JYUnity

Keväällä valtakunnanpolitiikassa keskusteltiin kiihkeään sävyyn turveteollisuuden näkymistä ja toimialan alasajoon kohdistetusta tukipaketista. Kun turvetuottajien mielenilmaus vieraili Helsingissä, sosiaalisessa mediassa harmiteltiin saattueen aiheuttamia ruuhkia ja pakokaasuja. Tupruttavat rekat kuvattiin turveteollisuuden vastuuttomuuden symboleina.

Äänenpainot ovat olleet osin hyvin rujoja: turhautuneimmissa kirjoituksissa mielenosoitukseen vappuna osallistuneita tuottajia pilkattiin rankaisunomaisesti esimerkiksi turvenuijiksi. Pilkan perustelut vaikuttivat teknisiltä. Esille nostettiin tietoja, jotka aukottomasti todistivat alan haitallisuudesta ilmastolle. Yliopistomaailmassa on tiedetty jo pitkään, että turpeen käyttöä joudutaan ilmaston takia vähentämään.

Mutta onko kestävyysmurroksen nopeuttaminen kiinni yksin tiedon määrästä? Eikö ole olemassa riittävästi luotettavaa tietoa ilmastonmuutoksen syntymekanismeista tai vaikutuksista luontoon?

Tähän on vaikeaa uskoa, sillä ilmastonmuutoksen tekninen selitys on ollut selvillä jo 1800-luvulla.

”Tiedeuutisia: Hiilen kulutus vaikuttaa ilmastoon.” Näin uutisoi vuonna 1912 eli lähes 120 vuotta sitten uusiseelantilainen sanomalehti Rodney and Otamatea Times, Waitemata and Kaipara Gazette artikkelissaan.

Lyhyessä kirjoituksessa uumoillaan, että ilmasto voi lämmetä merkittävästi seuraavien parin vuosisadan ajan.

Syyskuussa 1988 toimittaja Juhani Ikonen raportoi A-Studiossa ilmaston muuttumisesta. Ikonen lateli tieteentekijöiden madonluvut tiskiin: Etelä-Suomen talvilämpötilojen otaksuttiin nousevan tulevina vuosikymmeninä jopa seitsemän astetta: ”Kaikki tämä johtuu sellaisesta ilmiöstä, jonka alamme tuntea kasvihuoneilmiön nimellä.”

Ylen Elävästä arkistosta löytyvällä videolla asiaan perehtynyt toimittaja esittää varsin tarkat arviot siitä, mitä tuleman piti. Kasvihuoneilmiön perusmekanismi on tunnettu pitkään.

Meillä on ollut tieto toimintamme seurauksista mutta kyky tehdä tietoon pohjautuvia päätöksiä on puuttunut. Tieto ei johda toimintaan.

Yksi merkittävä syy hitaalle päätöksenteolle voi olla epäoikeudenmukaisuuden kokemuksessa.

Ei ole itsestään selvää, että poliittisen ja maantieteellisen kartan periferioissa koetaan riittävästi omistajuutta kestävyyden edistämiseen. Ympäristön kantokykyä edistävät päätökset voivat merkitä konkreettista uhkaa toimeentulolle. Joidenkin toimialojen olemassaolo yksinkertaisesti lopetetaan.

Kasvava tietomäärä nykyisen talousjärjestelmän ympäristöhaitoista ei yksin johda muutokseen. Lisäksi tarvitaan päätöksentekohalua ja -kykyä. Koska kestävyysmurros ei edisty ilman riittävän laajaa poliittista tahtoa, on huolestuttavaa, että kokemusmaailmamme ovat niin toisistaan eriytyneitä.

Pilkka heikentää entisestään kykyä kollektiiviseen päätöksentekoon.

Jos näin käy, on sivuseikka, kenellä on hienostunein selitys siitä, miten ilmasto on eri elinkeinojen seurauksena lämmennyt. Kestävyyskriisiin vastaaminen edellyttää vaikeita päätöksiä, joiden tekeminen laittaa poliitikot ja hallinnon koetukselle.

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän toimintakykyä kannattaa vaalia, jotta tarvittavat päätökset saadaan ajoissa aikaiseksi. Asia on turveteollisuutta laajempi: kyse ei ole viimeisestä kovia kokevasta toimialasta.

Talousjärjestelmän ekologisen jälleenrakentamisen vaikutukset kohdistuvat alueellisesti ja taloudellisesti epätasaisesti.

Muutoksen vaikutuksia on pehmennettävä, sillä epätasa-arvon kärjistyminen eri väestöryhmien ja alueiden välillä on varma keino hidastaa sopeutumista kestävyysmurrokseen ja vähentää kestävyystoimien hyväksyttävyyttä.

Kyky eläytyä toisen ihmisen asemaan on ratkaisun avain. Toistemme alaspäin painamisesta on uskallettava luopua. Yhteiskunnan on tarjottava myönteisiä tulevaisuudennäkymiä myös niille seuduille, joilla toimeentulo on kiinni ympäristön kannalta kestämättömissä tuotannon muodoissa.

Yhteiskunnan tulevaisuus on hämärän peitossa. Luonnonvarojen kestävän kulutuksen rajat ovat jo tulleet vastaan kestävyyskriisin kärjistyessä ja esimerkiksi elonkirjon köyhtyminen voi merkitä ruoantuotannon romahdusta monella alueella.

Yksi asia on selvä: on kiire.

Juuri siksi meidän pitäisi osata kunnioittaa heitä, jotka joutuvat henkilökohtaisessa elämässään tekemään isoimmat ja pysyvimmät muutokset yhteisen tulevaisuutemme eteen.

Sopeutumista tarvitaan jatkossa entistä suuremmalta joukolta eri elinkeinoja, sillä samasta tai pienenevästä määrästä luonnon raaka-ainetta on pystyttävä irrottamaan hyvinvointia entistä useamman tarpeisiin.

Tutkijana ja tutkimuskoordinaattorina haluan sparrata kestävyystutkimuksellisesti perustellun politiikan ennakoivassa tekemisessä, sillä viivyttelystä seuraa sosiaalisten ja ekologisten ongelmien kallista jälkihoitoa. Myös erilaisten luonnonvaratalouden asiantuntijaorganisaatioiden kannattaa omaksua sellainen kehittämisrooli, joka auttaa ennakoimaan väistämätöntä muutosta ja sopeutumaan siihen.

Jonne Hytönen, FT (ihmismaantiede)

Kirjoittaja on ylitiedekuntaisen Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin tutkimuskoordinaattori, jonka oma tutkimus keskittyy yhdyskuntasuunnittelun ja aluekehittämisen kestävyyskysymyksiin. Kirjoitus edustaa Hytösen omaa kantaa.

Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom on Jyväskylän yliopiston kestävyys- ja vastuullisuusasiantuntijoiden avoin verkosto ja yhteistyön alusta. Yhteisö edistää planetaarista hyvinvointia eli inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon yhtäaikaista kukoistusta, tuoden yhteen yliopiston eri tieteenalojen asiantuntijat. Tavoitteena on sellainen kestävä kehitys, joka on oikeudenmukainen ja ympäristön tilaa heikentämätön. JYU.Wisdomissa on tilaa sekä kestävyysongelmien syiden analysoimiselle että niiden käytännönläheiselle ratkaisemiselle. Yhteisöllisyyttä korostava JYU.Wisdom on aktiivinen toimija sekä tutkimuksessa, opetuksessa että yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.