JYUnity

Tämän vuoden kuntavaaleissa soppatykkejä ei ajeta asemiin, vaalimakkara ei tirise eivätkä poliittiset kutsuhuudot kaiu kaduilla. Vaikka edelleen äänestämmekin kynällä ja paperilla, ovat tulevat vaalit digitaalisemmat kuin mitkään aiemmat. Koronasta johtuen vaalikampanjointi tapahtuu mediassa ja verkossa – erityisesti sosiaalisella medialla on suurempi rooli kuin koskaan aiemmin. Tämä voi vaikuttaa vaaleihin merkittävästi.

Internet on osa suomalaisten arkea. Tilastokeskuksen mukaan yli neljä viidesosaa suomalaisista käyttää verkkoa useasti päivässä ja yhteensä Internetiä käyttää 92 prosenttia suomalaisista. Sosiaalista mediaa käyttää noin 70 prosenttia suomalaisista. Sosiaalisen median käytössä on eroja ikäryhmittäin: keski-ikäisen ja vanhemman väen löytää eri palveluista kuin nuoremmat.

Vanhempi väki viihtyy Facebookissa, nuorempi polvi Instagramissa. Viestisovellus WhatsApp on suosittu kaikissa ikäryhmissä. Yhteistä suosituimmille palveluille on, että ne ovat kaikki Facebookin omistamia. Paitsi, että poliittinen keskustelu keskittynee niihin, ne kerännevät myös merkittävän osan mainosrahasta.

Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä: sosiaalisessa mediassa kampanjointi vaatii myös erityistä osaamista.

Viime kuntavaaleissa valituiksi tulleet olivat keskimäärin 50-vuotiaita – syntyneet 1960-luvun puolivälissä. Teknologian omaksumisessa taas kulkee kiinnostava rajalinja vuosina 1971–1972 syntyneissä, ns. Commodore-sukupolvessa: heille mm. tietotekniikan ja sen palveluiden omaksuminen tuntuu olevan jo melko helppoa. Diginatiiveja hekään eivät ole: vasta 1990-luvulla syntyneille Internet on ollut itsestään selvä osa arkea.

Kokemus ja osaaminen digitaalisesta maailmasta voikin vaikuttaa myös tulevien kuntapäättäjien ikärakenteeseen.

Yhteiskunnallinen asemakin vaikuttaa huomattavasti verkon käyttöön. Hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut käyttävät verkkoa monipuolisemmin sekä työssään että vapaa-aikanaan, alemman koulutus- ja tulotason väestöryhmissä taas korostuu verkon viihdekäyttö. Tämä vaikuttaa myös väestöryhmien mahdollisuuksiin toimia demokraattisessa järjestelmässä. Usein puhutaan informaatioeliitistä, joka vahvistaa teknologian avulla asemiaan muiden ryhmien kustannuksella.

Kuntavaalien äänestysaktiivisuus on muita vaaleja alhaisempi. Äänestysinto myös vaihtelee väestöryhmittäin: esimerkiksi pienituloiset, vähemmän koulutetut, nuoret ja itäsuomalaiset äänestävät keskimääräistä harvemmin. Demokratia käy ikään kuin puoliteholla, ja nukkuvien äänestäjien aktivoituminen saattaisi vaikuttaa vaalitulokseen merkittävästikin.

Tässä suhteessa kesäkuun kuntavaalit ovat äärimmäisen kiinnostavat. Kuntavaalien jo valmiiksi alhainen äänestysaktiivisuus, koronan vaikutus äänestysintoon ja kampanjoinnin painottuminen verkkoon ovat tekijöitä, joiden vaikutusta on vaikea ennakoida.

Houkutteleeko verkkokampanjointi uusia äänestäjiä? Sulkeeko se joitain ryhmiä pois? Epäonnistuuko osa ehdokkaista kampanjoissaan puutteellisten digitaitojen vuoksi?

Varsinkin kansainvälisesti on puhuttu myös vaalihäirinnästä, jonkin ulkopuolisen tahon pyrkimyksestä vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Suomessa vaalihäirintää ei ole havaittu, eivätkä kuntavaalitkaan ole sen todennäköinen kohde. Toisaalta näiden kuntavaalien erikoinen asetelma tekisi vaalihäirinnästä ehkä helpompaa kuin normaalioloissa. Verkossa ja sosiaalisessa mediassa vaikkapa informaatiovaikuttaminen on tehokkaampaa ja houkuttelevampaa kuin vaalikadulla.

Vaikka tulossa ovat kaikkien aikojen digivaalit, ei digitaalisuus ole saavuttanut varsinaista äänestämistä.

Kuntavaalien lykkäämisen yhteydessä puhuttiin muun muassa sähköisen ja verkkoäänestyksen kehittämisestä ”vastaisen varalle”. Tässä kannattaa olla varovainen: manuaalinen uurnavaali yhdistettynä vaalitietojärjestelmään on paitsi nopea, niin myös luotettava tapa järjestää vaalit. Luottamus vaaleihin ja vaalitulokseen on yksi demokratian keskeisimmistä tukipilareista. Sitä ei kannata alkaa horjuttaa.

Panu Moilanen
Kirjoittaja on lehtori informaatioteknologian tiedekunnassa.