Viisaus on hyvin moniulotteinen käsite. Siksi sitä voi tarkastella vain pieni pala kerrallaan. Tuore kirja, Viisaus, antaa perustiedot joistakin viisauden alueen historiallisista suuntauksista sekä modernista psykologisesta tutkimuksesta. Kirja on hyvin käytännönläheinen lukuisine harjoituksineen. Teos jakautuu kolmeen osaan: mikä ja miksi viisaus, viisaampi minä ja viisaus töihin.

Viisautta tarvitaan, kun nykyisessä maailmantilanteessa perustavat olemisen kysymykset nousevat ihmisten mieliin. Eletään epävarmassa tilanteessa, jossa äärimmäisen vaikeat lyhyt- ja kauaskantoiset ongelmat korostuvat. Samalla vaaditaan kokonaisuuksien näkemisen taitoa, reflektiivistä punnintaa, myötätuntoa ja eettisiä päätöksiä.

Kirja tuo esille sen, että viisaus on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkää ajattelua. Se viittaa ihmisen ideaalitilaan, siihen ihanteeseen, millainen kypsä ihminen voisi parhaimmillaan olla ja kuinka hän toimisi.

– Viisauteen liittyy muun muassa myötätunto toisen kärsimystä kohtaan, sosiaaliset taidot ja pyrkimys omaan sisäiseen kasvuun ja itsetuntemukseen, kirjoittajat toteavat.

Teoksen ovat kirjoittaneet TT Jenni Spännäri (Helsingin ja Itä-Suomen yliopisto) ja dosentti Eeva K. Kallio (Jyväskylän yliopisto).

Kansi: Janne Hiltunen

Jenni Spännäri on tutkinut muun muassa myötätuntoa ja viisautta. Eeva K. Kallion tutkimusalueita ovat aikuisiän suhteellisen ajattelun kehitys, moninäkökulmaisuus ja näkökulmien yhdistäminen.

Julkaisun tiedot: Jenni Spännäri & Eeva K. Kallio (2020). Viisaus. Käyttäjän opas. Tuuma-kustannus. ISBN 978-952-451-966-3, sidottu 245 sivua. Saatavana Tuuma-kustannuksen verkokaupasta.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.