JYUnity

Oppiminen puhuttaa aina, jos ei muuten, niin nuoriso on sopiva kohde haukulle. Kun koululaiset ryntäsivät kaksi viikkoa sitten ilmastolakkoon, osa tuki ja osa tuomitsi. Samalla hengellä on riepoteltu perusopetuksen opetussuunnitelman käytäntöä jo useamman vuoden ajan. Kasvatusta ja oppimista koskeva keskustelu polarisoituu helposti tasolle, jossa erilainen näkökulma leimautuu vastustajaksi ja viholliseksi, ja jossa rationaalisen tarkastelun sijaan tunne vie puolin toisin.

Niin tekivät jo esi-isämme. Aleksis Kiven seitsemän veljestä saivat tarpeekseen lukkarin koulusta ja pakenivat Jukolasta Impivaaraan, vapauteen. Ja mitä vapaudessa tapahtui. Veljekset oppivat, itsenäisenä oppivana yhteisönä, ilman opettajaa. Toki veljekset kuuntelivat huolella, mitä heidän arvostamansa ihmiset heille sanoivat, mutta päätökset tulevaisuudestaan ja siihen tarvittavasta oppimisesta veljekset tekivät itse. Muut ilkkuivat, kunnes ilkuttavaa ei enää ollut.

Viime aikoina erilaiset oppijalähtöiset oppimismenetelmät ovat tulleet näyttävästi osaksi yliopistopedagogistakin keskustelua. Oppimiskulttuurin perustoja ne kuitenkin haastavat usein vain nimellisesti. Opettajan ja opiskelijan suhde säilyy perinteisenä, vaikka oppijan aktiivinen rooli oppimisessa kasvaakin.

Opiskelun voi ajatella radikaalisti tasa-arvoisena ja demokraattisena opettajaa myöten. Nämä yhteisöt eivät suinkaan toimi opettajan aktivoivan silmän alla, vaan opettajasta itsestään tulee osa ihmettelevää ja opiskelevaa ryhmää sen tasa-arvoisena jäsenenä. Tätä varsin haastavaa lähtökohtaa ranskalainen filosofi Jacques Rancière on hahmotellut teoksessaan The Ignorant Schoolmaster. Five Lessons in Intellectual Emancipation.

Erilaisiin teoreettisiin lähtökohtiin perustuvia kokeiluja tarvitsemme lisää yliopistopedagogiikassa(kin). Ne antavat perspektiiviä paitsi sille, kuinka pienten asioiden ympärille nykyinen vastakkainasettelu rakentuu, mutta ennen muuta siihen, että yhden totuuden löytäminen oppimiseen ei ole mahdollista. Olisi ollut lukkarilla ja veljeksilläkin helpompaa. Meillä on sentään toivoa…

Matti Rautiainen
KT, lehtori
opettajankoulutuslaitos