Tiedetapahtuma Tutkijoiden yö järjestettiin perjantaina 27.11. virtuaalisesti. Kiitos kaikille kävijöille! Jyväskylän yliopiston ohjelmatarjonta koostui reilusta kolmekymmenestä monitieteellisestä ohjelmasta, joihin osallistui illalla yli tuhat kävijää. Tämä lisäksi aamupäivän aikana järjestetyt koululaisohjelmat kiinnostivat kouluryhmiä sekä Keski-Suomessa että sen ulkopuolellakin. Ennätät katsomaan osaa ohjelmista vielä 11. joulukuuta asti!

Valoteos ”Atoms” valaisee tieteen juhlaa Ylistön sillalla 2.12. saakka.
Yleisön huomion ja suosion napanneita ohjelmia olivat tänä vuonna esimerkiksi Keski-Suomen LUMA-keskuksen päiväkoti-ikäisille ja koululaisryhmille järjestämät yhdeksän erilaista tiedetuokiota sekä Biologian ”Hauskaa sammakoiden kanssa!” eli myrkkysammakkoterraariosta tapahtumapäivän ajan kuvattu livestriimi sekä tutkijoiden esitykset, joissa he kertoivat myrkkysammakkotutkimuksesta ja esittelivät tutkimusmenetelmiä.
Lisäksi Kemian laitoksen vain pamauksiin, värivaloihin ja posauksiin keskittynyt virtuaalishow ”Chemistry after dark”, Liikuntatieteellisen tiedekunnan monipuolinen ”Liikunta- ja terveystieteiden ilta” sekä Fysiikan laitoksen ohjelmassa ”Tutkijoiden yö Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella” nähdyt, esimerkiksi säteilyä, materiaalitutkimusta kiihdyttimellä ja ydinfysiikkaa sekä tähtiä käsittelevät esitykset herättivät innostusta.
Rohkeimmat kävijät uskaltautuivat myös pelaamaan Kielikampuksen järjestämää virtuaalista Zombi-pakohuonepeliä (K-16) ja testaamaan tietoaan loisista sekä muista kummajaisista Biologian tietovisassa. Itseään pystyi haastamaan myös Fysiikan laitoksen ohjelman IGISOL-seikkailupelissä tai Psykologian laitoksen muistipelissä.
Suomessa Tutkijoiden yön ohjelmaa järjestivät Jyväskylän yliopiston lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Fysiikan tutkimuslaitoksen Helsingin tiimi (HIP), Ranskan Instituutti ja VTT. Muiden järjestäjien ohjelmassa kävijät pääsivät esimerkiksi kuulemaan tekoälystä vieraiden kielten oppimisessa, tutustumaan fysiikan ilmaisinlaboratorioon sekä kuulemaan esityksiä tieteen uusimmista tuulista stand upilla höystettynä.
Osa Jyväskylän yliopiston ohjelmista nähtävillä vielä 11.12. saakka
Jos et ehtinyt kurkistaa esimerkiksi koronalaboratorion arkeen, tiedemuseon kokoelmien aarrekammoihin, suomalaisen luonnon vieraslajeihin tai tutustua opiskeluun nanotiedekeskuksessa, ei hätää! Osa Tutkijoiden yön ohjelmahelmistä on avoinna vielä 11.12. saakka tapahtuma-alustalla. Pääset mukaan kirjautumalla alustalle luomalla maksuttomat tunnukset.
Linkki alustalle: events.liveto.io/events/tutkijoiden-yo
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.