Tutkimukselle on ominaista kriittisyys, jatkuva arviointi ja sen kohteena oleminen. Kirjoittamamme teksti tyydyttää harvoin itseämme, ja sitä voisi muokata ja viilata loputtomiin. Huippua ja täydellistä siitä ei välttämättä tule koskaan. Väitösjulkaisun kirjoitusprosessia arvioivat myös ohjaajat, vertaiset sekä seminaari- ja konferenssiryhmät. Palkinto työstä tulee usein vasta hyväksytyn artikkelin muodossa, pitkän prosessin jälkeen.

Tutkimusten mukaan jopa joka toisella väitöskirjan tekijällä on ongelmia oman hyvinvointinsa kanssa. Työn imu, uuden oppimisen ilo sekä kirjoittamisen tuottama tyydytys, mutta myös sisäiset ja ulkoiset vaatimukset sekä riittämättömyyden tunne ovat arkea väitöskirjaprosessin aikana. Kokemus siitä, ettei tuki ole riittävää, näkyy oireiluna ja pahoinvointina arjessa: väsymyksenä, unettomuutena ja ahdistuksena.

Aalborgin yliopiston apulaisprofessori Anders Petersenin mukaan elämme suoritusyhteiskunnassa, jossa yksilö kokee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Yksilö käy alituista sisäistä kamppailua siitä, onko hän tarpeeksi hyvä suoriutuakseen niin työssä kuin perhe- ja ystävyyssuhteissa.

Työelämä on kiihtynyt ja kilpailu niin kotimaisesta kuin kansainvälisestäkin rahoituksesta on koventunut. Samalla tutkimuksen julkaisuun ja eettisyyteen liittyvät vaatimukset ovat lisääntyneet. Samaan aikaan yksittäisen väitöstutkijan ohjauksen ja tuen käytänteet ovat pysyneet melko ennallaan. Toiminta nojaa pitkälti ohjaajien ammattitaitoon ja siihen, että heidät tavoittaa tarvittaessa sekä vertaistukeen.

Väitösohjauksen ulkopuolinen tuki, seurantaryhmä, on toiminta-ajatukseltaan ideaali, mutta vuosittaisena tapaamisena varsin näennäinen tuen muoto. Monet tohtoriopiskelijoista, kuten työsuhdetta vailla olevat, osa-aikatyöntekijät ja apurahatutkijat ovat työterveyshuollon ulkopuolella, jolloin tuen saaminen riippuu julkisen terveydenhuollon toimivuudesta.

Petersenin mukaan suoritusyhteiskunta ei tarjoa riittävästi välineitä selviytyä vaatimuksista, pettymyksistä tai epäonnistumisista. Tohtoriopiskelijoiden hyvinvoinnin ongelmat kertovatkin siitä, että suorittamisen identiteetti on hivuttautunut väitöskirjaprosessiin, eikä välineitä hyvinvoinnin ylläpitämiseen välttämättä ole.

On ilmeistä, että nykyisten ohjauksen ja tuen käytänteiden lisäksi tarvitaan uusia tapoja tukea tutkimusuran alkutaipaleella olevia väitöskirjantekijöitä. Mentoroinnista, jossa hyödynnetään kokeneempien tohtoriopiskelijoiden tai jo väitelleiden tukea, on hyviä kokemuksia. Käytänteet pitäisi laajentaa kaikkia tohtoriopiskelijoita hyödyttäviksi. Myös väitöskirjantekijöiden hyvinvointiin liittyvät kysymykset tulisi ottaa keskeiseksi osaksi opintosuunnitelmaa ja kurssisisältöjä.

Siinä missä tohtoriopinnoissa opiskellaan tällä hetkellä tutkimusetiikkaa, tieteenteoriaa ja työelämäyhteistyötaitoja, voisi kurssitarjotin sisältää myös hyvinvoinnin perustaitoja arjen hallintaan, työn, perheen ja muiden elämänalueiden yhteensovittamiseen sekä terveen asiantuntijaidentiteetin rakentamiseen.

Outi Alakärppä, kasvatustieteiden laitos. Kirjoittaja on tohtorikoulutettava ja apurahatutkija.

Väitöstutkimuksen aiheena on nuorten naisten työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvät odotukset ja ratkaisutavat. Tutkimusta rahoittaa Alli Paasikiven Säätiö.

Keskustele

  Tilaa  
Ilmoita

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.