Poikkeusoloihin siirtyminen voi  tipauttaa pienten lasten ja koululaisten, työikäisten ja ikäihmisten arkiaktiivisuutta merkittävästi. Koulupäiviin liittyvä liikkuminen matkojen, välituntien ja liikuntatuntien osalta ei toteudu normaalisti. Etätyöläisillä kahvinkeitin löytyy työpöydän vierestä, lounaalle ei tule lähdettyä naapuriravintolaan ja työmatkaliikkuminen nollaantuu. Säännölliset liikuntaharrastukset on peruttu. Ikäihmisille tilanne on erityisen haastava, sillä yli 70-vuotiaita kehotetaan pysymään karanteenin kaltaisissa oloissa. Monelle tämä tarkoittaa vähäisenkin hyötyliikkumisen loppua ja istumajaksot saattavat venähtää tunteihin.

Pitkittynyt paikoillaanolo – istuminen tai makoilu – on monella tapaa haitallista. Paikallaan ollessa lihasten aktiivisuus on minimaalista liikkumiseen tai edes seisomiseen verrattuna, mikä johtaa aineenvaihdunnan häiriintymiseen. Lasten ja nuorten elimistö on melko joustava kohtaamaan lyhytkestoisia liikkumattomuuden jaksoja, mutta runsas paikoillaanolo ei ole hyväksi heillekään. Jo kolmen tunnin mittainen yhtäjaksoinen istuminen voi heikentää valtimoiden laajenemiskykyä, mikä on yksi ensimmäisiä havaittavissa olevia sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöitä.  Pitkään jatkuessaan runsas istuminen ja liikunnan vähäisyys voivat kasvattaa lasten, nuorten ja aikuisten ylipainon vaaraa, heikentää sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä ja lihaskuntoa sekä aiheuttaa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä. Tyypin 2 diabeteksen ja kohonneen verenpaineen riski nousee.

Onneksi kaikkiin näihin riskitekijöihin on helppo vaikuttaa liikkumisella!

Lapsilla ja nuorilla jo 10 minuutin reipas liikunta tunnin välein riittää pitämään valtimoiden laajentumiskykyä yllä.

Istumisen katkaiseminen säännöllisesti muutaman minuutin liikkumisella pitää aikuisten aineenvaihdunnan hereillä.  Sen sijaan yksittäinen reipas lenkki tai kotijumppa päivässä ei riitä kumoamaan koko muun päivän jatkuvaa paikoillaanoloa.

Liikunnan harrastaminen kannattaa, mutta päivän aikana usein toistuva istumisen katkaiseminen ja kevyt liikkuminen voivat nyt olla terveyden kannalta jopa tärkeämpiä.

Unohtaa ei sovi myöskään liikunnan positiivisia vaikutuksia mielen hyvinvoinnille. Pitkään jatkuessaan poikkeustila ja vähentynyt liikunta voivat heikentää lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia, oppimista sekä koulumenestystä. Pitkittynyt paikoillaanolo voi heikentää myös etätyöläisen ongelmanratkaisukykyä, lisätä väsymystä ja heikentää mielialaa. Muutaman minuutin tauoilla voi olla keskeinen merkitys etätyöläisten ja -koululaisten mielen hyvinvoinnin ja ajatustoiminnan ylläpidossa.

Monipuolisen liikunnan jatkaminen ohjattujen harrastusten puuttuessa on tärkeää. Hyvä fyysinen kunto – lihasvoima, liikkumistaidot ja kestävyyskunto – mahdollistaa sekä työstä että koulutehtävistä selviämisen. Oikeanlaisella harjoittelulla on mahdollista parantaa fyysisen kunnon kaikkia osa-alueita iästä huolimatta, mutta hyödyt voidaan menettää, jos liikunta vähenee merkittävästi. Ilman omatoimista liikuntaa pitkään jatkuva poikkeustila voi jopa haitata lihasvoiman, motoristen perustaitojen ja kestävyyskunnon normaalia kehittymistä lapsilla ja nuorilla.

Terveille ja hyväkuntoisille aikuisille hetkellinen liikuntatauko ei ole vaaraksi. Heillä on riittävästi reservikapasiteettia, eli kunto riittää hyvin päivittäisistä askareista suoriutumiseen. Kunto myös palautuu melko nopeasti, kun liikunnan taas aloittaa.

Sen sijaan monilla ikäihmisillä reservikapasiteettia on vain vähän ja liikkumattomuus voi heikentää toimintakykyä kriittisesti. Ikäihmisiä kannustetaan liikkumaan myös karanteeninomaisten olosuhteiden aikana – ulkoilla saa ja pitää, ja lihaskunnon ylläpitäminen onnistuu kotioloissa.

Nyt on siis ensisijaisen tärkeää pysyä liikkeellä ja katkaista istumista – mieluiten reippaalla liikkumisella tai vähintäänkin liikuskelulla! Mutta muista, kuumeisena tai muuten sairaana tulee levätä ja flunssaoireisenakin välttää raskasta liikuntaa.

Tiina Savikangas, TtM, Laura Joensuu, LitM, Eero Haapala, FT, dos.
liikuntatieteellinen tiedekunta

Linkkivinkkejä paikallaanolon katkaisemiseksi:

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.