Puhuttelisiko teidän perheen jäseniä avaruusseikkailu, koodaus- vai robottikerho tai kenties filosofinen iltapäiväkerho? Haluaisiko kummilapsesi kädentaitoja ja ketteryyttä kehittävälle agenttileirille, kielikerhoon vai tiernapoikaryhmään?
Tätä kaikkea tarjoaa Lasten yliopisto, jossa eri alojen opiskelijat johdattelevat lapsia ja nuoria tieteen maailmaan iloisella otteella.
Vai oletko yrittäjä, jota askarruttaa tuotteen tai palvelun kehittämistä koskeva kysymys? Tässä tapauksessa tervetuloa tutkijoiden ja yritysten aamupalalle vuoropuheluun tutkijoiden kanssa! Jospa ajatus kirkastuisi yhdessä ja löytäisitte yhteisen kehitysidean.
Lasten yliopisto ja aamupala-tilaisuudet ovat esimerkkejä tavoista, joilla yliopisto tekee tiedettä tutummaksi ja kutsuu yhteistyöhön.
Lasten yliopisto on huippusuosittu: esimerkiksi viime kesän luontoleiri Rutalahdessa oli täynnä, ennen kuin markkinointi edes alkoi. Kaikki yhteistyötilaisuutemme eivät ole suinkaan yhtä himoittuja. Haluammekin keksiä uusia tapoja puhutella kumppaneitamme.
Millaisen kutsun itse haluaisit saada yliopistosta? Mistä haluaisit tietää, mitä kertoa meille, tai mihin päästä mukaan? Kerrothan toiveesi, olitpa sitten kansalainen, yrittäjä, vaikuttaja, työnantaja, alumni tai vaikka lukiolainen.
Haluamme myös kertoa työstämme yhä enemmän ja avoimemmin. Yksi kertomisen tapa on tämä sidosryhmälehtemme JYUnity. Tästä löydät ideoita yhteistyöhön ja kutsuja tilaisuuksiin. Jos Sinua kiinnostavat ihmiset ja ilmiöt, tieteen ihmeet ja outoudet, pysy kanavalla ja kerro kaverille!
Lasten yliopisto:
https://www.jyu.fi/fi/palvelut/lastenyliopisto
Tutkijoiden ja yritysten aamupalat:
https://www.jyu.fi/fi/yhteistyo/yrityksille/aamupala/yritysten-jatutkijoiden-aamupala
Anu Mustonen, yhteysjohtaja
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.