Yliopistotutkija Hanna Pirinen palkittiin yliopiston vuosijuhlassa 6.3. innovaatiopalkinnolla. Palkinto myönnetään yliopiston työntekijälle ansiokkaasta toiminnasta, joka on johtanut tutkimustulosten ja osaamisen kaupalliseen hyödyntämiseen. Hanna Pirinen johti eri alojen osaajista muodostuvaa työryhmää, josta myöhemmin muodostui kansainvälisesti toimiva yritys; RECENART Oy.  

Kaikki alkoi ainoastaan muutama vuosi sitten. Jyväskylän yliopiston taidehistorian oppiaineessa huomattiin, ettei taiteen ajoitus-, aitous ja alkuperäkysymyksiin liittyviä palveluita ollut tarjolla juuri lainkaan.  Taidekauppa on perustunut pitkälti luottamukseen ja taiteentuntijoiden subjektiiviseen näkemykseen taideteoksen aitoudesta.  Asiantuntijan silmämääräinen teoksen tutkiminen on kuitenkin viime vuosina menettänyt uskottavuuttaan laajojen väärennöstapausten tultua julkisuuteen.

– Taidesijoittajille, säätiöille, pankeille ja vakuutusyhtiöille ei juurikaan ollut palveluja taideteosten aitouden varmistamiseksi. Olemassa olevat palvelut olivat hyvin rajallisia; yhden henkilön ja tutkimusvälineen varassa toimivia, Hanna Pirinen kertoo. Tarvittiin laadullisesti korkeatasoisempaa palvelukonseptia.

” Istuimme pienellä porukalla pöydän ääreen ja mietimme mitä kaikkea osaamista tarvitaan ja keitä me tunnemme. Käytännön kysymysten ja keskustelujen kautta alkoivat sopivat yhteistyökumppanit löytyä yliopiston sisältä ”

Lopputulokseksi muotoutui oikea unelmatiimi, jossa on osaajia taidehistoriasta, luonnontieteistä ja tietotekniikasta. Hankeväki sai kaupallistamiseen opastusta tutkimus- ja innovaatiopalveluista ja hanke käynnistyi Tekesin ja Jyväskylän yliopiston rahoituksella. Kokonaisuudessaan hanke on saanut runsaan 1,1 miljoonaa euroa hankerahaa, siitä 70 prosenttia Tekesiltä ja 30 prosenttia yliopistolta.

-Vaikeinta oli saada TEKES uskomaan, että palvelukonseptillemme löytyy kansainvälisesti kysyntää. Hyödynsimme kansainvälistä verkostoamme ja pilottiasiakkaita löytyi Singaporesta saakka, mikä sitten sai rahoittajan vakuuttuneeksi, Hanna summaa hankevaiheita.

Hanna Pirinen on kokenut hankejohtaja, joka omalla osaamisellaan sekä johtamistaidoillaan onnistui yhdistämään eri tieteenalojen osaajat tiiviiksi joukkueeksi ja viemään monitieteisen hankkeen menestyksekkäästi maaliin. TEKESistä saatu tuki oli myös tärkeää ja laadultaan keskustelevaista. – Haastavaa oli oppia ajattelemaan kaupallisuuden kautta; miettiä mitä asiakasta tarvitsee, eikä sitä mikä on tieteellisesti kiinnostavaa, Hanna kertoo. Niin, ja tehdä siitä vielä skaalautuvaa liiketoimintaa, hän lisää.

”On ollut hienoa huomata, että juuri oikealla hetkellä osaamisestamme syntyi laadukas palvelukonsepti, joilla on kansainvälisillä markkinoilla näin paljon kysyntää”.

Tutkimustulosten kaupallistamista harkitsevaa Hanna Pirinen neuvoo siirtämään katseen omasta laitoksesta lähilaitoksiin ja tiedekuntiin. Mukaan tarvitaan paljon luovuutta ja avointa mieltä. Kohtaamisten ja keskustelujen kautta päästään eteenpäin. On hyvä kuitenkin muistaa, ettei aivan kaikkia unelmia voida aina toteuttaa.

Kesällä 2018 RECENART Oy yhdistyi AA&R -nimisen taideteostutkimusta harjoittavan yrityksen kanssa. Yrityksellä on nyt toimipisteet Muuramessa, Lontoossa, New Yorkissa ja Austinissa. Yritys vastaa taidemarkkinoiden kysyntään kaikkialla maailmassa.

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.