Liikuntatieteiden alumni Janne Kinnunen on tuore yrittäjä. Kinnunen on yhtiökumppaninsa kanssa perustanut Jyväskylän ensimmäisen ja ainoan toiminnalliseen harjoitteluun keskittyneen ulkokuntosalin. Siellä jokainen osallistuja saa huomiota, kokee onnistumisia ja otetaan osaksi yhteisöä. Ohjatut treenit pidetään kesällä Jyväskylän Normaalikoulun pihalla.
Janne Kinnunen on kotoisin Paraisilta Varsinais-Suomesta. Urheilullisen nuoren miehen kiinnostus hyvinvointia ja liikuntaa kohtaan oli vahvaa, joten lukion jälkeiset opinnot liikunnan parissa houkuttivat. Lukion opinto-ohjaaja rohkaisi Jannea hakemaan Jyväskylään, jos yliopistotason opinnot kiinnostivat. Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta tuntui oikealta paikalta lähteä opiskelemaan.
Muutto Jyväskylään oli Janne Kinnusen kohdalla verrattain suuri askel. Parainen on ruotsinkielinen saaristokaupunki ja Jannen äidinkieli on ruotsi. Jyväskylä ei ollut hänelle ennestään tuttu kaupunki, eikä hän tuntenut etukäteen ketään. Ilman tuttuja ei kuitenkaan tarvinnut olla kauan.
”Liikuntatieteellisessä tutustuminen muihin on tehty todella helpoksi. Kotiryhmien kautta löytyy heti kavereita ja Liikunnan Riemun kautta pääsee mukaan joukkueisiin. Yliopisto tarjoaa vaikka mitä aktiviteetteja. Suosittelen osallistumaan niihin rohkeasti.”
Janne Kinnunen on kotiutunut ja viihtynyt Jyväskylässä erinomaisesti. – On ollut elämäni paras päätös hakea opiskelemaan tänne, Janne toteaa. Kaupunki on tarjonnut ystävien ja työpaikkojen lisäksi myös mahdollisuuden toteuttaa haave yrittäjyydestä.
Ennen Jyväskylään muuttoa Janne aiempi ykköslaji jalkapallo vaihtui toiminnalliseen harjoitteluun ja -kilpailuun. Häneltä löytyy myös toiminnallisen harjoittelun valmennuskokemusta neljän vuoden verran, sillä hän teki valmennustyötä opintojen ohessa.
”Tahdoin saada kokemusta toiminnallisesta harjoittelun valmentamisesta. Valmennustyö antoi kontekstia opiskeluun ja toi myös varmuutta omaan tekemiseen. Lisätienestejä siitä tuli myös.”
Siitä lähtien kun Kinnunen innostui toiminnallisesti harjoittelusta, on hänellä ollut visio oman salin perustamisesta. Vuonna 2018 Kinnunen ystävystyi Martti Myllysen kanssa, jolla oli sama visio. Myllynen oli pyöritellyt mielessään ulkokuntosalia, jollainen puuttui Jyväskylästä. Sellaisia oli perutettu muihin Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Treenikaveruksista tuli yhtiökumppaneita, kun keväällä 2021 heidän yhteinen yrityksensä, Harjun treenikontti, avattiin.
Harjun treenikontti tarjoaa toiminnallista harjoittelua ulkoilmassa. Keväisin ja kesäisin treenit pidetään Normaalikoulun pihalla pienillä porukoilla, mikä on omiaan kasvattamaan treeniporukan yhteishenkeä. – Pienissä treeniporukoissa korostuu yhteisöllisyys, Kinnunen kertoo.
Uusi yritys on otettu hyvin vastaan. Näkyvyys on ollut hyvää ja asiakkaat tyytyväisiä.
”On tärkeää, että treenistä saadaan mielekäs ja henkilökohtainen ohjaus tulee ammattitaitoiselta valmentajalta.”
Vaikka Janne Kinnusen opiskelutausta on liikuntapedagogiikassa, on hän pitänyt yrittäjänä toimimisesta. Oma yritys on tuonut paljon opeteltavaa, mutta Kinnunen kokee yliopisto-opintojen tukeneen hyvin yrittäjyyttä. Erityisesti ne ovat kehittäneet paljon omaa ajattelua ja minäkuvaa erityisesti ammatillisesti. Jatkuvan reflektoinnin kautta hän tuntee itsensä paremmin ja kuva omasta opettajuudesta on selkeytynyt.
”Minulle on tärkeintä olla helposti lähestyttävä opettaja, jonka avulla ja tuella voi kehittää turvallisesti omaa liikunnallisuutta ja toiminnallisuutta.”
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.