JYUnity

Koronapandemia on kurittanut kaikkien fyysistä ja henkistä terveyttä jo runsaan parin vuoden ajan. Varsinaisten tautioireiden lisäksi myös henkinen jaksaminen on ollut koetuksella. Erityisesti ovat kärsineet monet sellaiset erityisryhmät, joilla on ollut jo aiemminkin hankaluuksia omassa jaksamisessaan. Yksi tällainen ryhmä on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.

Sukupuolivähemmistö muodostuu henkilöistä, joiden sukupuoli-identiteetti ei mahdu binääriseen nainen-miesjaotteluun. Seksuaalivähemmistö koostuu taas henkilöistä, joiden seksuaalisuus tai seksuaali-identiteetti ei vastaa heteronormia.

Näihin vähemmistöihin kuuluvat kokevat vielä nykyäänkin vaikeuksia oman identiteettinsä rakentamisessa, vaikka olosuhteet esimerkiksi ns. ulostuloille ja tasapainoiselle elämälle ovatkin parantuneet lainsäädännön ja asenneilmapiirin myötä. Koronapandemia aiheutti kuitenkin takapakkia identiteettityössä.

Etenkin sinkkuina elävät vähemmistöön kuuluvat ovat kärsineet pandemiasta.

Eristäytyminen on aiheuttanut yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia, joiden taustalla ovat muun muassa vertaistapaamisten väheneminen ja tapaamispaikkojen sulkeutuminen. Kaikki eivät ole kokeneet nettideittailun tuovan helpotusta tai parantavan sosiaalista elämää. Niinpä romanttiset läheissuhteet ovat jääneet syntymättä, mikä on ahdistanut erityisesti nuoria.

Vähemmistöspesifiksi ongelma nousee erityisesti siksi, että sellaisia tapaamispaikkoja, joissa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat voivat tavata turvallisesti toisiaan, on edelleen vähän.

Aiemmin syntynyt parisuhde näyttäytyy vuorostaan jonkinlaisena henkisenä pelastusrenkaana, sillä suhteessa olevat eivät kokeneet samanlaista yksinäisyyttä.

Myös vertaistuen määrän väheneminen on lisännyt pahaa oloa. Moni nuori on kokenut ahdistusta, kun omaa identiteettiään rakentaessaan on jäänyt yksin ilman tukea samassa tilanteessa olevilta tai jo identiteettityötä tehneiltä.

Identiteetin rakentamiseen kuuluu usein ns. kaapista ulostulo, joko seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvana. Kaapinovien aukaisuun ei ole luonnollisestikaan ollut korona-aikaan entiseen tapaan mahdollisuuksia, mikä on heikentänyt tilaisuuksia kokeilla ja vahvistaa omaa identiteettiä.

Sinkkuhomomiesten ja -naisten lisäksi erityisesti transsukupuoliset henkilöt ovat kokeneet pandemian vaikeuttaneen identiteetin rakentamista.

Pandemia on saattanut pitkittää transitiota sukupuolesta toiseen, mikä on hidastanut sukupuoliristiriidan lieventymistä. Koska eristäytyminen poisti mahdollisuuden tavata muita ihmisiä, transsukupuoliset eivät myöskään ole voineet rakentaa uutta identiteettiään julkisesti. Eristäytyminen on saattanut aiheuttaa jopa tunteen siitä, että elämä transihmisenä on loppunut tyystin juuri julkisen minän kadottua neljän seinän sisään.

Pandemia on lisännyt stressin tunnetta elämässä: useat vähemmistöihin kuuluvat kokevat kroonistunutta vähemmistöstressiä eli stressiä, jonka aiheuttajia ovat mm. pelko, häpeäntunteet ja salaaminen. Pandemia on siten lisännyt henkistä kuormitusta, koska stressien aiheuttajien määrä on lisääntynyt.

Jarmo Harri Jantunen on suomen kielen professori kieli- ja viestintätieteiden laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Blogi perustuu  Seksuaali- ja sukupuolisegregaatio ja stigmatisoituneet paikat -tutkimukseen kerättyyn kyselyaineistoon.