JYUnity

Vuonna 2019 suomalaiset naiset ovat jälleen edelläkävijöitä poliittisessa toimijuudessa. Vielä vuonna 1913 suomalainen naiskansanedustaja pysäytettiin Hollannin rajalla prostituutiosta epäiltynä.

Naisten poliittinen toimijuus alkaa syksyllä 2019 olla liberaaleissa demokratioissa itsestäänselvyys: Euroopan komissiota johtaa nainen, ja Suomessa naisenemmistöistä hallitusta johtaa 34-vuotias nainen yhdessä neljän muun naispuoluejohtajan kanssa.

Kuitenkin vielä ensimmäisen maailmansodan alla maailman ainoat naiskansanedustajat (21) istuivat Suomen eduskunnassa ja Norjan suurkäräjillä, jonne oli valittu yksi naispuolinen varaedustaja. Useimmista muista maista puuttui kokonaan aktiivisen ja julkisessa tilassa vapaasti liikkuvan naispoliitikon käsite.

Naisten äänioikeuden kannattajille ja monille sosialisteille suomalainen järjestelmä ennakoi väistämätöntä kehitystä. Äänioikeuden laajentamisen vastustajille Suomi oli Venäjän kuvernementti, jossa tyytymättömät vanhatpiiat rajoittivat lainsäädännöllä miesten vapauksia, kuten eräs brittiparlamentaarikko asian ilmaisi.

Hilja Pärssinen 1900-luvun alussa.

Suomalaiset naiskansanedustajat kertoivat mielellään ulkomaalaisille kokemuksistaan. Yksi kansainvälisesti tunnetuimpia hahmoja oli SDP:n kansanedustaja Hilja Pärssinen (1878-1935), joka esimerkillään ja feminiinisellä kielenkäytöllään normalisoi naisten poliittista toimijuutta saksankielisissä lehdissä ja kansainvälisissä konferensseissa.

Aamulla 10. syyskuuta 1913 Pärssinen oli matkustamassa nuoremman naisen seurassa Hampurin-Amsterdamin yöjunan kolmannessa luokassa määränpäänään Lontoossa sijainnut työläisnaisten opisto. Hollannin rajalla hänet määrättiin nousemaan junasta ja häntä kuulusteltiin tuntien ajan laittomaksi maahanmuuttajaksi epäiltynä, myös venäjäksi, mitä kieltä hän ei kunnolla ymmärtänyt. Keskiluokkainen asematyöntekijä epäili Pärssisen olevan venäläinen madame, joka oli aikeissa myydä nuoren naisen Amsterdamin bordelleihin.

Pärssinen hermostui täydellisesti näistä epäilyistä ja kansanedustajan asemansa kyseenalaistamisesta. Hän protestoi esittämällä nauraen, tanssien ja laulaen hänelle annettua prostituoidun roolia. Hän riisuutui osittain miespoliisien edessä vaatteisiin piilotetut rahavarat paljastaakseen. Pärssisen vakuutteluja kansanedustajuudesta ei uskottu, vaan hänen Hollannissa oleskelunsa todettiin ”tarpeettomaksi”. Raja-asemalla ei ollut kuultu naiskansanedustajia tai erillistä Suomen valtiota olevan olemassa ja tulkittiin Pärssisen suomalainen passi Venäjän sisäiseen lainsäädäntöön pohjaavaksi ja siten Hollannissa pätemättömäksi.

Jälkeenpäin ylirajaisesti verkostoituneet sosialistit politisoivat tapauksen osana Hollannissa käytyä kamppailua naisten äänioikeuden puolesta. Kansanedustaja Johannes van Leeuwen esitti asiasta parlamenttikysymyksen ja käytti tapausta sen osoittamiseen, että naiskansanedustajia todella oli olemassa ja että heillä oli positiivinen panos kansakunnan kehittämiseen. Asiaa koskeneessa tutkimuksessa ja laajassa hollanninkielisessä julkisuudessa aina Indonesiaa myöten huomio kohdistui kuitenkin Pärssisen pätemättömään passiin, huonoon käytökseen, perusteettomaan kansanedustajan asemaan vetoamiseen ja siihen, etteivät miesviranomaiset olleet loukanneet naismatkustajan kunniaa.

Oltiin sitä mieltä, että Pärssisellä oli aivan suhteeton käsitys omasta arvostaan, että Venäjältä tulevia rahattomia siirtolaisia tulikin torjua ja että Pärssisen yhteistyökyvyttömyys oli tapauksen perussyy. Pärssinen itse ei maineensa tahrautumisen pelossa kertonut Suomessa tapauksen yksityiskohtia.

Tapaus osoittaa, millaisin keinoin – ylirajaisesti ja konkreettisesti – naisten poliittisen toimijuuden puolesta reilut sata vuotta sitten taisteltiin. Kilpailevat tavat puhua joko naisten yleisestä äänioikeudesta luokkataistelun välineenä tai nuorten naisten liikkuvuuteen liitetyistä moraalisista vaaroista törmäsivät rajatarkastuksessa ja sitä seuranneessa keskustelussa. Naisten poliittisia oikeuksia ja liikkuvuutta rajoittivat edelleen vallalla olleet käsitykset kunniallisesta naisesta. Marxilaisessa ideologiassa luokkataistelua pidettiin naisten oikeuksia tärkeämpänä, joten tapaus kääntyi emansipoituneen työläisten edustajan kamppailuksi kapitalistisen valtion viranomaisia ja porvarillisten naisten arvoja vastaan. Viranomaiset puolestaan vastasivat syytöksiin naisen oikeuksien luokkauksesta kohdistamalla huomion naisen asiattomaan käytökseen ja naisen asianmukaiseen kohteluun miesten toimesta. Tapauksen poliittisuus kiellettiin. Pärssinen pysäytettiin osana luokkaan, sukupuoleen, rotuun, seksuaalisuuteen ja ideologiaan kohdistunutta rajavalvontaa.

Tutkimus julkaistaan vuonna 2020 Alankomaiden historiallisessa aikakauskirjassa.

Pasi Ihalainen

Kirjoittaja on yleisen historian professori.