Jyväskylän yliopistosta yhteisöviestinnän oppiaineesta valmistuneella Jenni Järvelällä on laaja kokemus viestinnän alan töistä. Hänen ei ole suunnitellut uraansa tarkkaan, vaan on aina kaivannut uutta opittavaa ja uusia haasteita. Nyt hän kokee olevansa unelmiensa työpaikassa. Järvelä aloitti Talous ja nuoret TATin toimitusjohtajana tammikuussa 2020.
Ennen opiskeluaikaa Jyväskylä ei ollut Jenni Järvelälle tuttu kaupunki. Jyväskylän yliopisto kiinnosti, koska se tarjosi silloin ainoana yliopistona oppiaineeksi yhteisöviestintää ja puheviestintää. Jenni päätti hakea lukion jälkeen molempiin aineisiin ja sai ensimmäisellä yrittämällä opiskelupaikan kummastakin. Jenni valitsi yhteisöviestinnän pääaineekseen ja sivuaineina hän opiskeli mm. valtio-oppia ja taloushistoriaa.
Opiskeluaika Jyväskylässä on jäänyt Jennin mieleen erityisesti opiskelijoiden hyvän yhteishengen vuoksi. Päätoimisena opiskelijana hän oli kuitenkin ainoastaan kaksi vuotta. Työelämä alkoi houkutella nuorta opiskelijaa jo varhain ja opiskelutahtikin sen mukana hidastui. Näin jälkeenpäin Jenni kokee, että opinnot olisi kannattanut saattaa loppuun samaa tahtia vuosikurssin muiden opiskelijoiden kanssa.
”Se olisi ollut paljon hauskempaa ja nopeampaa. Tentteihin matkustaminen tulevien vuosien aikana oli aika puuduttavaa ja ensimmäisen tutkinnon valmiiksi saattaminen vei lopulta yhdeksän ja puoli vuotta. Puhumattakaan siitä, että keskeneräisyys painoi aina jossain taustalla”.
Jenni Järvelän ura on ollut hyvin nousujohteinen. Hän on toiminut Kymen Sanomien päätoimittajana, Etelä-Suomen Sanomissa toimituspäällikkönä, uutispäällikkönä ja toimittajana. Hän on työskennellyt myös Suomen Akatemian tiedottajana. Johtamiseen hän sai hyvät opit nuorena uutispäällikkönä.
Koko Järvelän työuran ajan viestintä on käynyt läpi suuria mullistuksia. Suurimmat muutokset ovat tuoneet mukanaan digitaalisuus ja monikanavaisuus. Nämä ilmiöt eivät tietenkään koske ainoastaan mediaa vaan ne ovat tulleet osaksi kaikkea työelämää. Olemassa olevan tiedon määrä on kasvanut eksponentiaalisesti. Tähän haasteeseen vastaamiseen Jenni kokee saaneensa hyvät työkalut opintojensa kautta.
” Työni kannalta tärkein opiskeluaikana opittu taito liittyy kokonaisuuksien hahmottamiseen, oleellisen tiedon löytämiseen ja valitsemiseen sekä sen laadun arvioimiseen. Tähän yliopistokoulutus antoi mielestäni hyvät valmiudet”.
Sanomalehden päätoimittajana toimiessaan Järvelä seurasi tarkasti yhteiskunnallista keskustelua. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) viestintäjohtajaksi hän hakeutui juuri tehtävän yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. – EK:n toiminnassa yhdistyy yritystoiminta ja vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Se oli minulle tärkeää, Jenni kertoo. Järvelä toimi EK:n viestintäjohtajana neljä vuotta.
Vuoden alussa Jenni aloitti Talous ja nuoret TAT:n toimitusjohtajana. TAT tekee työtä nuorten talous- ja työelämätaitojen sekä yrittäjyystaitojen parantamiseksi. – TATin tärkeä tehtävä on antaa nuorille työelämässä tarvittavia taitoja, mutta myös viestiä tulevaisuudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia, Jenni kertoo.
Jenni Järvelä on jatkuvan oppimisen vankkumaton kannattaja. TATin vuosittaisissa Kun koulu loppuu -kyselyissä myös nuoret pitävät jatkuvaa oppimista ”normaalina” olotilana. Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista toisen asteen opiskelijoista kertoo, että aikoo kehittää osaamistaan läpi koko työuran. Tästä Jenni iloitsee.
”Jatkuva oppiminen ei ole vaihtoehto, vaan minulle se on itsestäänselvyys. Mahdollisuus oppia uutta on aina ollut itselleni tärkein motivaatiotekijä työssä”.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.