Kiirettä ei ole, siellähän ne odottavat löytäjäänsä. Nimittäin käävät, joista yliopistonlehtori Panu Halme innostui kuvaamaan sarjan tunnelmallisia videoita alkukesästä lenkkipoluilla ja työreissuilla Keski-Suomessa ja Lapissa. Käsivaralla kuvatuista videoista tuli hitti sosiaalisessa mediassa, Halmeen sanoin ”ne lähtivät lapasesta”.

Halmeen mukana katsoja pääsi kevääseen ja kesään heräilevään metsään. Halme löysi esimerkiksi ”suunnistajan hauiksen muotoisen” kuhmukäävän, suutarien ja räätälien neulatyynynä käyttämän pökkelökäävän ja rustokäävän suuren kaatuneen kuusen pinnalta.

Käävät köllöttelivät puunrungoilla, hitakainen tunnelma välittyi katsojalle ja jokaisesta käävästä Halme tarjosi pienen tietopalan.

”Niissä on tuollainen pieni kynsimäinen lakki…tämmöistä hyvin pehmeää, juustomaista, yläpinta valkoinen ja alapinta oranssi, vähän ruskeanoranssi, pienet pillit näkyy siellä… Tästä jos lähtisi murtamaan, niin murtuisi juustomaisesti”, kertoili Halme rustokääpää esitellessään.

Reilun minuutin mittaiset videot osuivat kultasuoneen. Aktiivisesti twiittaavan lehtorin videot levisivät tehokkaasti Twitterissä ja Facebookissa esimerkiksi sienifoorumeilla.

Tietoiskuille oli ollut selvästi kysyntää. Niitä ennen Halme oli saanut keväällä retkeilijöiltä lukuisia kääpähavaintoja ja lajitunnistukseen liittyviä kysymyksiä, ja niistä virisikin ajatus videosarjasta.

Kansa löysi käävät, kun korona-aika houkutti runsain joukoin metsään, päätteli Halme.

”Palautetta alkoi tulla kevään edetessä. Käävät erottuvat hyvin keväisessä metsässä, siellä ne jaksavat odottaa löytäjäänsä. Niitä on helpompi kulkijan havaita ja tutkia kuin vaikkapa lintuja”, Halme arvioi.

Käävät kertovat metsän suojeluarvoista

Suomessa elää noin 250 kääpälajia, joista valtaosa elää kuolleilla puilla niitä lahottaen. Biologille ja ekologille käävät ovat indikaattorilajeja: mitä enemmän niitä on, sitä enemmän metsään liittyy luonnonsuojeluarvoja. Pieni osa käävistä, muutamia kymmeniä lajeja, on loisia, jotka vaurioittavat eläviä puita. Monien kääpälajien kannat laskivat 1990-2000 -luvuilla, mutta tilanne on nyt pääosin tasaantunut, sanoo Halme.

”Lahopuita ei vainota samalla tavalla kuin aiemmin. Monien lajien tilanne on kuitenkin edelleen menossa huonoon suuntaan. Näitä ovat etenkin hitaasti kuolleista männyistä syntyvillä keloilla elävät käävät kuten kalkkikääpä ja erakkokääpä sekä vanhoilla lehtipuilla varjoisissa kuusikoissa elävät käävät”, Halme sanoo.

Kääpiä löytyy, kun hetken katselee ympärilleen.

Halme on tutkinut sieniä ja kääpiä vuodesta 2005. Hän on ollut perustamassa kansalaisten lajihavaintoihin perustuvaa Sieniatlas-hanketta ja -yhteisöä. Päätyökseen Halme opettaa Jyväskylän yliopistossa luonnonsuojelubiologiaa ja metsäekologiaa, ja rakentaa monitieteistä JYU.Wisdom -tutkijayhteisöä.

”Käävät ovat valtavan kiinnostavia, koska ne kertovat luonnon monimuotoisuudesta. Mutta, sieni-innostusta joutuu aika usein selittämään, toisin on laita vaikka tiikerien ja merikotkien tutkijoilla, sanoo Halme hymyillen.

Luontaislääkinnässä käävillä on sijansa:

”Esimerkiksi lakkakääpä on tärkeässä asemassa itämaisessa lääketieteessä ja pakurikääpä Venäjällä, Halme sanoo.

Suomalainen arvostaa asiantuntijan tietoa

Kääpävideoistaan Panu Halme sai paljon palautetta. Roppakaupalla kannustavaa ja heränneestä innostuksesta kertovaa, mutta myös hieman nuhteita.

”Eräs kollega otti yhteyttä, että videot ovat liiankin helppoja. Sanoi, että videolla pitäisi olla mukana tärkeimmät lähilajit, joihin voi sekoittaa. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut tarjota kattavaa lajintunnistuskurssia, vaan herättää innostusta, Halme perustelee.

Arinakääpä oli ennen vanhaan apuna tulenpidossa. Pitkään kytevä kääpä piti tulta elossa uunissa.

Videoista saatu palaute tarjosi Halmeelle korona-aikana ”hengennostatusta”, jota yleensä on tarjolla esimerkiksi kaikille avoimilla Sieniatlas-hankkeen sienikursseilla. Niitä Halmeella on ollut tapana vetää vuosittain.

”Sienet on sellainen lajiryhmä, johon helposti hurahtaa”, Halme kertoo.

Tutkijana ja opettajana hän iloitsee siitä, että asiantuntijatieto on Suomessa arvossaan.

”Ihmiset ovat valtavan otettuja saadessaan neuvoja tutkijalta tai opettajalta, Halme sanoo.

Kääpätutkijalla on tietysti suosikkikääpänsä. Sen voi tavata vanhan kuusikon suojissa kasvavan raidan rungolta, mutta erittäin harvoin. Kyseessä on raidantuoksukääpä – ja se saa sieniasiantuntijan hetkeksi mietteisiinsä.

”Kymmeneen vuoteen en ole sitä nähnyt, vaikka olen kolunnut samoja seutuja, joista sitä urani alkuvaiheessa muutaman kerran löysin. Salamanperän luonnonpuistossa sen ensi kerran näin, kun olin opiskelijana töissä siellä. Sen tunnistaa anista muistuttavasta tuoksusta…, aloittaa Halme kuvailun.

Panu Halmeen (@PanuHalme) #somekääpä –videoita voit katsella Twitterissä.

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.