JYUnity

Tila on tärkeä ja monimerkityksinen sana. Se voi viitata fyysiseen, sosiaaliseen tai esimerkiksi henkiseen tilaan. Käsite on vahvasti ontologinen, kaikki tilan muodot ovat merkityksellisiä yksilön kokemuksen näkökulmasta, ja ne liittyvät vahvasti myös identiteettiin.

Etätyön myötä moni on pohtinut kokemustaan fyysisestä tilasta, työympäristöstä, ergonomiasta, tai vaikkapa tilan puutteesta. Matka töihin voi fyysisesti olla tärkeä rituaali siirtymässä tilasta toiseen. Kun se jää puuttumaan, voivat työn alkamisen ja päättymisen rajat hämärtyä. Joku voi edelleen tehdä fyysisen siirtymän töihin tai töistä kiertämällä pienen lenkin ulkona ennen aloittamista ja lopettamisen jälkeen. Sosiaalinen tila muuttuu ja työkavereiden läsnäolo saattaa korvautua puolison tai lasten läsnäololla ja etäkoulun ohjaamisella. Identiteettikin voi olla koetuksella, jos joutuu kotona työskennellessään tasapainottelemaan erilaisten roolien välillä päivän aikana. Henkiseen tilaankin tämä uusi tila voi vaikuttaa monin eri tavoin.

Tila on myös se paikka, johon asemoidumme tai meidät asemoidaan suhteessa muiden odotuksiin tai käsityksiin tai rakenteisiin.

Arkikielessä puhutaan oman tilan ja paikan löytämisestä. Onko se mahdollista? Pystynkö toimimaan ja tekemään työtäni sellaisilla tavoilla ja tavoitteilla, joita itse arvostan ja pidän hyvinä ja oikeina?

Olen ajoittain kokenut ”tilattomuutta” ja yhteisöön asemoitumisen vaikeutta yliopistossa.  Siirtymä pois opetus- ja tutkimustehtävistä, joissa ehdin toimia lähes 20 vuoden ajan, oli iso muutos, joka aiheutti kipuilua oman työidentiteettini kanssa. Nykyinen työni, jossa akateeminen asiantuntijuus yhdistyy kehittämis- ja suunnittelutyöhön, tuntuu tehtävänä hyvältä ja oikealta. Kokemukseni kuitenkin on, että yliopistossa on vahva kahtiajako akateemiseen ja ei-akateemiseen henkilöstöön, joista en viimeisinä vuosina kokenut kuuluvani oikein kumpaankaan.

Kolmannen tilan käsite on auttanut minut jäsentämään kokemustani. Tutkimuksissa sitä on käytetty kuvaamaan yliopistoihin syntynyttä uutta henkilöstöryhmää, joka jää perinteisen akateemisten ja ei-akateemisten kategorioiden välimaastoon pitäen hybridimäisesti sisällään piirteitä molemmista. Lisäksi se sisältää usein projektimaista työtä, jota tehdään yhteistyössä yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tilan synnyttämä ulkopuolisuuden ja vieraantumisen tunne syntyy siitä, että toimintaympäristö tai organisaatio ei tunnista tai tunnusta positiota tai identiteettiä.

Tällainen kolmas tila voi olla myös siirtymä- tai välivaihe, jossa syntyy uusi hybridi-identiteetti. Se voi johtaa johonkin uuteen, pysyväänkin tilaan, ja siinä on mahdollisuus luoda uutta.

Tunnistan kolmannesta tilasta useita piirteitä. Itselleni myös tutkimustyön tekeminen ja tutkimusosaaminen muodostavat keskeisen osan osaamistani ja sen jatkuvaa kehittämistä. Tällainen akateeminen asiantuntijatyö, jossa yhdistyvät yhteisesti hoidettavat asiat ja sisällöllinen, akateeminen osaaminen on yleistymässä myös yliopisto-organisaation sisällä. Tarvetta hybridiosaajille tuntuisi olevan, tilasta riippumatta.

Ajattelen, että myös tämä pakotettu töiden uudelleen järjestely voi mahdollistaa ja luoda uusia edellytyksiä työlle ja sen eri tiloille – sen monissa eri merkityksissä. Toivoisin, että etätyöskentelyn mahdollistaminen myös meille ”kolmannen tilan” asiantuntijoille jäisi pysyväksi käytänteeksi. Työn pitkäkestoisempien tavoitteiden, keskittymisen ja rytmittämisen näkökulmasta ajoittainen etätyö on mielekäs tapa työskennellä.

Terhi Skaniakos

Kirjoittaja työskentelee koulutuspalvelujen Opetuksen ja opiskelun palvelut -tiimin vetäjänä ja saa voimaa monialaisesta yhteistyöstä ja yhdessä tekemisestä.