JYUnity

Mistä löydämme uusia tekijöitä luonnontieteen ja tekniikan aloille? Uhkaavan näköisiä tutkimustuloksia on rummutettu pitkään, ja pian kai loppuvat sekä opettajat että opiskelijat.

Työskentelen luokanopettajaksi opiskelevien kouluttajana. Aina kun aloitamme uuden luonnontieteiden opettamisen kurssin, kaivamme esiin nämä herättelevät tutkimustulokset liki kymmenen vuoden takaa. Tutkimuksen tekijät vierailivat 4. luokkien luonnontieteiden oppitunneilla ja seurasivat toimintaa luokissa viikkojen ajan. He havainnoivat tutkimusten ja tieteen tekemistä luokassa: miten luokassa tehdään kokeita, perustellaan, kerrotaan opettajalle ja toisilleen tuloksista, kysellään tai käytetään työkaluja. Tutkijoita kiinnosti millaista osallistumista työhön opettaja arvosti. Lopuksi he haastattelivat oppilaita siitä, miten oppilaat kuvaavat tutkijatyyppiä, “science person”.

Tässä seuraa tutkimuksen pihvi: Luokassa, jossa oppilaat olivat tottuneet työskentelemään tiimeissä ja jossa käytettiin oppilaiden keskinäisriippuvuutta vahvistavia työtapoja, lapset liittivät tutkijatyyppiin hyvin erilaisia ominaisuuksia kuin luokassa, jossa tutkimustehtävissä yksilöt kilvoittelivat siitä, kuka löytää ensimmäisenä ratkaisun.

Alla on vapaasti käännettynä tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden vastauksia kysymykseen, kuka on tutkijatyyppiä:

Emily:   ”Minä luulen olevani tutkijatyyppiä. Mä viittaan aika paljon ja saan vastaukset usein oikein. Kerran me tehtiin sellaista tiedejaksoa ja mä osasin vastata kaikkiin kysymyksiin.”

Jasmine:  ”Mun mielestä Alejandro [on tutkijatyyppiä], se keskittyy tosi hyvin, kun tehdään pareittain, ja se osaa selittää kaverille et mitä tehtävässä piti tehdä jos se toinen ei vaikka seurannu. Ja Amylla on tosi hyviä ideoita mitä kokeita me voitais tehdä. Se kysyy aina paljon kysymyksiä.”

Jasminen luokassa ei ollut ihmisryhmiä, jotka eivät olisi kokeneet olevansa tutkijatyyppiä. Hänen luokkansa lapset myös osaavat odottaa, että tutkimusta tehdään yhteistyönä.

Käytössämme on tutkimusaineistoa noin 15 vuoden takaa siitä, että tytöt ja pojat keskimäärin hylkivät luonnontieteitä uravaihtoehtona, ja että teknologiakin on vain pojille hiukan neutraalia miellyttävämpää (ROSE 2004). Pari vuotta sitten selvisi, että Suomen 11-18 -vuotiaista tytöistä n. 37% voisi ajatella työskentelevänsä tieteen tai teknologian parissa (Microsoft 2017). Eihän se ole kovin vähän.

HOPE-hanke lähestyi asiaa toisesta kulmasta ja kysyi, miksi luonnontieteitä opiskelemaan päätyneet valitsivat tämän alan. Vastikään fysiikan opinnot aloittaneiden vastauksista kävi ilmi, että he halusivat ymmärtää fysiikan ilmiöitä paremmin! Kehittämishankkeet, vierailut tai kavereiden kannustus eivät opiskelijoiden mielestä olleet heidän päätöstään hetkauttaneet.

Ongelmanratkaisijat ovat tässä vaiheessa piirtäneet Venn-diagrammin. Luonnontieteitä opiskelemaan lähtevät ovat kiinnostuneita luonnontieteistä SEKÄ kuuluvat siihen muutamaan kymmeneen prosenttiin kustakin ikäluokasta, joka arvelee olevansa tutkijatyyppiä. Nyt kun Jasmine luokkatovereineen alkaa olla täysikäinen, he voivat tehdä valinnan kiinnostuksensa pohjalta. Heidän ei tarvitse puntaroida mielikuvia yksinäisistä tutkijankammioista tai kellariin lukittautuvista koodareista, koska heillä on jo parempaa tietoa siitä, millaista tieteen ja teknologian parissa työskentely tänä päivänä on.

Jatkamme Jasminen luokan mallista oppimista. Ei aikaakaan, kun voimme vain iloita siitä, että ihmisistä niin moni on kiinnostunut luonnontieteistä ja teknologiasta, ja alkaa pohtia miten kaikki uudet opiskelijat saadaan mahtumaan Ylistönrinteelle.

Anna-Leena Kähkönen
yliopistonopettaja, LUMA-koordinaattori