Valmistumisen jälkeen TE-toimistossa Jari Sunille  kerrottiin, ettei filosofi tai yhteiskuntatieteilijä ole mikään ammatti. Kun kuuntelee Jaria hänen kertoessaan uratarinaansa, ei voi olla enempää eri mieltä. Jari on yhdistänyt filosofisen ajattelun käytännön taitoihin upeasti ja se on toiminut hänen kohdallaan esimerkillisen hyvin. TE-toimistoon hän ei enää palannut.

Palataanpa hetkeksi vuosituhannen alkuun. Palokan lukion filosofian tunnilla keskusteltiin musiikin olemuksesta. Missä se on? Mikä se on? Montako versiota kappaleesta voi olla olemassa? Nämä kysymykset herättivät suurta kiinnostusta musiikkia harrastavan nuoren miehen mielessä.

Lopullisesti filosofia imaisi Jari Sunin mukaansa pääsykoekirjan muodossa. Koska hänellä ei varsinaista ammattihaavetta lukion jälkeen ollut, ajatteli hän hakea opiskelemaan filosofiaa Jyväskylän yliopistoon. Pääsykoekirja kului käsissä ja Jari pääsi opiskelemaan filosofian laitokselle.

Opiskelun aikanakaan ei  selvää urapolkua ollut näkyvillä. Silti hän opiskeli maisterin tutkinnon verrattain nopeasti. Tällä hetkellä Jari Suni toimii projektipäällikkönä Woolman Oy:ssä, joka auttaa yrityksiä verkkokaupan kehittämisessä ja niihin liittyvissä teknologisissa ongelmissa.

Ennen siirtymistään Woolman Oy:n palvelukseen syksyllä 2017, hän kehitti digitaalisia palveluita sanomalehdille. Verkkosivut ja -kauppa sekä asiakaskokemuksen kehittäminen digitaalisissa kanavissa ovatkin Jarin erikoisalaa.

It-ala on hyvin kompleksista, joten systeemiajattelusta on paljon hyötyä. Filosofian opinnoissa opittu analysointitaito ja kyky hahmottaa nopeasti olennaiset asiat epäolennaisista ovat selvä etu näissä tehtävissä. Näkee tavallaan metsän puilta.

Filosofiaan kuuluva kriittinen lähestymistapa auttaa näkemään asioita eri näkökulmista, mikä on ensiarvoista kehitystyölle ja uusille innovaatioille. Omaa työtä on hyvä pystyä reflektoimaan sekä toimimaan järjestelmällisesti, sillä juuri sitä kehitysprojektit vaativat.

Ennen digitaaliseen maailmaan sukeltamista Jari Suni ehti tehdä töitä myös toimittajana. Valmistumisen jälkeen hän ei edes etsinyt oman alan töitä, vaan tahtoi kerätä kokemusta muualta. Jarille opiskelu ei loppunut tutkinnon suorittamiseen eikä ensimmäisen työpaikan saamiseen. Hänelle oppiminen on jo arvo sinänsä, joka on kiteytynyt kolmeen asiaan: aloitteellisuus, ongelmanratkaisu ja tiimityö.

– Lehden toimituksessa sain toteuttaa haluani löytää totuus asioista, mikä lienee yhteistä kaikille filosofeille, Jari muistelee.

Toimittajana hän pääsi myös mukaan paikkoihin, jossa yhteiskuntaa rakennetaan ja näkemään aivan läheltä arvojen osallisuuden näissä päätöksissä. Toimittajan työ on omallaan tavallaan maailman parannusta ja oikeudenmukaisuuden tukemista.

– Sama tilanne on nykyisessäkin työssä Woolman Oy:ssä. Tässä ollaan hyvällä asialla, kun pystyy yrittäjiä auttamaan. Tulee tosi hyvä fiilis, kun kuulee, että työstäni on hyötyä heille, Jari toteaa.

Woolman Oy on verrattain nuori yritys, mikä kiinnosti Jaria työympäristönä. Hänestä on mielenkiintoista nähdä, kuinka uudenlaista yrityskulttuuria luodaan. Filosofian opiskelu onkin antanut hyvät taidot siihen, kuinka oppia uutta nopeasti. Vaikeiden tekstien lukukyky on etenkin henkinen valttikortti:

Kun on selvinnyt Hegelistä, niin selviää mistä vaan!

 

”Työvieras” juttusarja on osa yliopiston alumnitoimintaa, jossa alumnikoordinaattori käy vierailemassa alumnien työpaikoilla.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.