Maija Nikula on KONEella tietojohtajana, joka tehtävä on tehdä datasta hyvälaatuista ja helposti käytettävää. KONE on kansainvälinen yritys, joka tuottaa dataa sekä laitteiden käytöstä että operatiivista liiketoimintaprosesseita. Tietojohtajan tehtävänä on varmistaa, että data on luotettavaa ja saatavilla moneen käyttötarkoitukseen, mutta myös turvassa. Maija on valmistunut tietojärjestelmätieteistä Jyväskylän yliopistosta vuonna 1997.

Maija Nikula on kotoisin Varkaudesta, sydän-Savosta. Lukion aikana Maija teki hyvin erilaisia töitä opiskelunsa ohessa. Tutuksi tulivat puutarhatyöt, rakennustyömaat, leirintäalueet ja vaatekaupat. Näillä varhaisilla työkokemuksilla Maija kokee olevan merkitystä, sillä näissä tehtävissä työskentelemällä hän ymmärsi oman kiinnostuksensa kohteen.

Kesätyö silloisessa SYP-pankin (nykyisin Nordea) talletusosastolla oli käänteentekevä, sillä silloin syttyi kiinnostus teknologiaan kohtaan. – Hoidin pankissa erilaisten järjestelmien aamukäynnistämisiä ja laitteissa oli jotain hyvin kiinnostavaa, Maija kertoo.

”Silloinen poikaystäväni opiskeli automaatioteknologiaa ja innostuin tietokoneista. Päätin lähteä Jyväskylään opiskelemaan datanomiksi.”

Maija Nikula valmistui datanomiksi keskelle 1990-luvun pahinta lamaa, jolloin töiden löytäminen oli varsin hankalaa. Maija päätti käyttää aikansa opiskeluun työttömänä olemisen sijaan ja haki opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. – Näin jälkikäteen ajateltuna, se oli yksi parhaimpia asioita, joita tapahtui silloin, Maija muistelee.

” Jyväskylän yliopisto oli luontainen jatkumo, sillä se oli ainoa paikka, jossa pystyi opiskelemaan tietojärjestelmätieteitä niin, että opinnot ohjasivat ajattelemaan IT:n ja tekniikan toimintaa hallinnollisesta, liiketoiminnan näkökulmasta.”

Yliopisto-opintojen aikana Maija työskenteli Setecillä (entinen Suomen setelipaino), joka oli erikoistunut tuottamaan tietoturvallisia tuotteita. Sieltä hän sai muutaman kesätyön jälkeen vakinaisen työn IT-tukihenkilönä. Hän toimi sekä tukitehtävissä, että veti erilaisia projekteja ja kouluttaen henkilökuntaa officetyökalujen käytössä.

Valmistumisen aikoihin Suomessa työmarkkinat vetivät jo hyvin. Maija työllistyi Setecin jälkeen Soneralle, jossa hänen työtehtäviinsä kuului IT-projektien vetäminen asiakasrajapinnassa sekä erilaisten tilausjärjestelmien ja asiakasmasterdatajärjestelmien kehittämistä. Näihin aikoihin hän sai ensimmäisen kosketuksen kokonaisarkkitehtuuriin ja datan hallintaan.

”Kun Sonera fuusioitui Telian kanssa, pääsin näkemään, mitä IT-järjestelmiä käytetään kv-näkökulmasta.”

Seuraavaksi Maija siirtyi Nokialle. Hän oli hakenut työtehtävää, joka jo haastatteluvaiheessa kuitenkin osoittautui vääränlaiseksi ja niinpä hän vetäytyi rekrytointiprosessista. Nokian sisäinen prosessi toimi kuitenkin hyvin ja Maija sai toisen työtarjouksen, joka oli kiinnostava. Se käsitti kokonaisarkkitehtuurin suunnittelua B2B puolella ja toimimista asiakasrajapinnassa.

”Nokialla alkoi uusi projekti, jonka kautta selvitettiin, miten voidaan kerätä dataa ihmisistä eri kontaktipisteissä. Selvitimme myös mitä dataa saadaan, mihin ja miten sitä käytetään.”

Aika oli vielä Nokian kulta-aikaa, mutta myös ensimmäisiä merkkejä liiketoiminnan muutoksesta oli ilmassa. Maijan esimies Nokialta oli siirtynyt Konecranesille ja sinne oli haettu jo vuoden ajan sopivaa henkilöä erääseen positioon. Sopivaa henkilöä ei kuitenkaan oltu löydetty. Niinpä sieltä soitettiin Maijalle.

”Konecransillä vastuullani oli ensin myynti ja huoltoliiketoiminnan kokonaisarkkitehtuuri ja myöhemmin minusta tuli Chief EA. Koordinoin kokonaisarkkitehtuurintoimintoja Konecranessa ja olin IT-strategian ja toimintamallien kehittämisessä mukana.”

Maija Nikula viihtyi uudessa työssä ja Konecranes oli hyvä työantaja. Kun KONEella avautui samanlainen positio, Maija haki sitä ja sain sen. Kiinnostavaa oli, että tehtävä oli organisaatiossa uusi, siinä pääsi rakentamaan toiminintamallia niin liiketoiminnan kuin IT:n sisäisten yksiköiden kanssa. Tilanne olisi voinut olla hyvinkin haastava ilman kannustavaa ja asiasta innostunutta esimiestä, joka auttoi raivaamaan tilaan arkkitehtuuri tekemiselle. Nyt yli kuuden vuoden jälkeen KONEella kehitystyössä työskentelee jo 10 enterprise-arkkitehtia verkostoineen.

Data ja liiketoiminnan kehittäminen teknologian avulla olivat olleet Maijan kiinnostuksen kohteita jo osana kokonaisarkkitehtuurin työtä. Teknologian parissa työskennellessä tuli selväksi ettei teknologia ratkaise datan sisältöongelmia. Näin vähitellen arkkitehtuuri vaihtui tietojohtajan tehtäviksi. ”KONEella on datan hallinta otettu osaksi yhtiön strategiaa. – Se ei ole mikään pieni juttu” , Maija iloitsee.

”KONE toimii 60 maassa ja sillä on 60 000 työntekijää. Se tarkoittaa 60 000 käsiparia naputtelemassa dataa eri paikkoihin. Kuinka saadaan näin iso organisaatio toimimaan samalla tavalla ja tuottamaan dataan niin, että se olisi mahdollisemman hyvin hyödynnettävissä?”

Maija Nikula on tietojohtaja, joka tehtävä on tehdä datasta hyvälaatuista ja helposti käytettävää. Tietosiiloista tulisi päästä pois ja saada datan hallintamallit mahdollisimmat laajasti oikeaan käyttöön. Samalla on mietittävä datan kriittisyyttä ja jakamisen periaatteita, niin yrityksen sisäisesti kuin ulkoisille toimijoille. Maija kokee, että IT–taustasta on hyötyä, se auttaa ymmärtämään sekä liiketoimintaa että teknologiaa. Mutta muutoksenhallinta ja viestintä taidot ovat merkittäviä kun puhutaan asioista, jotka ovat vielä monille uusia.

”Nykyinen työ on pitkälti ihmisten kanssa työskentelyä ja muutoksen hallintatyötä. Vaaditaan hyvää viestintää, hyvää viestintää ja hyvää viestintää. Toimiva yhteistyö yrityksen eri yksiköiden kanssa on avainasia.”

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.