IT:n ja ihmistieteet yhdistävä nykyaikainen koulutus liittää tietotekniikan DI-tutkintoon Jyväskylän yliopiston monitieteiset mahdollisuudet taiteista liikuntatieteisiin.

Informaatioteknologian tiedekunta koordinoi yhteiskunnan tarpeiden kannalta sivistynyttä ja ajankohtaista tekniikan alan koulutuskokonaisuuden rakentamista.

DI-koulutuksen valmistelu etenee

Ajassamme on suuri kysyntä IT-alan ammattilaisista, jotka ymmärtävät teknologiaa ja hahmottavat myös tarpeet, joihin järjestelmiä kehitetään, sekä pystyvät työskentelemään luontevasti ihmistieteiden asiantuntijoiden kanssa.

Rehtori Keijo Hämäläinen päätti 5.10.2020 virallisesti koulutuksen ja tutkinto-ohjelmien perustamisesta. Tieto- ja ohjelmistotekniikan kandidaatti- ja DI-koulutus on kevään 2021 yhteishaussa ja alkaa elokuussa.

Tieto- ja ohjelmistotekniikan tutkinto-ohjelmia toteuttaa informaatioteknologian tiedekunta yhteistyössä yliopiston muiden tiedekuntien kanssa. Jyväskylän yliopiston monialaisuus luo ainutlaatuisen mahdollisuuden valita tietotekniikan opintojen rinnalle muun muassa liikunta- ja terveystieteitä, musiikkia, taiteita, kulttuuria, psykologiaa, kieliä ja viestintää, oppimisen teknologiaa ja pedagogiikka, kauppakorkeakoulun opintoja tai monia muita vaihtoehtoja.

Uusi työelämäprofessori tukee DI-koulutuksen käynnistämistä

Uuden tekniikan alan koulutuksen käynnistämisen tukena aloittaa työelämäprofessorina Janne Roslöf 1.11.2020 alkaen. Roslöfin vahvuus on tekniikan alan koulutuksen kehittämishankkeisiin ja koulutuksen johtamiseen liittyvä osaaminen. Työelämäprofessorin keskeisin tehtävä on tukea omalla asiantuntemuksellaan opetuksesta vastaavaa varadekaania Lauri Kettusta laadukkaan, työelämän tarpeisiin vastaavan ja opiskelijoille houkuttelevan tekniikan alan koulutuksen käynnistämisessä.

Työelämäprofessorin tehtäviin kuuluu koulutuksen käynnistämiseen liittyvä sidosryhmäyhteistyö, esimerkiksi yrityselämän, muiden tekniikan alan korkeakoulutusta tarjoavien yksiköiden ja julkisen hallinnon organisaatioiden kanssa. Lisäksi hän tekee yhteistyötä yliopiston sisällä muiden tiedekuntien kanssa, osallistuu koulutuksen sisällön suunnitteluun sekä koulutuksen käynnistämisprojektin käytännön toteutukseen.

Ota yhteyttä: di-koulutus@jyu.fi

Syksyllä 2021 alkavaan koulutukseen haetaan tekniikan alojen DIA-yhteisvalinnan kautta.

Lue lisää.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.