JYUnity

Suomi alkoi integroitua läntisten demokratioiden arvoyhteisöön, kun Kansainliitto hyväksyi maan jäsenekseen joulukuussa 1920, Jyväskylän yliopiston yleisen historian professori Pasi Ihalainen kirjoittaa Tiedeblogissa.

Kansainliitossa Suomella katsottiin olevan kaikki vapaan hallitusmuodon omaavan itsenäisen valtion piirteet, sopu rajoista naapureidensa kanssa sekä valmius suojella vähemmistöjään. Sotien välisenä aikana suomalaiset löysivät kansainvälisyydestä yhteisen nimittäjän.

Suomen keskusta-oikeistolainen hallitus oli vuoden 1918 kuningasseikkailun jälkeen tehnyt nopean käännöksen Saksasta länteen. Se piti kansainvälisen oikeuden suojaa itsenäisyyden takeena ja luotti Kansainliiton antavan pienelle maalle äänen suurvaltojen keskellä. Takana oli katkera, sisällissotana huipentunut kiista valtiomuotokysymyksistä, ja demokraattisten valtioiden liitoksi määritellyltä Kansainliitolta toivottiin taustatukea kompromissina syntyneelle tasavaltaiselle hallitusmuodolle.

Tätä toivoi myös sosialidemokraattien enemmistö, joka uskoi jäsenyyden parlamentarisoivan ulkopolitiikkaa ja edistävän työväenluokan asiaa. Puolueen vasen laita sen sijaan leimasi Kansainliiton kapitalistien juoneksi työväenluokkaa vastaan. Ei-sosialistit puolestaan epäilivät kaikkien sosialistien isänmaallisuutta. Aina Adolf Hitlerin valtaannousuun saakka äärioikeiston puhe uhkaavasta ”juutalaisesta internationalistisesta marxismista” sai palstatilaa oikeiston lehdissä.

Liberaalit tavoittelivat lakiperusteista kansainvälistä järjestystä ja kansallisia etuja palvelevaa yhteistyötä. Maltillisessa oikeistossakin pragmaattinen suhtautuminen voitti alaa: kansainvälisen solidaarisuuden uskottiin suojaavan Neuvostoliitolta. Kansainvälisen kaupan ja tieteellis-teknisen yhteistyön katsottiin hyödyttävän Suomen taloutta. Evankelis-luterilaisen kirkonkin toivottiin muuttuvan kansainvälisemmäksi.

Kun natsit nousivat Saksassa valtaan vuonna 1933, kansainvälisyydestä tuli selviytymisstrategia Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan välissä.

Jopa Ruotsalaisen Kansanpuolueen Rabbe Axel Wrede, joka oli vuonna 1918 tuominnut sosialidemokratian bolševismina, oli sitä mieltä, että Suomi hyötyi kansainvälisyydestä ja ettei sosialidemokraattien kansainvälisyydessä ollut mitään tuomittavaa.

Äärioikeiston salaliittoteoriat internationalismin ja parlamentarismin sairaasta liitosta hylättiin muissa ei-sosialistisissa ryhmissä. Kun sosialidemokraatit sanoutuivat irti kommunistisesta internationalismista ja korostivat isänmaallisuuden ja internationalismin yhteen sovitettavuutta, kansainvälisyydestä oli tulossa osa yhteistä arvopohjaa.

Kansainliitto ei kyennyt talvisodassa suojaamaan Suomea Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Tästä huolimatta suomalaisten enemmistön luottamus kansainvälisyyteen pienen kansakunnan tienä palautui toisen maailmansodan jälkeen. Läntiseen demokraattisten maiden arvoyhteisöön integroituminen on Suomen selviytymisstrategia tänäkin päivänä. Tämä strategia pitää – vuoden 1920 lupauksen mukaisesti – sisällään myös kaikkien vähemmistöjen mukaan ottamisen kansakunnan rakentamiseen.

Pasi Ihalainen

Kirjoittaja on yleisen historian professori.

Pasi Ihalaisen artikkeli Suomen ja Ruotsin Kansainliitto-jäsenyydestä on julkaistu lehdessä Parliaments, Estates & Representation 39 (1), 2019, 11–31. Hän on myös kirjoittanut maailmansotien välistä kansainvälisyyskeskustelua käsittelevän luvun kirjaan Debating Internationalisms: A European History of Concepts ​Beyond​ ​Nation​ ​States (Berghahn Books).