta ”vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä” on lähtöisin Minna Canthin näytelmästä Papin perhe. Canth jos kuka osasi yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen. Hän oli taitava sanankäyttäjä, vähäosaisten puolustaja, järjestöaktiivi ja etevä yrittäjä. Hän tarkasteli yhteiskuntaa kriittisesti, halusi puolustaa tasa-arvoa ja puhui taukoamatta akateemisen sivistyksen puolesta.

On harmi, että Canth ei enää seiso joukoissamme.

 

Outi Fingerroos, professori, KUMU

Kaisu Kumpulainen, yliopistonopettaja, KUMU

Sanna Vierimaa, projektitutkija, KUMU

Keskustele

  Tilaa  
Ilmoita

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.