Suomen Kirjasäätiön myöntämän kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon tämän vuoden ehdokkaiden julkistamisen aika on pian. Mitä muuta palkinnon potentiaalisista ehdokasteoksista voisi etukäteen sanoa kuin sen, ettei valinnasta tule helppoa?

Ainakin voi sanoa, että Suomen kokoisessa ja tasoisessa kirjamaassa kuusi ehdokasteosta on vähän. Vuotuisesta Suomessa julkaistun proosakirjallisuuden joukosta kärkeen erottuu suhteellisen helposti noin parikymmentä teosta, jotka kaikki voitaisiin asettaa ehdolle.

Kirjallisuuden Botnia-palkinnon raadin puheenjohtajana kuluneen vuoden lukemiseni on keskittynyt etupäässä Botnia-teoksiin, joita niitäkin oli lähemmäs sata, joten muu lukemiseni on ollut hieman rajallista. Silti rohkenen spekuloimaan muutamilla mahdollisilla Finlandia-ehdokkailla. Vastaavanlaista pohdintaa on tehnyt myös Nuori Voima -lehden päätoimittaja Vesa Rantama Kouvolan Sanomissa.

Aina voidaan puhua kirjallisuuspalkintojen kestoehdokkaista. Miten käy viime vuoden voittajan Olli Jalosen tai vaikkapa Sirpa Kähkösen, Asko Sahlbergin, Pirkko Saision ja Antti Tuurin teosten – entä Sofi Oksasen Koirapuiston ja Rosa Liksomin upean Everstinnan?

Jos minulta kysytään, Monika Fagerholmin Vem dödade bambi? -teosta on vaikea ohittaa.

Riikka Pelo ja Mikko Rimminen ehkä hekin kuuluvat jo Finlandia-konkarikaartiin, ovathan heidän teoksensa kertaalleen palkittuja. Laura Lindstedtin romaani on ollut ehdolla kahdesti ja voittanut kerran, ja Ystäväni Natalia on jälleen kova luu.

Arvuutella voi myös sillä, että Fagerholmia, Kähköstä ja Sahlbergia ei ole aiemmin palkittu.

Millä ehdoilla ehdolle

Pajtim Statovcin Bolla ansaitsisi ehdottomasti ehdokkuuden, ja saman voi sanoa Hassan Blasimin teoksesta Allah99. HS ehti kuitenkin jo uutisoida, ettei sitä hyväksytä mukaan koko kisaan.

Itse pelkäsin alun perin, että vain jompikumpi teoksista nimettäisiin ehdokkaaksi sen vuoksi, että molemmat kirjailijat ovat sattuneet joskus muuttamaan Suomeen sen sijaan, että olisivat sattuneet syntymään täällä. Mutta Allah99:n esteeksi tulikin se, ettei alkukielistä teosta satuttu kustantamaan täällä. Perustelu osoittaa, että Finlandia-palkinnon sääntöjä olisi syytä tarkistaa. Sampsa Peltosen arabian kielestä laatiman suomennoksen on julkaissut WSOY.

Jos pohdimme, kuka pitkän linjan oman tiensä kulkijana ansaitsisi tunnustusta, se olisi Maarit Verronen novellikokoelmallaan Muutama lämmin päivä. Tämän teoksen ehdokkuuden esteeksi muodostunee puolestaan se, etteivät novellit ole romaaneja. Jos pitäydytään tiukasti Kirjasäätiön luonnehdinnassa palkintoteoksesta, se voidaan myöntää vain ”tunnustuksena ansiokkaasta suomalaisesta romaanista”.

Ajankohtaiset aiheet ja teemat

Toivottavasti #metoolla ja sen katveessa julkaistulla, kulttuurista maskuliinisuutta sekä sen malleja, ihanteita ja pakotteita kritisoivalla kirjallisuudella on paikkansa tämänvuotisten Finlandia-ehdokkaiden joukossa. Ossi Nymanin Patriarkaatti on yksi aihetta ristiriitaisimmin tarkasteleva teos, mutta ei ainoa.

Kiusaamista ja kiusattujen kokemuksia käsittelevä kirjallisuus saattaisi niin ikään olla mukana. Antti Röngän esikoisromaani Jalat ilmassa voisi olla aika edustava ehdokas. Näin Finlandia-listassa lähes vakiona näyttäytyvä esikoiskirjallisuuden nostokin olisi hoideltu. Muitakin vahvoja, Röngän haastavia esikoisia toki on.

Ilmastoteema ja maailmanlopun tunnelmat olisivat päivänpolttavia aiheita, mutta mahtaako yksikään tällä kertaa niitä tarkasteleva romaani yltää ehdolle, kun aiempien vuosien vertailukohdat ovat niin kovatasoisia?

Monesti mukaan mahtuu ainakin yksi yllättäjä. Olisiko tänä vuonna genrekirjallisuuden vuoro tulla näkyviin? Esimerkiksi fantasialle on suotu ehdokkuuksia harvoin ja dekkareille laskujeni mukaan vain kahdesti – nekin samalle kirjailijalle.

Mallia maailmalta?

Kansainvälisen kirjamaailman trendeihin peilaten voisi vielä leikitellä ajatuksella, riittäisikö Finlandiasta palkinnoksi kahdelle.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto jaettiin tänä vuonna kahdelle eri kirjailijalle, joskin tietysti siksi, että viime vuonna sitä ei pystytty instituution vakavien sisäisten ongelmien vuoksi jakamaan lainkaan. Silti kiintoisasti tämän vuoden Booker-palkintokin jaettiin – sääntöjä uhmaten – sekä Margaret Atwoodin että Bernardine Evariston romaaneille.

Päätös uhmata sääntöjä olisi ajankohtainen ja tarpeellinen veto myös Finlandia-instituutiossa, liittyipä se palkittavien teosten määrään, kustantajan kotipaikkaan tai lajikäsityksen laajennukseen.

Palkintoinstituutiota ravisuttavat toimet olisivat tärkeitä, koska varsin yleisessä tiedossa on, että juuri Finlandia herättää suomalaisissa kirjailijoissa hyvin ristiriitaisia tunteita. Tällaiset toimet myös vahvistaisivat palkintoa instituutiona eivätkä suinkaan heikentäisi.

Sanna Karkulehto
Kirjallisuuden professori
Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Keskustele

  Tilaa  
Ilmoita

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.