Alumnimme Tesfaye Nigusu on Solidaarisuusjärjestön maajohtaja Etiopiassa. Hänen työhönsä kuuluu Etiopian yhden köyhimmän osavaltion, Somalin, naisten toimeentulomahdollisuuksien parantaminen sekä tyttöjen sukuelinten silpomisen, parisuhdeväkivallan ja lapsiavioliittojen vastainen työ. Tesfaye Nigusu on valmistunut Jyväskylän yliopistosta kansainvälisen kehitysyhteistyön maisteriohjelmasta.
Tesfaye Nigusu on kotoisin Pohjois-Etiopiasta Dessien kaupungista. Hänen nuoruusvuosiaan varjosti sota, jonka seurauksena perheen täytyi muuttaa pois sodan jaloista. Perheen isä joutui pakenemaan Sudaniin ja äiti jäi yksin huolehtimaan kahdesta pojasta. – Äiti teki paljon työtä, jotta saisimme koulutuksen, Tesfaye kertoo.
Suomi tuli Tesfayelle tutuksi varhain, sillä hän vieraili jo lapsena Suomessa Lähetysseuran ja Pirkkalan seurakunnan kutsusta. Suomen Lähetysseura on tukenut Tesfayen ja hänen veljensä koulutusta. Tesfaye työskenteli vastaavasti vapaaehtoisena etiopialaisen Mekane Jesus -kirkon sosiaalityön projekteissa vammaisten lasten ja nuorten parissa. Sitä kautta löytyi myös työpaikka kirkon leivissä sekä kiinnostus sosiologiaa ja kehitysyhteistyötä kohtaan.
Tesfaye valmistui Gondarin yliopistossa sosiologin kandidaatiksi vuonna 2008 ja työskenteli aidsorpolapsityön koordinaattorina. – Työskentelin aids-orpojen keskuksessa, jossa lapset ja nuoret opiskelivat puu- ja metallitöitä. Olin myös mukana lukuisissa projekteissa.
Vuonna 2016 Tesfye hakeutui opiskelemaan Jyväskylän yliopiston kansainvälisen kehitysyhteistyön maisteriohjelmaan. Jyväskylään saavuttuaan hän yllättyi iloisesti yliopiston opiskelumenetelmien monipuolisuudesta. – Suoritin paljon kursseja esseinä, sillä se on minulle luonteva tapa oppia. Kun kuulin lukupiiristä kurssin suorittamisen menetelmänä, olin hämmästynyt. Ja ihastunut: wau! Tenttiminen ei ollutkaan ainoa vaihtoehto, Tesfaye kertoo.
”Jyväskylä on kaunis kaupunki ja yliopisto äärimmäisen laadukas! Opiskelu siellä oli erityisesti afrikkalaisesta koulutusjärjestelmästä tulevalle mahtava kokemus.”
Tesfaye Nigusu nostaa esiin sen, kuinka opintojen aikana kannustettiin ajattelemaan kriittisesti. Opiskelu ei ollut hierarkkista, vaan professoreiden kanssa pystyi keskustelemaan tasaveroisena keskustelukumppanina. – Opiskeluporukkani oli hyvin kansainvälinen: meitä oli lähes kymmenestä eri maasta, Tesfaye muistelee opiskeluaikaansa Seminaarinmäellä.
”Vinkkini tuleville opiskelijoille on tämä: aloita opiskelu tiiviillä tahdilla, niin myöhempinä vuosina ehdit tehdä mielenkiintoisia harjoitteluita ja osallistua kiintoisiin projekteihin!”
Valmistumisensa jälkeen Tesfaye Nigusu aloitti työt Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina Etiopiassa. Koronapandemia vaikeutti elintarvikkeiden tuotantoa alueella. Lähetysseura on reagoinut akuuttiin ruokakriisiin esimerkiksi kouluttamalla naisia kotieläinten kasvattamiseen. Koulutuksen tavoitteena on myös parantaa heidän toimeentuloaan. Tesfaye koordinoi näitä hankkeita.
”Hyödynnän jatkuvasti työssäni opintojen aikana omaksuttua kriittistä ajattelua. Myös opintojen keskustelevuudesta ja sen mukanaan tuomasta argumentointitaidosta on ollut paljon hyötyä työelämässä. Opin myös tarkastelemaan rakenteita ja valta-asetelmia opinnoissani.”
Keväästä 2023 alkaen Tesfaye Nigusu on toiminut solidaarisuusjärjestön Etiopian maajohtajana. Järjestön tärkein tavoite on saada loppumaan naisten sukuelinten silpominen, parisuhdeväkivalta ja lapsiavioliitot alueella. Ilmastonmuutos ja alueen konfliktiherkkyys aiheuttaa haasteita niin paikallisille kuin avustustyöntekijöille. – Tarve ennaltaehkäisevälle työlle on juuri nyt, Tesfaye sanoo.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.