Opetushallitus uudisti perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerejä, sillä koululaisten arvosanat ja oppimistulokset eivät tutkimusten mukaan enää vastanneet toisiaan. Samalla voimaan tulivat myös kriteerit päättöarvosanoille 5, 7 ja 9, kun aiemmin kriteerit koskivat vain kouluarvosanaa 8.

Miten arvioinnin uudistaminen on onnistunut käytännössä kouluissa?

Tätä tutkitaan parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Parvi-hankkeessa, jonka projektipäällikkönä on tutkimusprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.

Hankkeen loppuraportti valmistuu ensi vuoden loppupuolella. Kysyimme Juhani Rautopurolta väliaikatietoja, näin hän vastasi tärkeisiin kysymyksiin JYUnity-verkkolehdessä.

Miksi Opetushallitus muutti päättöarvioinnin kriteerejä ja perusopetuksen arviointilinjauksia?

Mitkä ovat tärkeimmät muutokset, joita uudistus toi perusopetuksen arviointiin?

Parvi-hankkeessa tutkitaan, miten uudistetut arviointiperiaatteet toimivat käytännössä kouluissa. Miten tätä tutkitaan?

Millaisista lähtökohdista tutkimukseen lähdettiin eli millaista palautetta uudistuksesta oli tullut opettajilta, oppilailta ja vanhemmilta?

Ensimmäisiä tuloksia saadaan vuonna 2023, ja ne perustuvat opettajille ja rehtoreille suunnattuihin kyselyihin ja haastatteluihin. Mitä näistä voidaan arvioisi mukaan päätellä?

Voidaanko arviointilinjauksia tarvittaessa muuttaa Parvi-hankkeen tulosten perusteella?

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.