JYUnity

Tutkimukset osoittavat, että mielen hyvinvointi keskimäärin kohoaa 50 ikävuoden jälkeen ja itsetunto on huipussaan noin 60 vuoden iässä. Kiinnostavaa onkin, ovatko 60+-ikävaiheessa olevat hyvinvoivempia kuin kehityspsykologian perinteiset teoriat väittävät, kirjoittaa tutkimusjohtaja Katja Kokko Jyväskylän yliopistosta.

Valtaosa 60 vuotta täyttäneistä ihmisistä on tänä päivänä työelämässä, fyysisesti hyvässä kunnossa ja elää psykologisesti tyydyttävää elämää.

Kehityspsykologian tunnetut teoriat kuvaavat tätä noin 60-vuotiaana alkavaa elämänvaihetta myöhäisaikuisuuden siirtymäksi. Teorioissa, joista osa on peräisin 1950-luvulta, tähän siirtymään liitetään kuitenkin monenlaisia kielteisiä tapahtumia, kuten terveyden heikkeneminen, menetykset eri elämänalueilla ja vähentynyt hyvinvointi.

Lisäksi 60+-vuotiaista ihmisistä puhutaan usein taakkana ja liian vanhoina työelämään.

Laajemmin elämänkulkua tarkastelevat teoriat ovat puolestaan olettaneet, että kehitys etenee kutakuinkin normatiivisesti tiettyjen vaiheiden kautta ja että kutakin vaihetta luonnehtii erityinen kehitystehtävä.

Edellä kuvatut käsitykset saattavat olla vanhentuneita ja jopa haitallisia, eivätkä ne ota huomioon 60+-vuotiaiden ihmisten kasvun ja kehityksen, jopa niin sanotun kukoistuksen, ja moninaisten yhteiskunnallisten roolien tarjoamia mahdollisuuksia.

Uusi elämänvaihe, jolla ei vielä nimeä?

Keskimääräisen eliniän noustessa, elämänkulkujen moninaistuessa ja myönteisiä ominaisuuksia kartoittavien tutkimusten lisääntyessä herää kysymys siitä, olisiko olemassa olevia myöhäisaikuisuutta kuvaavia kehityspsykologian teorioita ja näkökulmia syytä päivittää.

Olisiko noin 60–80 -ikävuosien välille kenties syntynyt uusi elämänvaihe, jota ei vielä ole osattu nimetäkään?

Epäsuoraa empiiristä tukea teorioiden päivitystarpeelle löytyy sekä maailmalta että Gerontologian tutkimuskeskuksen (GEREC) havainnoista. Kansainväliset tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että mielen hyvinvointi keskimäärin kohoaa 50 ikävuoden jälkeen, itsetunto on huipussaan noin 60 vuoden iässä ja persoonallisuuden piirteiden yleinen kehityskaari on sellainen, että tunne-elämän tasapainoisuus, vastuuntunto ja ystävällisyys lisääntyvät iän myötä.

Tänä vuonna GEREC:in tutkijat ovat julkaisseet analyysejä, jotka osoittavat, että tällainen suotuisa psykologinen kehitys on nimenomaan tätä aikaa kuvaava, koska nykyisillä 75–80-vuotiailla ihmisillä esiintyy harvemmin masentuneisuutta kuin samanikäisillä ihmisillä 30 vuotta sitten.

Pitkittäistutkimus haastaa vaiheteorioita

Nostettakoon esille vielä Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseemme perustuva tuore generatiivisuuteen liittyvä löydös. Tutkimuksessa samoja ihmisiä on tähän mennessä seurattu kahdeksan vuoden iästä aina 61 vuoden ikään asti.

Erikson esitti 1950-luvulla kehityspsykologiassa varsin hyvin tunnetun psykososiaalisen kehityksen vaiheteoriansa. Tässä teoriassa kutakin kehitysvaihetta luonnehti erityinen kehitystehtävä, joista Erikson liitti myöhäisaikuisuuteen generatiivisuuden eli kyvyn ja halun huolehtia seuraavasta sukupolvesta. Jotta tämä olisi jotain juuri myöhäisaikuisuuteen kuuluvaa, sen olettaisi lisääntyvän noin 60 vuoden maissa tai jälkeen.

Tulokset kuitenkin osoittavat, ettei noin 60-vuotiailla ole enemmän tällaista huolenpitoa kuin samoilla ihmisillä 42 tai 50 vuoden iässä. Huolenpidon määrän kehityksessä on paljon yksilöllistä vaihtelua.

Yleensäkin ottaen vaiheteorioiden, jotka korostavat tiettyjen elämäntapahtumien ja kehitystehtävien normatiivisen ajoittumisen merkitystä, ajankohtaisuutta on syytä uudelleen arvioida.

Pitkittäistutkimuksen aineistoon perustuvien analyysien perusteella aikuisuuden elämäntapahtumien – kuten koulutuksesta valmistumisen ja työ- ja perhe-elämään asettautumisen ajankohdalla – ei ole yhteyttä mielen hyvinvointiin. Eli yhteyttä ei ole sillä, tapahtuvatko elämätapahtumat ikäkohortin tyypillistä ajoittumista aiemmin tai myöhemmin tai niin sanotusti normatiivisessa ajassa

60+-ikäisten hyvinvointi voi rakentua monin tavoin

Voisi olettaa, että nämä tulokset yleistyvät myös 60+-ikäisiin ihmisiin, eli että heidän joukossaan on entistä enemmän vaihtelua eri elämäntapahtumien, kuten eläköitymisen ja isovanhemmaksi tulon, ja terveydentilan ja toimintakyvyn osalta.

Tämä vaihtelu luonee edellytyksiä sille, että hyvinvointikin rakentuu entistä yksilöllisemmin.

Edellä kuvatut havainnot tarjoavat hyvän lähtökohdan uuden teorian kehittämiselle, mutta uuden teorian systemaattinen kehittely vaatii sisällöllisten kysymysten lisäksi huomattavia tutkimusasetelmaan liittyviä ponnistuksia.

Jotta 60+-ikäisten ihmisten voisi sanoa voivan paremmin ja olevan toimintakykyisempiä kuin kehityspsykologian perinteiset teoriat ovat olettaneet, täytyisi myös käsitteellistää ja muuttaa mitattavaan muotoon se, millaiset asiat kuvaisivat yli 60-vuotiaiden psyykkistä kukoistamista.

Katja Kokko

Katja Kokko on psykologian dosentti ja toimii Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskus GEREC:issä tutkimusjohtajana. GEREC on Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteinen ikääntymisen tutkimuksen keskus. Kirjoittaja kuuluu hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisön JYU.Wellin puheenjohtajistoon.