JYUnity

Aviomieheni istui kissa sylissään ja sanoi: ”Melli ei halua, että sinä ja minä lähdemme viikonlopuksi pois kotoa. Se kertoi minulle juuri.”  Mieheni oli siis saanut kissalta selkosanaisen viestin, joka melko tarkasti heijasteli hänen omaa kantaansa. Koronan aikaan kävi juuri samoin.

Kannanotot iäkkäiden ihmisten koronakaranteenista perustuivat anekdootteihin tai tutkijoiden valistuneisiin arvauksiin, koska kattavaa tutkimusta ei pysty toteuttamaan hetkessä.

Korona-aika toi korostetusti esiin vanhoihin ihmisiin kohdistuvia syrjiviä asenteita ja ikärajaksi karanteenimaisille oloille asetettu 70 vuotta herätti keskustelua. Lähes kaikilla 70-vuotiailla on riittävän hyvä terveys eikä juuri kukaan sen ikäinen koe itseään vanhaksi. Nykyaikana 70-vuotiaita voi pitää aktiivisina keski-ikäisinä ihmisinä ja ulkonäön perusteella heitä on vaikea erottaa 50-vuotiaista. Silti tätä ikäryhmää käsitteleviin artikkeleihin useimmiten oli kuvitukseksi löytynyt ryppyiset kädet tai rollaattori ja jalat. Iäkkäät ihmiset ansaitsevat tulla kuvattuina kokonaan ja arvokkaasti, eikä heitä voi edustaa yksittäinen raihnainen ruumiinosa, joka vääristää mielikuvaamme iäkkäistä ihmisistä.

Olen tutkinut usean vuoden ajan iäkkäiden ihmisten elinpiiriä ja aktiivisena vanhenemista. Koronakaranteeni puri juuri näihin. Erittäin nopealla aikataululla keräsimme AGNES-hankkeessa toukokuussa 2020 postikyselylomakkeella tietoja 77–87-vuotiaiden ihmisten liikkumisesta, elinpiiristä, aktiivisuudesta, elämänlaadusta, mielialasta, yksinäisyydestä sekä koronaviestinnän ymmärrettävyydestä ja tietolähteistä. Kohdejoukkomme koostui kahden vuoden takaisen tutkimuksemme osallistujista. Koronatutkimukseen osallistui toukokuussa 2020 yhteensä 813 henkilöä eli 82 % alkuperäisestä joukosta.

Ensimmäinen havaintomme oli, että iäkkäät ihmiset todella halusivat kertoa tilanteestaan. Toinen havainto oli, että he vastasivat lomakkeeseen huolellisesti.  Aiemmin lomakemenetelmää ei ole suositeltu iäkkäiden ihmisten tutkimiseen, mutta tämä kokemus osoitti, että vastaaminen ei tuota heille vaikeuksia.

Tutkimuksemme alustava tulos on, että pahin pelätty ei tapahtunut. Elinpiiri pieneni, koska aktiivisuuden muodot muuttuivat sellaisiksi, joita voi toteuttaa kotona tai lähellä kotia. Usea vastaaja kertoi tehneensä pihatöitä, kunnostaneensa kotia tai ulkoilleensa lenkkipolulla. Harmia aiheutti liikuntaryhmien ja muiden harrastusten ja tapahtumien loppuminen. Pelättyä yksinäisyyden lisääntymistä emme havainneet verrattuna tilanteeseen kaksi vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi koronan aikaan 87-vuotiaista miehistä 88 % ja naisista 80 % ei kokenut yksinäisyyttä. Vastaavat luvut kaksi vuotta aiemmin olivat 90 % ja 92 %.  Muutama vastaaja tosin ilmoitti ikävöivänsä lapsenlapsiaan. Suurin osa oli viettänyt karanteeniajan kotona puolison kanssa ja muutama ihminen oli mennyt mökille.

Korona-aikaan käytiin kiinnostavaa keskustelua siitä, ovatko rajoitukset ja suositukset liian tiukkoja vai löysiä. Kansanterveystieteessä käytetään käsitettä hyväksyttävä riski. Hyväksyttävää riskiä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin terveydelliset, poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset ja tekniset näkökohdat sekä lait. Hyväksyttävän riskin arvioon pohjautuva suositus on aina kompromissi tavoitellun turvallisuustason ja suojelutoimenpiteiden haittojen välillä. Suomessa esimerkiksi 70-vuotta täyttäneen väestön kotikaranteeni korosti maksimaalista turvallisuutta. Myöhemmin nostettiin esiin kotikaranteenin mahdolliset haitalliset seuraukset ja muut näkökohdat.

Koronan leviäminen kotimaassa saatiin keväällä aisoihin, ja Suomessa iäkkään tai muunkaan väestön kuolleisuus ei noussut. Lopputuloksena kotikaranteenista oli, että COVID-19 taudin leviäminen iäkkään väestön keskuuteen onnistuttiin torjumaan ja kotikaranteenin sivuvaikutukset näyttävät olleen pelättyä vähäisemmät.

Oikeastaan meni ihan hyvin.

Taina Rantanen
Professori
Liikuntatieteellinen tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus