Pienestä pylkönmäkeläisestä kylästä lähtöisin oleva nuori mies innostui historiasta, opiskeli historian ja yhteiskuntatieteiden opettajaksi ja nousi kansanedustajaksi sekä tiede- ja kulttuuriministeriksi. Yliopisto-opinnot tarjosivat Petri Honkoselle ”suuren ikkunan”, jonka kautta katsoa ja ymmärtää maailmaa sekä taidot yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Petri Honkonen on kotoisin pienestä Kalmarin kylästä Pylkönmäeltä, joka on vuodesta 2009 saakka ollut osa Saarijärveä. Lapsuusajan aivan ensimmäinen haaveammatti oli maanviljelijä. Teini-iässä hän innostuin karjanhoidosta ja vielä opiskeluaikanakin hankki lisätuloja maatalouslomittajana.
Petri kirjoitti ylioppilaaksi Saarijärven lukiosta vuonna 2006. Historia oli aina ollut Petrille motivoiva oppiaine, myös valtio-opin opinnot kiinnostivat. Vaikka hän on perusluonteeltaan ujo ja harkitseva, mielipiteitä nuorelta mieheltä löytyi ja niitä hän uskalsi kyllä tuoda esiinkin.
”Lukioaikaan toimin oppilaskunnan puheenjohtajana ja kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin heräsi.”
Vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston historian pääsykokeisiin osallistui poikkeuksellisen paljon hakijoita. – Syynä saattoi olla lyhyt pääsykoekirja, Petri naurahtaa. Kovasta kilpailusta huolimatta opiskelupaikka irtosi ensimmäisellä yrittämällä ja hän aloitti armeijan jälkeen opinnot historian laitoksella vuonna 2007.
Petri lähti mukaan keskustaopiskelijoiden toimintaan ja oli aktiivinen ainejärjestössä Tosine ry:ssä. Luottamustehtäviä alkoi kertyä pikkuhiljaa. Vahvana muistiin jäi yliopiston hyvä ilmapiiri, vapaus ja luovuus. Kirjaston kahviossa usein istuttiin parantamassa maailmaa ja puhuttiin politiikkaa.
”Se oli hienoa oppimisen aikaa. Toimin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan luottamustehtävissä ja vietin opiskelijaelämää Jyväskylässä, asuen mm. Kortepohjan ylioppilaskylässä.”
Opiskeluajasta Peri Honkonen tahtoo myös nostaa esiin vaihtoaikansa Albissa Ranskassa, jossa hän opiskeli mm. Ranskan historiaa. Hän opiskeli ranskan kieltä myös Belgiassa ja useita kursseja Jyväskylässä. Yliopiston kieliopinnot ja opettajat saavat Honkoselta paljon kehuja. Hyvä kielitaito on ollut eduksi kansainvälissä luottamustehtävissä.
” Yhdenkään opiskelijan ei pitäisi jättää väliin mahdollisuutta lähteä vaihto-opiskelijaksi.”
Petri valmistui vuonna 2014 oltuaan välillä työelämässä mm. eduskunta-avustajana ja maaseudun kehittäjänä. Pro Gradu käsitteli Santeri Alkion ajattelua keskustalaisuudesta.
Saarijärven kaupunginvaltuustossa Petri Honkonen on toiminut vuodesta 2013 alkaen. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varsinaista koulutustaan vastaavia töitä historian opettajana mies ei ehtinyt tekemään paria vuotta enempää. Kansanedustajapaikka irtosi ensi yrittämällä. Nyt hän on toisen kauden kansanedustaja Keskustan eduskuntaryhmässä. Keskustan varapuheenjohtajana hän toiminut vuodesta 2019 lähtien.
Kansanedustajan työ on jatkuvaa oppimista, sillä tietotulva on valtava. Menestyksekäs tehtävän hoitaminen vaatii asioihin perehtymistä ja suurien kokonaisuuksien haltuun ottamista. Tähän Petri kokee saaneensa hyvät valmiudet Jyväskylän yliopistosta. Ylioppilaskunnan luottamustehtävät taas koulivat vaikuttamiseen, osallistamiseen ja etujen ajamiseen. – Koko kansanedustaja-aikani olen toiminut Suomen edustajana Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa, johon vaihto-opinnot antoivat hyvää pohjaa. Siellä toimitaan ihmisoikeuksien ja sananvapauden edistämiseksi, Petri kertoo.
”Historian opinnot ovat tarjonneet ”suuren ikkunan” maailmaan ja asioiden välisten yhteyksien ymmärtämiseen. On helpompaa omaksua nopeasti uutta tietoa esimerkiksi valiokuntatyössä, kun tuntee laajasti asioita.”
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.