JYUnity

Demokratiavaje, demokratian kriisi, demokratia vaarassa. Demokratian tilaa on viime vuosien aikana kuvattu oheisilla sanapareilla, ja kun maailmanmenoa katselee, sanojen takana ei ole pelkkää höttöä. Valeuutiset, vihapuhe ja valehtelu voisi kirjata nykypäivän aapiseen V-kirjaimen kohdalle.

Tosin, jos nostalgia menneisiin hyviin aikoihin valtaa mielen, on syytä muistaa, kuinka lähellä diktatuurien ajat Euroopassa ovat. Myös mustavalkoiset dokumentit 1970-luvun Suomesta palauttavat suhteellisuudentajua yllättävän nopeasti.

Demokratia on elämäntapa, jonka olemme valinneet yhteisöllisen elämämme perustaksi. Kasvatus ja koulutus ovat sen omaksumisessa ja siihen juurtumisessa erityisessä asemassa. Koulutuspoliittisesti ja opetussuunnitelmien tasolla näin onkin, mutta käytännön tasolla se on usein marginaalia. Myös opettajankoulutuksessa.

Ilmiö on eurooppalainen. Tarkastelimme juuri ilmestyneessä kirjassamme Teacher Education and the Development of Democratic Citizenship in Europe (Routledge) demokratiakansalaisuutta ja demokratiakulttuuria opettajankoulutuksessa Euroopan neuvoston määrittelemien kahdenkymmenen demokratiakompetenssin kautta eri puolilla Eurooppa. Ne ovat puheen ja koulutuksen lähtökohtien tasolla opettajankoulutuksen ydintä kaikissa maissa, mutta kuilu käytäntöön on suuri. Käytännössä kehittäjien ja tutkijoiden joukko on pieni. Näin myös Suomessa.

Historiallisesti kehittyneet kulttuuriset piirteet tekevät kunkin maan demokratiakansalaiseksi kasvamisesta erityisen ja kulttuurisidonnaisuus näkyi selkeästi suhteessa demokratiakulttuurin kompetensseihin. Suomalaiselle kasvatukselle ja koulutukselle on tyypillistä kiinnittää huomiota taitoihin ja käytänteisiin. Se on tärkeää, mutta mikäli idea toiminnan ja taitojen taustalla demokratiakulttuurin kokonaisuudesta jää uupumaan, lopputulos johtaa helposti vain yksilöllisen kulttuurin edistämiseen vailla yhteisöllistä ulottuvuutta.

Jos demokratia joutuu toden teolla tekstini alussa kaavailtujen V-peikkojen ja muiden alkukirjainten saartamaksi, muodollisen kasvatuksen luoma perusta ei ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Demokratian ja kasvatuksen välistä ohuutta kuvaa jo käsitteen käyttö.

Vaikka demokratiasta ja demokratiakasvatuksesta voi 2020-luvulla puhua ilman pelkoa suuremmista tunnekuohuista kanssaeläjien taholta, edelleenkin kuulee kommentteja koulun ja demokratian suhdetta tarkasteltaessa, että ”eikö sanaa demokratia voisi vaihtaa johonkin muuhun, kun se on niin tunnelatautunut ja ikävä”.

Päinvastoin – hiljaa kuiskuttelusta tulee siirtyä äänekkäämpään elämöintiin. Demokratia ei kehity ja elä vahvana, ellei sen eteen tehdä jatkuvasti työtä kaikkialla yhteiskunnassa.

Matti Rautiainen, lehtori, opettajankoulutuslaitos