JYUnity

Valtiovarainministeriön talousarvioesityksen mukaan valtion vuoden 2019 budjetin loppusummaksi on tulossa hieman yli 55 miljardia euroa. Tulopuolelle kerättäviä veroja ja maksuja budjettiin on kirjattu vajaat kaksi miljardia vähemmän. Luvut tarkentuvat ajallaan lisäbudjettien myötä, ja kirjanpidollinen lopputulema tiedetään tarkasti vasta vuonna 2020.  

Tämäkin tarkkuustaso on riittävä tulkinnoille. Yksinkertaisuudessaan vuoden 2019 talousarvioesitys kertoo sen, että Suomen kansantalous ei ole vakaalla pohjalla.  

Näkemystä voi perustella usein tavoin. Ensinnäkin valtiontalous on jäämässä monen hyvän kasvuvuoden jälkeenkin alijäämäiseksi. Bruttokansantuotteen kumulatiivinen, yli kymmenen prosentin kasvu vuosina 2016–2019 ei ole tasapainottanut valtiontaloutta, saati että se olisi saatu ylijäämäiseksi. Velkaantumisen jatkuminen yli koko noususuhdanteen on ollut poikkeuksellista. Tosin kasvun myötä valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen on kääntymässä laskuun. Tämä on hyvä, mutta todennäköisesti vain hetkellinen valonpilkahdus.  

Toiseksi menopaineet eivät ole hellittämässä. Päinvastoin. Helsingin Sanomien esittämät laskelmat (HS 19.8.) valtiontalouden menokasvusta vuodesta 2009 vuoden 2019 budjettiesitykseen antavat tilanteesta karkean kuvan. Luvut valtion eläkemenojen (+2,5 mrd., 35 %), sairausvakuutusmenojen (+1,1 mrd., 85 %), työttömyystukien (+1,0 mrd., 77 %) ja yleisen asumistuen (+0,8 mrd., 100 %) kasvusta antavat osviittaa koko 2020-luvulle.  

Vastaavia kasvulukuja ei löydy kansantalouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia lisäävistä menoluokista. Panostukset inhimilliseen (koulutus) tai fyysiseen (infrastruktuuri) pääomaan ovat jääneet muiden tarpeiden jalkoihin.  

Vaikka syyt sote-menojen kasvulle ovat monelta osin perusteltuja ja osa niistä heijastaa muutoksia julkisen talouden toimijoiden rahoitusvastuissa, ne eivät poista perusongelmaa. Valtiontalous on uralla, jossa menot kasvavat tuloja nopeammin myös hyvinä aikoina. 

Näkymä tuleviin vuosiin on haastava, jos arviot kansantalouden kasvumahdollisuuksista pitävät likimainkaan paikkansa. Asiantuntija-arvioiden mukaan, kun maailmantalouden vetoapu hiipuu ja kotimaiset suhdannepoliittiset eväät on käytetty, Suomen talouskasvu asettuu pitkän aikavälin potentiaalinsa tasolle, eli noin 1–2 prosenttiin vuodessa.  

Jos valtiontaloutta ei pystytä nyt tasapainottamaan 2–3 prosentin kasvulla, niin vielä vaikeampaa se on jatkossa. Talousarvion tasapainoa kuvaavan loppusumman etumerkki on siten väärä. Sen pitäisi olla vajaat pari miljardia plussalla.  

 Jaakko Pehkonen, taloustieteen professori, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE)