Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille. Se voi olla  joskus haastavaa – ja niin sen kuuluukin. Oppiminen on itsensä ja tietojensa haastamista. Oppiminen on myös onnistumista, ja sen mahdollistamiseksi Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoaa nyt kaikille avoimen maksuttoman kurssin: Orientaatio jatkuvaan oppimiseen. Akateemiseen opiskeluun valmentava kurssi on suunniteltu huolellisesti ja monitieteiseen tutkimukseen perustuen: palautteen perusteella se jättää oppimisen kipinän, kirjoittaa avoimen yliopiston varajohtaja Anna Kaikkonen.

Avoimessa yliopistossa on tällä hetkellä valtava määrä opiskelijoita. Jokainen opiskelija on meille tärkeä. Haluamme, että jokainen onnistuu opinnoissaan ja saavuttaa tavoitteensa. Opettajat opettavat ja ohjaavat opintojaksoillaan, mutta paljon on myös opiskelijan oman suunnittelun ja järjestelyn varassa. Siihenkin tarvitaan tukea.  

Uusi Orientaatio jatkuvaan oppimiseen -kurssi auttaa suunnittelemaan opinnot ja asettamaan tavoitteet itselle sopiviksi. Se edistää sekä omaa pystyvyyden tunnetta että tutustuttaa akateemisessa opiskelussa tarvittaviin taitoihin ja oppimisympäristöihin.  

Oppiminen tapahtuu aina ihmisen omassa elämäntilanteessa ja hänen omista lähtökohdistaan käsin. Vaikka taustalla olisi jo korkeakoulututkinto, opiskelu keskellä ruuhkavuosia tai vaativan työn ohella voi ollakin ihan uudenlainen juttu.   

Jatkuva oppimisen ilo ja palo vievät kohti tavoitteita

Jatkuvaan oppimiseen tarvitaan haaveita, motivaatiota ja tavoitteita, mutta myös realismia, taitoja, napakkaa aikatauluttamista ja armollisuutta. Suuretkin unelmat voivat toteutua hyvällä suunnittelulla, pala kerrallaan, ja vieläpä niin, että muu elämä pysyy tasapainossa. Tärkeää on, että oppimisen ilo ja palo pysyvät myös niinä hetkinä, kun oppimistehtävän deadline osuu samaan aikaan työprojektin viimeistelyn, junnujalkapallon turnaustalkoiden, esikoululaisen flunssan ja kylppäriremontin kanssa.  

Orientaatio jatkuvaan oppimiseen -kurssi tarjoaa opiskelijalleen kokemuksen siitä, että hän osaa ja pystyy omana itsenään. Se auttaa löytämään opinnoille siihen hetkeen sopivan mittakaavan, mutta myös sanomaan ääneen omat unelmat ja rakentamaan tietä niihin. Kurssin videoilta löytyy niin vertaistukea kuin asiantuntijavinkkejä esimerkiksi hyvinvointiin ja akateemisen opiskelun käytänteisiin, kuten tieteellisen tekstin lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kurssilta opiskelija saa myös tietoa, mistä avoimen yliopiston opiskelija saa tukea sitä tarvitessaan.  

Jokaisen opiskelijan oma orientaatio jatkuvaan oppimiseen on erilainen. Siksi kurssia ei opiskella siitä saatavan opintopisteen takia vaan itselle. Kurssilla on helppo navigoida, syventyä niihin kohtiin, joissa tuntee syventymisen tarvetta, ja ohittaa sellaiset kohdat, jotka eivät tunnu juuri nyt ajankohtaisilta.  

Kynnys jatkuvaan oppimiseen on matala

Tämä kurssi tehtiin huolella, laadulla ja monitieteisesti. Mukana kehittämistyössä on ollut Jyväskylän yliopiston asiantuntijoita niin psykologian, aikuispedagogiikan, kasvatustieteiden, kielitieteiden kuin informaatioteknologian aloilta. Tekijätiimiin kuuluu opiskelijajäseniä, avoimen yliopiston opinto-ohjaaja ja johdon edustajat. Kurssin visuaalinen ja pelillinen puoli sekä videoinnit toteutettiin ulkopuolisten toimijoiden yhteistyössä, unohtamatta yhdellä videolla esiintyvää opiskelijoiden arjesta kiinnostunutta, mediasta tuttua toimittajaa.   

Pidän kurssin kannustavuudesta, konkreettisuudesta ja siitä, että se houkuttaa katsomaan, mitä kaikkea jatkuvan oppimisen huvipuistossa tulee vastaan. Jatkuvan oppimisen kynnys on tarpeen pitää matalana. Tälle kurssille pääsee ja mahtuu mukaan jokainen. Ja jo nyt saadun palautteen perusteella se jättää oppimisen kipinän.   

Mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen riittää. Kaikille avoin jatkuvan oppimisen opintotarjonta on jo tällä hetkellä Jyväskylän yliopistossa hyvin laaja, ja sitä kehitetään tavoitteellisesti yhä työelämälähtöisemmäksi tiedekuntien ja avoimen yliopiston yhteistyössä. Tervetuloa oppimaan – jatkuvasti!  

Anna Kaikkonen  

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston koulutuksesta vastaava varajohtaja.  

Tutustu kurssiin, ilmoittaudu mukaan: avoin.jyu.fi/fi/orientaatio   

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.