Ulla Klemolan yrityksellä on kaunis nimi, Idulla.
– Nimi syntyi aivoriihessä siskojeni kanssa. Ihastuin siihen heti. Se oli vielä vapaa ja niin saatoin viime vuonna rekisteröidä Idulla Consulting -nimen. Haluan tuoda sillä toivoa ja luottamusta – jokin hyvä on jo idullaan. Sitä itua voimme sitten yhdessä kasvattaa niin työnohjauksissa kuin tunne- ja vuorovaikutustaitojen koulutuksissa sekä konsultoinneissa, Ulla Klemola kuvaa.
Nuoren Idulla-firman tunnetaito-webinaari keräsi helmikuussa alun toistasataa kuulijaa Keski-Suomen Yrittäjien Hyvinvointikartan tapahtumasarjassa. -Se rohkaisi valtavasti yrittäjän askelia eteenpäin.
Koulutuksen kehittäjänä yliopistossa työskennelleellä Ulla Klemolalla on hieno akateeminen ura.
-Olin tehnyt pitkään merkityksellistä työtä opettajankouluttajana ja pedagogiikan kehittämistehtävissä. Työn kiihtyvä tahti ja pirstaleisuus alkoivat kuitenkin vaivata. Myös etääntyminen ydinosaamisestani, opettajuudesta sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttamisesta, kaihersivat mieltäni. Aloin opiskella voimavarakeskeisessä työnohjaajakoulutuksessa ja siellä palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.
”OHO!-kehittämishankkeen jälkeen jäin vuorotteluvapaalle vetämään henkeä. Sen aikana selvittelin yrittämiseen liittyviä asioita ja osallistuin Uusyrityskeskuksen (nyk. Yritysidea) kurssipolulle. Mielessä risteilivät epävarmuus ja innostus, huolet taloudesta ja ilo uuden luomisesta. Osa ikätovereista alkoi jäädä eläkkeelle – ja meikä meinaa perustaa yrityksen, ja vielä korona-aikana!”
Ulla Klemola kiittää ystäviään pohdintakavereina. Idullan yritysidea pohjaa työelämän muutoksiin. Klemola mainitsee Päivi Hökän johtaman uuden toimijuustutkimuksen. Se on yksi ajankohtaisimmista asioita työelämän kehittämisessä ja hyvinvoinnin tukemisessa. Tunnetoimijuutta ja ihmisten hyvää yhteiseloa on Idullakin syntynyt tukemaan.
”Työnohjauksissa yhdessä ajattelu ja kuulluksi tuleminen avaavat uusia näkökulmia lukkiutuneeseen tilanteeseen. Syntyy oivalluksia ja oman toimijuuden vahvistumista. Tunne- ja vuorovaikutustaidot vahvistavat ihmissuhteita ja yhteistyötä niin töissä kuin kotonakin.”
Tyypillisiä Idullan asiakkaita ovat erilaiset opetus- ja koulutusorganisaatiot sekä muut julkishallinnon yksiköt. Työnohjausasiakkaat ovat opettajia sekä johto- ja asiantuntijatehtävissä työskenteleviä henkilöitä ja ryhmiä eri toimialoilta.
Korona vei toiminnan pääasiassa etäyhteyksien varaan.
– Webinaareissa hyödynnän kuitenkin kokemuksellisen oppimisen menetelmiä, joista osallistujat ovat antaneet paljon kiitosta työskentelytapojen aktivoivuuden ja oppimisen ilon vuoksi. Kannustusta on tullut myös Idullan iltakoulusta, joka uusitaan vielä keväällä. Lisäksi olen antanut lyhytkestoisia puhelinkonsultaatioita haastavien ihmissuhdetilanteiden helpottamiseksi.
Millaisen sparrauksen yliopisto on sinulle antanut?
Tärkeätä kokemusta Klemola kertoo saaneensa myös ison kehittämishankkeen vetämisestä.
”Yliopisto mahdollisti minulle oman substanssin kehittymisen. Olen tutkinut ja opettanut tunne- ja vuorovaikutusosaamista, joka nyt on liiketoimintani perusta. Uskallan sanoa olevani asiantuntija.”
Yrittäjän pitää olla näkyvillä. Verkossa Idulla näkyy pääosin kirjoittamisen kautta. -Toivon blogieni auttavan ja ilahduttavan Idullan sivuilla ja somessa vierailijoita.
Ulla Klemola kertoo hyödyntäneensä Uusyrityskeskuksen kursseja liiketoimintasuunnitteluun. Yrittäjäjärjestöt kouluttavat myös monipuolisesti. Yrityskummejaankin Idulla voi hyödyntää.
”Kokemus alanvaihtajalle on ollut jo nyt seikkailu. On suurta, kun voi antaa kaiken oppimansa toisten avuksi suoraan ja henkilökohtaisesti.”
Ulla Klemola mainitsee yrittäjäominaisuuksikseen sen, että toimii tutkimukseen perustuvan tietotaidon varassa. Tarvitaan sitkeyttä ja toimeliaisuutta. – Jos en tiedä, otan selvää ja sitten panen töpinäksi. Myös luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja pitää käyttää.
”Luotan prosessiin – asia kyllä aukenee ja hyvä tulee.”
Mitä sanoisit hänelle, joka pohtii, ”Olisiko minustakin?”
-Kuuntele itseäsi ja kaipaustasi rauhassa.
-Puhu siitä toisten kanssa.
-Tutki arvojasi ja niiden toteutumista nyt ja tulevaisuudessa – ne toimivat johtotähtinäsi muutoksessa.
-Lue rohkaisevia kirjoja.
-Selvitä turvatun talouden suuntaviivat.
-Kysy neuvoa ja pyydä apua – ihmiset auttavat mielellään.
-Luota rakkauteen omaa ideaasi kohtaan – se tuo sinulle siivet.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.