JYUnity

Huoli lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden riittämättömästä määrästä ja samanaikaisesti ruutuajan liiallisesta määrästä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Sekä edellinen että nykyinen hallitusohjelma sisältää kirjauksia, joilla pyritään puuttumaan vähäisen liikkumisen haasteisiin. Edelliseen hallitusohjelmaan kirjattiin tavoitteeksi ”tunti liikuntaa päivässä”, ja nykyisessä hallitusohjelmassa yhä useampi lapsi halutaan mukaan koulupäivän jälkeiseen liikuntaan niin sanotun Islannin mallin mukaisesti. Tämä jo 1990-luvulla syntynyt tutkimusperusteinen malli pyrkii mm. vähentämään nuorten päihteidenkäyttöä ja puuttumaan ennaltaehkäisevästä mahdollisiin ongelmiin. Suomessa mallista on tarkoitus poimia nimenomaan se osa, jossa tarjotaan jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastukseen koulupäivän yhteydessä.

Vaikka molemmat toimenpiteet ovat toivottuja avauksia ja riittävästi resursoituna varmasti saavat aikaan lisää liikettä, koskee niitä molempia sama ongelma; ne eivät tavoita kaikkia lapsia. Koulupäivän aikainen liikunta tyypillisesti saa liikkeelle ne lapset, jotka jo muutenkin liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi. Samaan aikaan passiivisemmat lapset jäävät edelleen sivuun toiminnasta, eivätkä toimenpiteet osu heihin.

Islannin mallin jalkauttamisessa piilee sama haaste; miten saada liikkeelle kaikkein passiivisimmat lapset?

Edellä mainitut haasteet tulevat ilmi myös alakoulun oppilaille tehdyssä tutkimuksessamme. Vertailimme kiihtyvyysmittarien avulla koulupäivän aikaista ja koulupäivän jälkeistä fyysistä aktiivisuutta. Näiden lisäksi tutkimme myös liikuntatunnin aikaista fyysistä aktiivisuutta. Jaoimme lapset kehon painoindeksin mukaan kolmeen ryhmään; normaalipainoisiin, ylipainoisiin ja lihaviin. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että koulupäivän aikana  ja sen jälkeen normaalipainoiset liikkuivat enemmän reippaan liikunnan alueella kuin muut ryhmät. Sen sijaan liikuntatunneilla vastaavaa eroa ei havaittu.

Tutkimus osoitti, että koululiikunta tavoittaa oppilaat tasavertaisesti ja reipasta liikuntaa syntyy riippumatta siitä, mikä on lasten painoindeksi.

Koululiikunta on opetussuunnitelman mukaista toimintaa, joka tavoittaa kaikki oppilaat, ja josta vastaavat koulutetut ammattilaiset. Koulunjälkeiset aktiviteetit ovat luonnollisesti opetussuunnitelman ulkopuolista toimintaa, eikä oppilaita voida velvoittaa niihin osallistumaan. Näin ollen Islannin mallin mukaiset liikuntakerhot, seuratoiminta tai muut vastaavat toimintamallit, ovat haasteen edessä. Miten houkutella kaikki lapset mukaan? Islannin malliin sisältyy myös monia muita haasteita. Miten huomioidaan alueellinen tasa-arvoisuus? Miten kuljetusoppilaisiin suhtaudutaan? Onko heillä mahdollisuus osallistua koulun jälkeiseen toimintaan? Mielenkiintoinen haaste liittyy myös tilaresursseihin. Mistä löytyvät tilat kaikkien lasten liikuttamiseen? Nykyiselläänkin monen koulun liikuntasalit ovat riittämättömiä edes keskikokoisen liikuntaryhmän liikuttamiseen.

Viime syksynä valmistui ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko. Selonteossa mainittiin  lyhyesti myös Islannin malli. Samassa paperissa selkeänä toimenpide-ehdotuksena oli koululiikunnan asteittainen lisääminen 2020-luvulla. Siinä missä tasavertaisesti kotitaustasta tai käytettävissä olevista resursseista riippumatta kaikkia lapsia liikuttava koululiikunta jäi hallitusohjelman ulkopuolelle, Islannin malli löysi tiensä hallitusohjelmaan.

Entäpä jos liikuntapoliittisen selonteon linjaus koululiikunnan lisäämisestä toteutuisi Islannin mallia mukaillen? Toiminnan lähtökohtana olisi opetussuunnitelman hengen mukaisesti oppilaan autonomian ja yhteisöllisen onnistumisen tukeminen. Toiminta tapahtuisi oman, tutun ja turvallisen, kasvatusalan ammattilaisen ohjauksessa.

Mikko Huhtiniemi ja Kasper Salin

Mikko Huhtiniemi on tohtorikoulutettava ja Kasper Salin tutkijatohtori liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.