Tilastollinen tutkimus tai varianssianalyysi eivät välttämättä aiheuta innostuksen tunnetta. Miltä kuulostaisi, jos aiheita käsiteltäisiin esimerkiksi lakumakeisten avulla?

Tilastotieteen peruskursseille osallistuu monenlaisia opiskelijoita vaihtelevin motiivein. Niinpä opetusmateriaalinkin on hyvä tarjota erityyppisiä näkökulmia opiskeluun. Muutaman kurssin osalta perinteiset luentomonisteet ovat vaihtuneet ns. Harry Pottermaisiin materiaaleihin, kuten tilastotieteen lehtori Harri Högmander matematiikan ja tilastotieteen laitokselta kuvailee interaktiivisia kurssiaineistoja.

Monipuolisemman vuorovaikutuksen on mahdollistanut TIM (the interactive material) eli vuorovaikutteinen oppimisympäristö. Siellä tekstin joukkoon voi lisätä kronologiseen järjestykseen harjoituksia, osaamistestejä ja nettilinkkejä sekä videoita.

Aktiivisuus ja oppiminen kohentuneet

Ensimmäiset palautteet interaktiivisesta luentomateriaalista saatiin Tilastomenetelmien peruskurssilta.  Suurin osa kurssin opiskelijoista oli käynyt tekemässä testejä, laskemassa laskuja ja katsomassa videoita ainakin kerran tai useammin. Videoita kaivattiin lisää.

Aktiivisuuden lisäksi ovat parantuneet oppimistulokset.

– Aiemmin menestyminen kurssilla on ollut kaksihuippuista. Osa opiskelijoista oli vitosessa ja osa oli ”just läpi päässeiden” kohdalla. Nyt ykkösen tasolla olleet ovat siirtyneet kolmosen kohdalle. Eli iso joukko opiskelijoita on siirtynyt paremmin suorittaneiden puolelle, selventää Högmander.

Harri Högmanderin (oik.) tiimissä Tommi Veistämö vastasi luentomateriaalien kokoamisesta ja testien tekemisestä TIM –ympäristöön ja Tiia-Maria Pasanen sekä Heli Hästbacka (videolla) olivat vastuussa videoiden käsikirjoittamisesta, kuvaamisesta ja editoinnista.Vuorovaikutteisesta kurssiaineistosta hyötyvät kaikenlaiset opiskelijat, sillä motivoituneimmille on lisämateriaalia ja hitaammin kiinni saaville aineisto tarjoaa tukea, testiä ja kertausmahdollisuuksia.

– Kun kävin kurssin ja siellä oli videoita käytössä, koin ne hyödyllisenä. Videoissa käytiin tiivistetysti asioita läpi, esimerkiksi kaavan johtaminen, kertoo Tommi Veistämö.

Tiede osaksi karkkipäivää

Viime syksyn palautteiden perusteella Harri ja lehtorikollega Annaliisa Kankainen sekä opiskelijat Tommi Veistämö, Tiia-Maria Pasanen ja Heli Hästbacka tekivät kesällä lisää interaktiivista materiaalia, joka sisälsi myös 50 uutta videota. Videot ovat 3-12 minuuttia pitkiä ja ne käsittelevät aiheen pääkohdat käytännönläheisesti ja välillä jopa ilman teoriaa.

– Me mietittiin Helin (Hästbacka) kanssa, että miksei me voitaisi tehdä esimerkkejä vaikkapa Pandan Lakumix -pusseilla tai paperikoptereilla, kertoo videoita tehnyt Pasanen.

Omat kokeilut videoille johtivat mielenkiintoiseen havaintoon. Projektin sponsorina toimineen Pandan Lakumix –pussien pussitusajankohdalla huomattiin nimittäin olevan merkitystä sille, mitä karkkeja pussit sisälsivät. Käytännönläheisyyden lisäksi videoita on kiva katsella, kun osa on kuvattu ulkona.

Karkkipäiväpussini äärellä pohdin tilastollisia menetelmiä. Ihmettelen aiemmin ollutta innottomuuttani. Tilastotiedehän ei ole yhtään puisevaa vaan lähes yhtä makeaa kuin makeiset.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.