Käänteentekevin asia Matti Niskasen työuralle oli huomata, kuinka internet tulee muuttamaan maailmaa. Tämä tapahtui 1990-luvun puolivälissä, jolloin Lapinlahdelta kotoisin oleva nuori mies opiskeli Jyväskylän yliopistossa yleistä kirjallisuutta ja taidekasvatusta. Tällä hetkellä hän työskentelee web-analyytikkona Mediatalo Keskisuomalaisessa.
Matti Niskasen yliopisto-opinnot alkoivat heti lukion jälkeen. Ajatus välivuodesta oli käynyt mielessä, mutta kun opiskelupaikka varmistui, muutto Jyväskylään oli edessä. Kirjojen keskellä kasvaneelle Matille kirjallisuus oli luonteva valinta pääaineeksi. Taidekasvatuksen myötä heräsi kiinnostus graafiseen suunnitteluun ja sitä kautta myös verkkosivujen tekniikkaan.
Matti luonnehtiikin itseään tiedonnälkäiseksi henkilöksi, joka on jatkuvasti avoin erilaisille mahdollisuuksille. Uusia mahdollisuuksia tarjosi Internet ja Matti huomasi ne.
”Verkkosivujen kehittämiselle löytyy harvoin päätepistettä. Ensi sijassa kyse on kuitenkin aina viestinnästä, jota voi aina parantaa ja jota tekniikan tulee tukea.”
Työura aukesi helsinkiläisessä it-alan käännöstoimistossa, jossa Matti työskenteli taittotehtävissä edeten nopeasti projektipäälliköksi. Sittemmin hän työskenteli kustannusalalla WSOY:ssä copywriterina ja asiakaslehden päätoimittajana. Hän on ollut mukana myös e-kirjojen kustantamisessa. Näissä tehtävissä yliopistosta opitut taidot, kuten kirjoittaminen, analyyttisyys ja kriittinen ajattelu pääsivät oikeuksiinsa.
Yliopistossa hankituista työelämätaidoista Matti mainitseekin heti ensimmäisenä suurten kokonaisuuksien haltuun ottamisen.
”Kirjallisuuden opinnoissa käsiteltävät sivumäärät ovat todella suuria. Opintojen aikana harjaantui taito hahmottaa teosten rakenteita ja oppia analysoimaan ja erittelemään niitä.”
Myös hyvä viestintäosaaminen on yliopistosta saatu. Markkinointiosaaminen on taas opittu työn kautta ja liiketalouden opintojen kautta. Internet-markkinoinnin kiinnostaessa yhä enemmän Niskanen hakeutui hakusana- ja Facebook-mainonnan asiantuntijaksi digitoimisto Tulos Helsinkiin ja mediatoimisto Dagmariin.
Hän on huomannut, että markkinointiin ja verkkoliiketoimintaan liittyvät haasteet ovat samanlaisia niin isoissa kuin pienissäkin yrityksissä. Kaikille on tärkeää saavuttaa omat asiakkaansa toimintaympäristöstä riippumatta. Humanistitausta on markkinoinnissa selkeä etu, sillä tekninen kulma viestinnässä voi olla asiakkaista luotaantyöntävä.
”Ihmisiä on puhuteltava ymmärrettävällä tavalla. Internet antaa kuitenkin loistavat mahdollisuudet myös mitata, millaisia vaikutuksia viestinnällä ja markkinoinnilla on.”
Koti on löytynyt Savon sydämestä, Kuopiosta. Työt sijaitsivat vielä pitkään Helsingissä, joten Matti tottui matkustamiseen työn ja kodin välillä. – Viikot asuin Helsingissä ja viikonloput ja lomat Kuopiossa. Hyvin se sujui, kun työ oli mielenkiintoista ja asiakkaat erilaisia, Matti kertoo. Nykyisin työpaikka sijaitsee Kuopiossa Savon Sanomien toimituksessa, joka on osa Mediatalo Keskisuomalaista.
Keskisuomalaisen digiyksikön web-analyytikkona Matti Niskanen on mukana useiden eri verkkopalveluiden kehityksessä ja toimii yhteistyössä niin toimitusten kuin myynnin kanssa. Monelle verkkolehdelle on tärkeää esimerkiksi ymmärtää, millaiset jutut vetoavat lukijoihin niin paljon, että lehti myös tilataan. Tulosten pohjalta pyritään kehittämään lehden sisältöä suuntaan, joka palvelee lukijoita.
Lukemisen tavat ovat muuttuneet paljon niin kirjojen kuin sanomalehtien osalta. Matin mielestä kummallekin, niin sähköisille kuin paperisille versioille löytyy paikkansa, vain käyttösuhteet voivat muuttua. ”Tarinat kiinnostavat ihmisiä jatkossakin. Sähköisten kirjojen lukutapojen mittaaminen ei ole edennyt kovinkaan pitkälle, mutta ennen pitkää saadaan analytiikkaa niistäkin.”
Vaikka Matin työuralla on ollut käänteitä, hän on koko ajan valmis opettelemaan uutta.
”Kipinä jatkuvaan opiskeluun syttyi jo yliopistossa. Uuden oppiminen on työn rikkaus”.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.