JYUnity

Mielenterveydestä puhutaan nyt paljon: psykologian ja psykiatrian diagnostiset termit ja diskurssit ovat tulleet osaksi arkipäivää median, taiteen ja tutkimuksen kautta. Uutuusteos Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus tarjoaa näihin teemoihin tuoreen näkökulman tarkastelemalla niitä kulttuurisena kysymyksenä.

Teos osallistuu uuteen hulluustutkimuskeskusteluun, joka tekee näkyväksi erilaisia tapoja käsitteellistää, esittää ja kokea poikkeavuutta ja määritellä normaaliutta. Se valaisee psykiatrian ja psyykkisen kärsimyksen sidoksia ja vaikutusta ihmisten arkeen, kulttuurisiin käytänteisiin ja taiteeseen.

Kulttuuriset esitykset ja käsitykset vaikuttavat keskeisesti siihen, miten psyykkinen oireilu koetaan, merkityksellistetään ja miten se kohdataan.

– Erilaisten käsitteellisten jäsennysten ympärille syntyy historiallisesti ja kulttuurisesti muovautuvia hoidon kulttuureja, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, miten psyykkistä oireilua tulkitaan. Näitä tulkintoja tuotetaan ja käsitellään edelleen erilaisissa hulluuden representaatioissa muun muassa taiteessa ja kirjallisuudessa, Saara Jäntti kertoo.

Artikkelikokoelma kattaa laajan kirjon hulluutta aina outoudesta patologiaan. Näiden välisten rajojen määrittely nähdään teoksessa historiallisena ja kulttuurisidonnaisena.

– Hulluuden tutkimuksessa psykiatriset diagnoosit nähdään yhtenä mahdollisena tapana jäsentää ja ymmärtää poikkeavuutta. Lisäksi hulluutta voidaan tulkita esimerkiksi uskonnollisessa tai moraalisessa viitekehyksessä. Se, jäsentyykö poikkeavuus sairautena tai vaikkapa outoutena tai luovana hulluutena, vaikuttaa keskeisesti siihen, miten se koetaan ja kohdataan, Sari Kuuva sanoo.

Hulluus jäsentyy kulttuurissa

Teoksen artikkelit tarkastelevat hulluutta sairaaloiden, kodin, yhteisöjen ja kielen konteksteissa.

Artikkeleissa tuodaan esiin esimerkiksi kokemuksia vainopsykooseista ja tutkimuksia potilaskokemuksista psykiatrisessa hoidossa. Hoitokulttuurien historiallinen muutos puolestaan tulee näkyväksi artikkelissa, jossa tarkastellaan veden roolia psykiatrisessa hoidossa.

Taide kietoutuu hoidon kulttuureihin ja hulluuden alkuperän pohdintaan esimerkiksi Edward Munchin elämässä ja tuotannossa. Taide voi toimia myös tilana ja metodina, jossa hulluuden ja outouden rajaa koetellaan vaikkapa tanssin avulla. Taide voidaan valjastaa käyttöön myös silloin, kun tahdotaan tutkia kipeitä asioita, kuten esimerkiksi nuorten mielenterveyskuntoutujien kodittomuuden kokemuksia.

Hoidon järjestämisen ja sen puutteen vaikutukset omaisten elämään nousevat esiin tutkimuksessa, jossa tarkastellaan aikuisten psyykkistä oireilua lapsuuden tunnemuistoissa toisen maailmansodan jälkeen.

Yhteisön roolia hulluuden ja normaaliuden rajojen määrittelemisessä voidaan tarkastella esimerkiksi kirjallisuudessa.

– Kirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden pohtia sitä, millaista roolia kieli ja kerronnan tavat näyttelevät siinä, mikä näyttäytyy hulluutena. Masennuskäsitysten synnyn tarkastelu kulttuurihistoriallisena prosessina puolestaan kytkee kysymyksen kielestä niihin tapoihin, joilla kärsimystä yritetään jäsentää ja hallita, Jäntti sanoo.

Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus pyrkii avaamaan keskustelua siitä, miten hulluus jäsentyy kulttuurissa ja miten psykiatriset termit ja diskurssit jäsentävät kulttuuria. Esimerkiksi skitsofrenia näyttäytyy sen valossa niin kerronnan strategiana kuin aikalaiskysymyksenäkin.

Kirjoittajat ovat humanististen ja taiteellisten alojen tutkijoita Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistosta sekä Taideyliopistosta. Kirjan ovat toimittaneet Saara Jäntti, Kirsi Heimonen, Sari Kuuva ja Annastiina Mäkilä.

Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus -teoksen julkistamistilaisuus pidetään torstaina 9.5.2019 klo 14.15–16.00 Seminariumin salissa S204.