JYUnity

Jokin aika sitten yhytin Maailman talousfoorumin webbisivulta kirjoituksen, joka käsitteli luovuutta tulevaisuuden taitona. Jutun alussa muistutettiin siitä uskomattomasta potentiaalista, leikillisestä luovuudesta, jolla jokainen lapsi kohtaa maailman ympärillään.

Joidenkin tutkimusten mukaan alle kouluikäisistä lapsista jopa 98 prosenttia on ”luovia neroja”. He voivat keksiä ihan loputtomasti erilaisia käyttötarkoituksia vaikkapa paperiliittimelle. Harmiksemme olemme kuitenkin todenneet, kuinka tämä ”leikillinen luovuus” ajan myötä ikään kuin hiipuu.

Nimittäin, kun nämä luovat nerot pääsevät kouluun ja putkahtavat vajaan vuosikymmenen kuluttua putken toisesta päästä ulos, enää vain kolme prosenttia heistä on luovia neroja! Heistä useimmat keksivät enää yhden tai korkeintaan kolme käyttötarkoitusta paperiliittimelle.

Voidaanko tästä vetää johtopäätös, että juuri koulu on epäonnistunut surkeasti? Yllätys, yllätys, ei voida.

Otetaan esimerkki. Kolmevuotias voi hyvinkin piirtää ihmisen pää kohden lattiaa, mutta 13-vuotias ei sitä enää vahingossakaan tee. Eihän. Syy muutokseen ei ole se, että lapsen ”omaehtoinen luovuus” olisi kadonnut koulun turmelevan vaikutuksen takia. Selitys on se, että lapsi on kasvanut.

Hän on kehittynyt. Hän on tarkkaillut maailmaa ympärillään ihan itse ja oppinut näkemään, etteivät ihmiset hänen ympärillään suinkaan seiso päänsä varassa. Kyse on kehityspsykologiasta ja erityisesti ajattelun kehityksestä, ei niinkään luovuudesta.

Sama koskee paperiliittimiä. Kyllä peruskoulun käynyt jo tuohon ikään tietää, mihin niitä yleensä käytetään. Ja siksi vastauksia on niin vähän.

Toisaalta: tämä ei tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi toden teolla miettiä sitä, miten mainio koulumme voisi vielä paremmin tukea lastemme ja nuortemme luovaa ajattelua.

Talousfoorumikaan ei nyt ihan koululaitosta teilaa, joskin tarjoaa muutamia ehdotuksia koulun kehittämiseen. Yksi ehdotuksista on, että koulu voisi noin ylipäätään hiukan heivata tiedon jakamisessa.

Ei tulevaisuus ole niinkään tietoja. Enemmän se on taitoja, sanoo foorumin Human capital -raportti ja jatkaa: olisi lisättävä sellaisia asioita kuin monimutkaisten ongelmien ratkaisun taitoa, kriittistä ajattelua ja yllätys, yllätys: luovuutta.

Toden totta. Luovuus näyttää kokeneen uuden syntymän. Se on noussut Maailman talousfoorumin tarjoamassa työelämävalmiuksien listassa sijalta kymmenen sijalle kolme vain viidessä vuodessa.

Enkä minä siitä tokikaan huonoa tykkää. Se vaikuttaa – noiden muiden ohessa – minunkin silmiini juuri sellaiselta sivistyspäämäärältä maailmassa, joka alkanut saada yhä arvoituksellisempia muotoja.

Luovuudesta ja muista kasvatuksen ajankohtaisteemoista olen kirjoittanut kirjassani Kasvatus ajan kanssa (Teos 2019).

Juha T. Hakala, professori, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius