JYUnity

Professori Teppo Kröger muistuttaa, että sillä, onko ikääntyneen väestön saatavilla riittäviä ja laadukkaita hoivapalveluita, joihin kaikilla on varaa, on vaikutuksensa jo tällä hetkellä keski-ikäisiin ja nuoriin.

Osallistuin viime ja tänä vuonna valtioneuvoston kanslian nimittämän Väestöpoliittisen tiedepaneelin toimintaan. Se nimitettiin kahdeksan kuukauden ajaksi tukemaan tutkimusprofessori Anna Rotkirchiä hänen laatiessaan valtioneuvoston tilaamaa väestöpoliittista selvitystä. Paneelin työstämän teeman aikaperspektiivi on pitkä, väestöpolitiikan kvartaalin sanotaan olevan neljännesvuosisata, mikä näkyy vaikka siinä, että 2090-luvun vanhukset ovat jo syntyneet.

En ole demografi, joten etukäteen mietin, olenko väestöpaneelissa väärässä paikassa. Nyt jälkikäteen kuitenkin tuntuu, että olin sittenkin oikeassa paikassa. Väestöpolitiikka ei koske vain lapsiperheitä vaan – kuten termikin jo sanoo – koko väestöä.

Nykyaikaisessa väestöpolitiikassa keskeisempää kuin pyrkimys vaikuttaa syntyvyyteen ja sitä kautta väestön rakenteeseen on varautuminen väestörakenteessa joka tapauksessa tapahtuviin muutoksiin. Siten varmistetaan, että muutosten keskelläkin koko väestö voi hyvin ja on myös koulutettu hyvin. Tämä tarkoittaa sitä, että väestöpolitiikka on nykyisin hyvinvointipolitiikkaa – eikä vain perhepolitiikkaa vaan myös koulutuspolitiikkaa, asuntopolitiikkaa ja jopa hoivapolitiikkaa.

Jatkossa se on entistä enemmän hoivapolitiikkaa, sillä suurin käynnissä oleva väestöllinen murros ei ole syntyvyyden lasku vaan väestön ikääntyminen. Suomessa ei kannata keskustella, onko väestön ikääntyminen hyvä vai huono asia. Se on yksinkertaisesti fakta, pidämme siitä tai emme.

Kysymys onkin enää vain siitä, ikääntyykö Suomi tyylillä vai tyylittä. Valitettavasti tällä hetkellä Suomella on tässä suhteessa selviä tyylirikkoja.

Samalla maaliskuun 2021 viikolla, jolla väestöpoliittinen selvitys julkaistiin, YK:n TSS-komitea (eli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea) antoi Suomelle huomautuksen siitä, ettei maamme ole varmistanut ympärivuorokautisen hoivan riittävää saatavuutta. Komitea oli muutoinkin huolissaan hoivan laadusta ja ikääntyneiden itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Myös omat tutkimuksemme ovat osoittaneet hoivaköyhyyden olevan Suomessa yleistä, vaikka tämä rikkoo sekä perustuslain että vanhuspalvelulain henkeä ja kirjainta.

On hyvä huomata, että samoin kuin väestöpolitiikka myös vanhuspalvelut koskevat koko väestöä: jokainen nykyhetken keski-ikäinen, nuori ja lapsi on tulevaisuuden vanhus – jollei kuole ennenaikaisesti. Vanhukset eivät ole ”niitä” vaan ”meitä” – sinä ja minä muutaman hetken kuluttua.

Se, onko ikääntyneen väestön saatavilla riittäviä ja laadukkaita hoivapalveluita, joihin kaikilla on varaa, vaikuttaa jo tällä hetkellä keski-ikäisiin ja nuoriin. Keski-ikäisten – etenkin naisten – mahdollisuudet osallistua täysipainoisesti työelämään riippuvat ratkaisevasti siitä, onko heidän vanhempiensa saatavilla riittävät palvelut.

Nuoret puolestaan seuraavat tällä hetkellä isovanhempiensa tilannetta ja pohtivat samalla sitä, joutuvatko he vuorollaan ottamaan suuren omaishoitovastuun vanhemmistaan. Isovanhempien tilanne vaikuttaa siten nuorten aikuisten tulevaisuuden suunnitelmiin, myös lasten hankkimiseen. Jos lasten saaminen ja hoito asettuvat ristiriitaan ei vain ansiotyön vaan myös omien vanhempien ja isovanhempien hoidon kanssa, on todennäköistä, että negatiiviset vaikutukset ulottuvat kaikille näille elämänalueille.

Väestöpolitiikka voi saavuttaa tavoitteensa vain silloin, kun muistetaan, että eri ikäryhmät muodostavat väestön yhdessä ja kiinteässä yhteydessä toisiinsa.

Ikääntyneiden tilanne vaikuttaa nuorempiin mutta myös päinvastoin: lasten ja nuorten hyvinvointi vaikuttaa ikäihmisten hyvinvointiin, sillä mikään ei ole isovanhemmille tärkeämpää kuin heidän lastenlapsensa. Jos yksi ikäryhmä kärsii, kaikki kärsivät. Väestön hyvinvointi on turvattu vain silloin, kun jokainen ikäryhmä voi hyvin.

Teppo Kröger

Kirjoittaja on yhteiskuntapolitiikan professori ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtaja