Jenna Hytti työskentelee KPMG:llä vastuullisen sijoittamisen ja yritysvastuun konsulttina. Hän auttaa yrityksiä ja muita organisaatioita näiden yritysvastuutyössä. Hänen työnsä liittyy ympäristöasioihin, ihmis- ja työoikeuksiin, työturvallisuuteen sekä hyvään hallintotapaan. Kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta valmistunut Jenna kokee olevansa kutsumusammatissaan.

Jyväskylän yliopisto valikoitui Jenna Hytin opiskelupaikaksi, koska siellä oli mahdollisuus yhdistää luonnontieteitä ja kieli- ja viestintäopintoja hyvin laajasti. – Lisäksi Jyväskylässä useissa eri oppiaineissa opettajat ja proffat olivat helposti lähestyttäviä. Oli mukavaa, kun heiltä uskalsi kysyä, jos jokin asia oli jäänyt mietityttämään, Jenna muistelee.

”Haluaisin itse olla vastaavanlainen asiantuntija omassa työssäni, että minulta uskalletaan tulla kysymään jos joku pohtii omaan erikoisalaani liittyvää kysymystä. Ja kysyjän ei koskaan tarvitse pelätä, että pitäisin häntä tai kysymystä tyhmänä, vaan olen otettu ja innoissani kun edustamani aihealue kiinnostaa kysyjää”.

Tärkeimpänä asiana Jyväskylän yliopistosta Jenna mainitsee ainutlaatuisen ilmapiirin, mikä on kantanut myös pitkälle työelämässä. – Meillä Jyväskylässä ei lokeroitu ihmisiä tai muodostettu porukoita esimerkiksi pääaineen tai vuosikurssin mukaan, vaan kaikki olivat samalla viivalla ja yhdessä tekemisen meininki oli huikeaa ja mielestäni aika ainutlaatuista, hän kertoo.

”Tämä sama asenne pätee nykyään työelämässä, että minulle ei ole merkityksellistä mikä on henkilön menneisyys, ikä tai vaikkapa arvosana, jos hän on omassa aihepiirissään kiinnostava ja ajankohtainen asiantuntija, ja auttaa ja innostaa muita, niin nautin todella paljon sellaisten ihmisten kanssa työskentelystä, ajatusten jakamisesta ja heiltä oppimisesta. Ja yhtälailla arvostan hurjasti ihmisiä, ketkä tekevät omat työnsä hyvin sellaisen asian parissa, josta en itse tiedä mitään”.

Jyväskylässä löytyi elinikäisiä ystäviä sekä myös monipuolista työelämän verkostoa. – On helpottavaa, kun ei tarvitse itse tietää kaikesta kaikkea, vaan voi luottaa muiden asiantuntijuuteen eri työelämän osa-alueilla. Aika Jyväskylässä kaikkine poikkitieteellisine juhlineen siis osoitti jo varhaisessa vaiheessa, että eri aloilta löytyy varmasti mahtavia tyyppejä niin asiantuntijoina kuin persoonina nyt kuin tulevaisuudessakin.

Opintojen loppuvaiheessa Jenna Hytti lähti vuodeksi vaihtoon Kiinaan Guangzhoun yliopistoon opiskelemaan Kiinan ulkomaankauppaa ja ulkomaisia investointeja koskevaa lainsäädäntöä. Samalla hän aloitti kiinan kieliopinnot. Jenna oli ollut jo aiemmin vaihdossa Buenos Airesissa Argentiinassa, sillä häntä kiinnosti suomalaisten cleantech-ratkaisujen vieminen Etelä-Amerikkaan. Kuitenkin vakavien ympäristöongelmien kanssa kamppailevassa Kiinassa hän näki enemmän potentiaalia.

Neljän kuukauden vaihto jatkui kesätyönä kiinalaisessa yrityksessä ja sen perään työharjoitteluna Suomen suurlähetystössä Pekingissä. Hän palasi Jyväskylään suorittamaan KTM-opinnot loppuun ja vaihtoi pääaineekseen ympäristöjohtamisen. Hän suunnitteli hakevansa graduvaiheessa uudestaan Kiinaan. Sillä kertaa hän päätyi kuitenkin Saksaan.

”Olin hakenut töihin Bayer Pharmaceuticalsille Kiinaan, mutta minulle soitettiin heidän Berliinin toimistolta, vuoden mittainen projekti odottaa Saksassa, tuletko?”

Parin viikon varoitusajalla Hytti muutti Berliiniin. Hän pääsi tekemään oman alan töitä sosiaalisen vastuun parissa. Saksassa valmistui myös yritysvastuuta lääketeollisuudessa käsittelevä pro gradu.

Aiemmin Kiinassa vietetty aika oli kuitenkin käännekohta, jolloin hän sitoutui täysillä vastuullisuuskysymyksiin. Valmistumisensa jälkeen Hytti vietti keskimäärin viikon kuukaudesta Kiinassa viiden vuoden ajan. Hän työskenteli suomalaisessa teollisuuden energiatehokkuushankkeita toteuttavassa GreenStream Networkissä. Hytin tehtävänä oli etsiä hankkeisiin sopivia suomalaisia yrityksiä ja auttaa heitä saamaan jalansijaa Kiinan markkinoilla.

Jenna Hytin työura on hyvin kansainvälinen. Nykyisellä työnantajallaan KPMG:llä hän on kartuttanut kokemustaan yritysvastuuasiantuntijana eri teollisuudenaloilla Indonesiassa, Kamerunissa, Libanonissa, Malesiassa ja Suomessa. Jatkuva oppiminen merkitsee hänelle sekä kunnianhimoa että nöyryyttä. Kunnianhimoa siinä mielessä, että hän jatkuvasti janoaa lisää tietoa ja uusia haasteita työhönsä. Nöyryyttä taas siinä mielessä, että mitä enemmän jostakin aihealueesta oppii, sitä vähemmän siitä tietää.

”Tämän asian tunnistaminen pitää omakuvan nöyränä kaikkien valtavien asioiden ja maailman ongelmien äärellä. Ja vaikka en voisi koskaan tulla  täydelliseksi asiantuntijaksi alallani, se ei vie pois sitä, ettenkö voisi olla ylpeä työstäni tai nauttia siitä. On mahtavaa saada olla vauhdikkaasti kehittyvien aiheiden parissa töissä ja siten oppia jatkuvasti uutta.”

Jenna Hytti uskoo, että syväasiantuntijoiden lisäksi tarvitaan myös ihmisiä, ketkä näkevät kokonaiskuvan ja ymmärtävät miten asiat linkkaantuvat toisiinsa ja vaikuttavat yhdessä sekä nykyhetkeen että tulevaisuuteen. Oma roolinsa tulevaisuudessa näkee monipuolisena asiantuntijana. Jatkuvan oppimisen polulla hän haluaa myös oppia yhä paremmin hyödyntämään omaa persoonaansa.

”Haluan pistää urallani itseni monipuolisesti likoon, mutta pitää tavoitteet sellaisella tasolla, missä inspiraatio ja draivi työhöni pysyy yllä. Koen, että motivoituneena ja virkeänä asiantuntijana tekemisistäni on enemmän hyötyä myös muille.”

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.