– Me olemme ulkoilmaihmisiä ja ulkona on ihmisen hyvä olla, hihkaisevat liikunnan yhteiskuntatieteiden opinnoissa 2006 ystävystyneet Sonja Ikonen ja Henna Törmänen. Kiinnostus ulkoilmaelämää ja luontoa kohtaan innosti naisia erikoistumaan alaan ja tällä hetkellä he opiskelevat toista vuotta Norjassa Nordic Master in Friluftsliv opinto-ohjelmassa.

Henna ja Sonja viihtyvät ulkona ympäri vuoden: lumella, poluilla ja vedessä. Naisille suunnattuja outdoor-yhteisöjä löytyy monista maista kuten Ruotsista, Itävallasta ja Englannista, mutta Suomessa aktiivisesti toimivaa ja monipuolisesti outdoor-sisältöä tuottavaa tahoa ei vielä ollut. Niinpä he päättivät perustaa sellaisen yhdessä ystäviensä kanssa. Seitsemän naisen intohimosta ulkoiluun syntyi lopulta Taivasalla-yhteisö.

Sonja Ikonen ja Henna Törmänen ovat molemmat kotoisin pieniltä paikkakunnilta, joissa lapsuudesta alkaen oli päässyt kosketuksiin luonnon kanssa. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää suhde luontoon muuttui; siellä ajan viettäminen ei ollut luonnollinen osa arkea. Myöhemmin väsyttävä ja suorittava elämäntyyli kaupungissa herätti naisissa kaipuun luonnon äärelle ja innosti myös jatkamaan opintoja ulkoilutieteiden parissa.

Pohjola ja sen neljä vuodenaikaa ovat ulkoilijan paratiisi. Suomen luonto tarjoaa loputtomasti kohteita ja tapoja ulkoiluun. Korona onkin innostanut ihmisiä aivan uudella innolla luontoon. Silti kaikille samanhenkisen seuran löytäminen ei ole helppoa.

”Meidänkään ei ole aina ollut helppoa löytää seuraa retkille omasta kaveriporukastamme. Olemme myös monesti löytäneet itsemme ainoana naisena surffipaikoilta, vaellusretkiltä tai laduilta.”

Taivasalla sai alkunsa syksyllä 2020, kun Sonja ja Henna huomasivat käyvänsä aktiivisia WhatsApp- ja Instagram-keskusteluja muutaman muun outdoor-naisen kanssa. Näistä keskusteluista muodostui digiyhteisö, josta nämä eri puolilla Suomea vaikuttavat ulkoilijanaiset halusivat luoda kohtaamispaikan ulkoilmaelämää rakastaville. – Yhteisössä voi jakaa inspiraatiota ja vinkkejä sekä löytää retki- ja ulkoiluharrastusseuraa eri puolilta Suomea, Sonja ja Henna kertovat.

Vaikka yhteisön alkuperäinen ajatus lähti retkiseuran löytämisestä ja kokemusten jakamisesta, Sonja ja Henna pitävät tärkeänä myös kirjoittaa ja kuvata ulkoilmaelämää eri näkökulmista. He tahtovat tuoda esiin alan tutkimustietoa ja ajankohtaisia aiheita – ei siis vain täydellisiä Instagram-kuvia tai extreme-suorituksia. Tutkimustietoa ja näkökulmia luonnossa liikkumiseen Sonja ja Henna pääsevät ammentamaan suoraan koulun penkiltä friluftsliv-koulutusohjelmasta ja näin ollen jakamaan pohdintoja Taivasalla-kanavissa myös muille ulkoilusta innostuneille.

Luonnossa liikkuminen tukee tutkitusti psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Retkillä on mahdollista vahvistaa myös yhteyttä itseen ja ympäristöön. Luontosuhde on tärkeä käsite myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Vahva suhde luontoon lisää halukkuutta suojella sitä ja tarkastella omia elämäntapoja. Yhteisössä julkaistuissa kirjoituksissa tuodaan esiin yhteistä arvopohjaa, vastuullisuutta ja retkeilijän etikettiä.

“Meille sisällöissämme on tärkeää tuoda myös esiin näkökulmia ja pohdintoja, miten me ulkoilijoina voimme vaikuttaa ja luoda vastuullisia tapoja, joilla suojella kallista elinympäristöämme.”

Taitojen ja kokemusten lisäksi ulkoilun hyvinvointivaikutukset, rentoutuminen, luonnon tutkiminen sekä hetkien jakaminen ystävien ja perheen kanssa saavat sivustolla paljon tilaa. Taivasalla-yhteisö haluaakin luoda yhteisön, joka arvostaa luontoa ja siellä olemista kaikilla kestävillä tavoilla.

”Luontoyhteyden on todettu myös lisäävän ihmisten onnellisuutta, ehkä johtavan omien arvojen tarkasteluun tai jopa isompiin elämänmuutoksiin.”

Taivasalla-yhteisön kautta moni nainen, joka ei ole löytänyt ulkoiluseuraa lähipiiristään, on löytänyt samanhenkistä seuraa matalalla kynnyksellä. Paikallisia ryhmiä on syntynyt ja seuraajia on reilun puolen vuoden aikana kertynyt yli kolme tuhatta. – Yhteisö tekee ulkona liikkumisesta helposti saavutettavaa. Liian usein huomiota saavat kalliit ulkomaanmatkat tai pitkät vaellukset kansallispuistossa, joihin tarvitaan erityisiä varusteita ja kovaa kuntoa, Henna ja Sonja kertovat.

”Ulkoilun voi yhdistää jokaiseen arkipäivään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ulkoilmaelämä voi olla hidasta kuljeskelua lähimetsässä, pulahdus järveen tai pilvien tuijottelua riippumatosta.”

Taivasalla järjestää myös tapahtumia eri paikkakunnilla, kuten polkujuoksuja, villiyrttiretkiä ja kiipeilykokeiluja. Tapahtumissa voi oppia uusia taitoja, joiden kautta voit löytää uuden harrastuksen ja samanhenkistä seuraa seuraaville retkille. Taivasalla-tarinoita ja kirjoituksia ulkoilmaelämästä löytyy blogista ja inspiraatiota ja ulkoiluseuraa sosiaalisen median kanavista; Instagramista ja Facebookista.

Naisilla on paljon ideoita ja unelmia Taivasalla-yhteisön suhteen sekä tavoitteena päästä hyödyntämään friluftsliv-opintoja myös työrintamalla.

Heräsikö sinulla ideoita mistä haluaisit lukea tai kirjoittaa tai kiinnostus olla osa ulkoiluyhteisöä? Käy tutustumassa Taivasalla-sivuihin ja lähetä terveiset tai ideoita vieraskynäkirjoituksiin. Henna ja Sonja toivovat, että Taivasalla innostaisi ihmisiä jakamaan ulkoilutarinoitaan ja jakamaan pohdintoja ulkoilukulttuurista ja luonnosta.

www.taivasalla.fi
Instagram: @taivasalla.fi

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.