Kirjailija Timo Parvela on syntynyt Jyväskylässä ja päässyt ylioppilaaksi Jyväskylän normaalilukiosta. Hän on valmistunut Jyväskylän yliopistosta luokanopettajaksi. Jo kouluaikana Timo ymmärsi, että kuinka suuri vaikutus kirjoitetulla tekstillä on. Ajatus kirjailijan urasta istutettiin siis jo silloin. Tällä hetkellä hän on Suomen luetuimpia ja palkituimpia kirjailijoita sekä kotimaassa että ulkomailla.
Timo Parvela huomasi jo lapsena, että teksteillä voi viihdyttää muita. Hän oli ihastunut Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin kertomuksiin ja luki niitä ääneen enolleen ja ukilleen. Tarina sai heidät nauramaan.
– Kirjoittamistani on aina värittänyt huumori, koska olen siinä vahvoilla, Timo kertoo.
Vuonna 1988 Timo Parvela valmistui yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi. Parvelan molemmat vanhemmat ovat opettajia, joten oli luontevaa, että hänkin opiskeli luokanopettajaksi. Esikoisteos ilmestyi samana vuonna. Se oli nuorten romaani ”Poika”, jonka innoittajana toimi Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Parvela oli vakuuttunut, että pystyisi kirjoittamaan nuoren miehen elämästä Härköstä paremmin.
”Äidinkielen demoryhmässä saimme tehtäväksi kirjoittaa lastenrunon. Lehtorimme antoi siitä kiittävää palautetta ja sen innoittamana rustasin kokoon kokonaisen lorukokoelman, jota tarjosin sitten kustantajalle, joka puolestaan hylkäsi sen. Viisas toimittaja kehotti kokeilemaan proosaa ja sillä tiellä ollaan. Runoista pysyn kaukana.”
Valmistumisensa jälkeen Parvela työskenteli luokanopettajana alakouluissa. Ammatti kirjoittamisesta tuli lasten televisiosarja Ansan ja Oivan käsikirjoittamisen myötä. Kustantajan ehdotuksesta syntynyt Ella-sarja oli läpimurto. Sarjan alkuosa ilmestyi helppolukuisessa Kirjava kukko- sarjassa. Timo Parvela on aina ollut aktiivisesti mukana lasten lukutaidon ylläpitämisessä ja edistämisessä. – Lukeminen ei ole vain kiva harrastus, se on kansalaistaito, Timo painottaa.
Vaikka opettajan työ fyysisesti jäi taakse, on opettajuus jatkunut fiktiivisesti Ella-sarjan omalaatuisen miesopettajan muodossa. Vaikka kirjoja värittää huumori, Parvela käsittelee niissä vakaviakin aiheita mm. kouluun ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Kirjoissa lapset osallistuvat aktiivisesti ongelmien ratkaisuun ja vaikuttavat asioihin. Tarinoiden opettavaisuus on mainiosti piilotettu rivien väliin. Parvela kertoo myös työskentelevänsä kouluvuoden mukaan; elokuusta toukokuuhun. Kaipausta opettajan työhön hän kuitenkaan tunne.
Opettajataustasta on hyötyä monessa muussakin tilanteessa. – Käyn edelleen melko paljon esiintymässä kouluissa. Tilanne on monelle kirjailijalle jännittävä, mutta opettajankoulutuksen ansiosta esiintyminen satapäisen lapsilauman edessä on minulle hyvin luontevaa ja stressitöntä, Timo kertoo.
”Usein olen mielessäni myös kiitellyt tuntisuunnitelmia, joita jouduimme laatimaan kokelaina ollessamme. Esiintymisiä suunnitellessa on nimittäin paljon apua, kun osaa jaksottaa kokonaisuuden ja arvioida kestot etukäteen”.
Hänen kirjoistaan etenkin Ella-sarja on saanut runsaasti lukijoita myös ulkomailla. Parvelan teoksia on käännetty yhteensä 35 kielelle, mm. venäjäksi, kiinaksi ja japaniksi. Kirjojensa lisäksi Parvela on tunnettu lasten oikeuksien puolustajana ja hänet on palkittu Unicefin Lasten oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksella vuonna 2016.
Timo Parvela on tuottelias kirjailija; uusia kirjoja syntyy useita vuodessa. Kirjoittaessaan Parvela ottaa käsittelyyn ajankohtaisia aiheita, uusimman Ella-kirjan aiheena on ilmastonmuutos. Jatkuvaa oppimista siis tarvitaan.
”Tässä kirjailijan työssä ei taida tulla koskaan täysin päteväksi. Seuraavan kirjan pitäisi olla aina parempi kuin kaikki edelliset, mutta onnistuneen tekstin salaisuus on minulle yli 80 kirjan jälkeen edelleen täysi mysteeri.”
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.