JYUnity

Pienikin oma tila voi taata elvyttävän luovuuden kokemuksen kriisien ja turvattomuuden aikana, kirjoittaa yliopistonlehtori Risto Niemi-Pynttäri.

Luovuus ymmärretään nykyään toisin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Tuo perinteisesti taiteeseen liittyvä työskentelytapa, uuden luominen, laajeni nopeasti monille alueille. Ensin luovuus samaistui ideointiin, sitten innovointiin: se lisääntyi markkinointiin ja uuteen teknologiaan. Nyt voi kuitenkin olla käsillä luovuuden kolmas käänne, tarve parantavaan ja elvyttävään luovuuteen.

Näkymät ovat muuttuneet, turvallisuus heikkenee. Emme tiedä jatkuuko silmitön sota vielä ensi talvena tai millaisessa kurimuksessa olemme ympäristökriisien takia? Jos turvattomuus lisääntyy, seuraa taantuminen, joka on muuta kuin luovaa.

Turvallisuuden tunne on luovuuden ehto, ainakin pedagogiselta ja terapeuttiselta kannalta.

Toki kriiseissä voi syntyä luovia ratkaisuja, mutta vain sieltä, missä on sisäisiä resursseja, mahdollisuuksien tajua ja rohkeutta. Mutta traumatisoituneille, pettyneille, masentuneille kriisit ovat umpikuja – kohtia, joihin persoonallinen kehitys tyssää.

Luovuuteen liittyvää painopisteen muutosta tuntuu olevan ilmassa. Varsinkin pedagogisesti ymmärretty luova oppiminen on ollut esillä. Esimerkiksi Anne Harris esitti Creative Turn -teoksessaan (2014), että luovuuden kolmas käänne voisi tapahtua nimenomaan koulutuksen alueella. Hän ei vielä tiennyt vielä nykyisistä kriiseistä, eikä hyvinvointiin liittyvästä, elvyttävän luovuuden tarpeesta.

Kun luovuus muuttuu, sen perustuksia tarkistetaan ja tulkitaan uudestaan.

Nykyisen turvattomuuden aikana ”luova vapaus” voidaan kokea erityisen olennaisena.

Täytyy myöntää, että aiemmin en ole täysin ymmärtänyt hyvinvoinnin ja turvallisuuden merkitystä. Ne ovat samankaltaisia kuin vapaus, niiden tarpeen tuntee, kun ne puuttuvat. Jos turvattomuudesta tulee arkea, vapaa spontaanius vähenee ja tilalle tulee varuillaan oloa.

Luovuuden elvyttävä puoli ei ehkä ole ongelmaratkaisussa, pikemminkin se on elämys, kuten luova flow. Onkin kiinnostavaa, että luovuuspuhetta pitkään hallinnut flow-termi on kääntynyt ilmaisemaan eri asiaa, kuin mitä sillä alun perin tarkoitettiin. Flow, joka tarkoitti sujuvaa, mutta vaativaa tekemistä, on nyt kääntynyt ilmaisemaan elämystä. Tuloksen ei tarvitse olla erityisen innovatiivinen, tärkeintä on, että virta on kantanut ja sujuvuuden tunne elvyttää tekijää itseään.

Luova tila, joka yleensä ymmärretään mielentilaksi, voi elvyttävän luovuuden kannalta olla varsin konkreettinen tila. Kun on tyhjä ja itsessä ei ole voimaa, sitä voi saada ympäristöstä.

Suomen kielessä tätä ilmaistaan sanalla ”asuminen”, sillä tarkoitetaan ympäristöön uppoavaa puuhailua. Se on vapaata toimintaa, jossa ympäröivällä tilalla on elvyttävän luovuuden funktio.

Voisi sanoa, että tällainen elvyttävä luovuus on vapaan leikin sukua, se sujuu silloin kun tila on vapaa ja pakoton. Ei lapsikaan ota lelujaan esille, jos ilmapiiri tuntuu uhkavalta ja pelottavalta. Mutta pieni oma alue riittää.

Risto Niemi-Pynttäri työskentelee kirjallisuuden ja kirjoittamisen yliopistonlehtorina musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella Jyväskylän yliopistossa.